Sisältö » Pääkirjoitus

Keskustelua raamattunäkemyksestä (24.02.10)

Olemme helluntaiseurakunnissa yksimielisiä siitä, että Raamattu on luotettava Jumalan ilmoitus, jolle uskomme ja toimintamme pohjautuvat. Tästä yhdenmukaisuudesta huolimatta meillä on kuitenkin erilaisia raamattunäkemyksiä, jotka synnyttävät erilaisia sovelluksia uskon sisällöstä ja käytännöstä.

Olemme valmiita lähtemään uskonpuhdistuksen pääperiaatteesta, että Raamatun sana on ymmärrettävä kirjaimellisesti. Tällä torjuttiin aikanaan epämääräiset vertauskuvalliset selitykset ja tekstin takaa etsittävät salaviestit. Tämäkään yhteinen periaate ei vielä takaa yhteistä raamattunäkemystä, koska kirjaimellisuuskin voidaan ymmärtää eri tavoin.

Jumala antoi luovan, iankaikkisen sanansa tulla ihmisten keskelle ”ihmisenä” eli ihmiselle ymmärrettävässä asussa. Raamatun kirjoittivat Jumalan hengen innoittamina eri aikoina eläneet ihmiset tie-tyissä historiallisissa tilanteissa. Tässä Jumalan sanan inhimillisessä puolessa näkyvät eri kirjoittajien persoonallisuuksien jäljet, kirjoittajien käyttämä kieli erikoisuuksineen ja puutteel-lisuuksineen, syntyajan historiallinen tilanne sekä sen ajan ihmisten kulttuuritavat. Raamatun sanan historiallisia ja inhimillisiä kehyksiä voidaan tutkia ja niitä tulee tutkia, jotta voisimme ymmärtää sen ilmoituksen oikein ja voisimme myös soveltaa sitä oikein omaan aikaamme.

Raamatun sanan ymmärtäminen vaikeutuu, jos unohdetaan Jumalan sanan ”kaksi luontoa”. Tällöin voidaan ymmärtää Raamattu pelkästään historialliseksi kirjaksi ilman iankaikkista jumalallista sanomaa tai pelkästään jumalalliseksi ilmoitukseksi ilman mitään inhimillistä historiallisuutta. Molemmat käsitykset johtavat kestämättömään raamattunäkemykseen.

Raamattu on meille niin luovuttamaton uskomme lähde, että suhtau-umme siihen myös sillä vakavuudella. Jos meillä ei ole yhteistä raamattunäkemystä, emme välttämättä ymmärrä toisiamme, ja mielipiteemme törmäävät toisiinsa. Siksi myös keskustelu on tuomittu usein epäonnistumaan. Toiset voivat saada liberaalin ja epäuskoisen leiman, kun taas toisia voidaan nimittää ymmärtämättömiksi fundamentalisteiksi, vaikka kumpikin osapuoli pitää Raamatun sanaa luotettavana Jumalan ilmoituksena.

Näyttää siltä, että suurempien ongelmien välttämiseksi me tarvitsisimme enemmän keskustelua yhteisestä raamattunäkemyksestämme ja mahdollisesti myös enemmän asiaa käsittelevää hyvää kirjallisuutta. Määrätietoisella työllä meillä on mahdollisuus löytää yhteinen kieli Raamatun äärellä, jotta voisimme ymmärtää toisiamme ja ponnistaa eteenpäin yhteiseltä Jumalan sanan ilmoituksen pohjalta.

Valtter Luoto