Sisältö » Pääkirjoitus

Kasteopetusta ei saa unohtaa (25.11.09)

Kristikunnassa on virtauksia kohti jonkinlaista karismaattista yleiskristillisyyttä, jossa korostetaan vain uskoa ja pidetään tärkeänä ainoastaan erilaisia karismaattisia ihmeitä ja voiman ilmenemisiä. Hyvää siinä on se, että monet ihmisten rakentamat oppierot ja raja-aidat menettävät merkitystään. Huolestuttavaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa siinä, että näissä virtauksissa ilmenee myös raamatullisten ja keskeisten oppikysymysten vähättelyä. Näin on alkanut käydä myös kasteelle. Yhä enemmän tapaa käsityksiä, joiden mukaan ei ole suurtakaan väliä, miten kukin on kastettu tai onko kastettu mitenkään. Riittää kunhan on uskossa Jeesukseen.

Tällaisten virtausten vaikuttaessa meidän on hyvä kysyä itseltämme, olemmeko osanneet opettaa kasteesta oikein ja olemmeko yleensä opettaneet siitä riittävästi. On myös syytä muistuttaa, mitä yhteisesti hyväksytyssä Helluntaiseurakuntien uskon pääkohdissa sanotaan kasteesta: ”Jeesuksen asettama kaste liittyy Jumalan pelastustyöhön. Kaste toimitetaan uskovalle Jeesuksen Kristuksen käskystä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen veteen upottamalla. Kastettu liitetään paikalliseen seurakuntaan.”

Tärkeää tässä lauselmassa on se, että kaste liittyy Jumalan pelastustyöhön. Se ei siis ole pelkästään ihmisen tunnustoimi ja kuuliaisuuden askel. Vaikka usko onkin ratkaiseva asia, jolla pelastuksen evankeliumi otetaan vastaan, kuuluu uskoontulon kokonaisuuteen myös kaste. ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu”, kuuluu Raamatun ohje.

Upottamalla kastamisessa ei myöskään ole kysymys vain ulkonaisesta muodosta ja merkityksettömästä kastetavasta. Siihen liittyy suuri määrä uusitestamentillista symboliikkaa, sanomaa ja sisältöä, jolla on ihmiselle suuri merkitys. Ei kastamisen mallia ole turhaan Raamattuun kirjoitettu.

Nykyisin seurakunnat joutuvat entistä suuremman haasteen eteen opetuksessaan. Kyse on sekä seurakuntaan kuuluvien että seurakuntalaisten perheenjäsenten ja koko kuulijakunnan opettamisesta. On pidettävä huoli siitä, että monipuolistunut kokousohjelmamme ei vie sijaa vankalta ja suunnitelmallisesta Raamatun opettamiselta. Opetus pitemmällä aikavälillä ei saa olla myöskään aiheiltaan sattumanvaraista, vaan siinä tulisi olla selkeä ja seurattava kokonaissuunnitelma. Vain siten voimme täyttää Jeesuksen meille asettaman velvoitteen opettaa kuulijoitamme noudattamaan kaikkea, mitä Hän on käskenyt meidän noudattaa.

Yhtenä asiana on opetettava selkeästi ja riittävästi myös kasteesta Jumalan pelastustekoon kuuluvana asiana.


Valtter Luoto