![]() | |||
Ikääntyminen – uhka vai uusi ulottuvuus? (13.10.2010)
Kustannustehokkuuden maksimointi vanhusten hoidossa on johtanut jo ihmisarvoa alentavaan ikääntyneiden kohteluun.
Arto Hämäläinen
Idän kulttuureissa arvostetaan ikää. Länsimaissa korostuu
nuoruus. Tehokkuuden vaatimus näkee pahimmillaan ikääntyvät uhkana ja rasitteena. Kustannustehokkuuden maksimointi vanhusten hoidossa on johtanut jo ihmisarvoa alentavaan ikääntyneiden kohteluun. Helsingin Sanomat kertoi hiljattain, että julkisissa laitoksissa neljä vanhusta viidestä joutuu olemaan ilman ravintoa yhtäjaksoisesti jopa yli 11 tuntia. Raamatun esittämä ihmisarvo nousee luomisesta ja lunastuksesta. Jumalan luomina ihmisinä ja sovittuina syntisinä olemme kaikki samalla viivalla – olkoonkin, että osa on ottanut tarjotun armon vastaan ja osa ei. Raamatullinen ihmisarvo ei ole ikäkysymys, ei varallisuuskysymys, eikä tehokkuuskysymys. Länsimainen yhteiskunta yrittää rakentaa suvaitsevaa arvojärjestelmäänsä, mutta käytännössä se yhä useammin diskriminoi niitä, jotka uskaltavat kyseenalaistaa sen liberaaleja arvoja. Siksi Raamattu-uskollisten kristittyjen on aika yhdistää rivinsä ja korottaa äänensä vanhusten ihmisarvon puolesta, ennen kuin eutanasiapiikit harventavat väestöä natsien kaasukammioiden tapaan. Länsimaalaisten kannattaisi ottaa oppia idästä. Ikääntyvät ihmiset voivat olla voimavara ja rikkaus. Siirtyminen maaseutupainotteisesta agraariyhteiskunnasta kaupunkielämään oli omiaan heikentämään sukupolvien välistä yhteyttä. Laajennetun perheen ja eri ikäryhmiä sisältäneen kyläyhteisön sijasta väki joutui eristetyksi omiin asuntoihinsa – tuntematta välttämättä edes seinänaapuriaan. Tämä muutosprosessi hävitti sukupolvien väliltä luonnollisia siltoja, joita agraariyhteiskunnassa oli. Muutokset ovat heijastuneet seurakuntiinkin, joissa eri ikäryhmät elävät helposti omaa elämäänsä. Toiminnan suuntaamisessa eri ikäryhmille ei ole sinällään moitittavaa. Ongelmia syntyy niiden välisen vuorovaikutuksen puuttuessa. Vanhan testamentin aikana vanhempi ja nuorempi sukupolvi olivat keskenään järjestelmällisessä vuorovaikutuksessa. Edellisen tehtävä oli kertoa jälkimmäiselle menneistä Jumalan teoista. Missä määrin tätä pääsee tapahtumaan nykyään? Onko foorumeita, joissa kertomukset Jumalan teoista pääsevät rikastuttamaan nousevaa polvea? Ja onko vanhemmilla samalla herkkyyttä kuulla, mitä nuoren polven mielessä liikkuu?
| |||
![]() | |||