Hengellisestä hysteriasta levolliseen luottamukseen (18.11.09)

Epäilemättä olemme tulleet aikaan, jolloin myös Jumalan suunnitelmaan sisältyvät tuomiot ovat toteutumassa ihmiskunnan keskellä yhä konkreettisemmalla tavalla.
Raamattu on ainutlaatuinen kirja, joka kuvaa ihmiskunnan menneisyyden ja tulevaisuuden tärkeimmät päätapahtumat. Jumalan Sana ennustaa myös lopun aikaan liittyvät piirteet. Moraalisen rappion, pandemioiden, sotien ja luonnonilmiöiden ohella yksi sellainen on lisääntyvä pelko. Jeesus itse ennusti, että ”kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa…”

Viime kuukausien aikana monet profeetat sekä ulkomailla että kotimaassa ovat aktivoituneet. He ovat kokeneet, että jotain erityistä ja koko ihmiskuntaa koskettavaa on tapahtumassa. Ennustukset ovat voimakkaita ja tavallista ihmistä hätkähdyttäviä: koko yhteiskunnan infrastruktuuri ja taloudellinen hyvinvointi romahtavat, rikollisuus lisääntyy, yleinen turvallisuus horjuu, elämä tulee olemaan hyvin vaikeaa, suuria muutoksia tapahtuu kaikkialla maailmassa, mikään ei ole niin kuin tähän saakka… Myös RV-lehden toimitukseen näitä viestejä on tulvi-nut viime aikoina runsaasti.

Historia osoittaa, että suurten yhteiskunnallisten murrosten myötä leviää helposti myös hengellinen hysteria. Lopun ajan eskatologiset mielikuvat herättävät usein ylireagointia ja pelkoa. Suomessa tällaista on koettu muun muassa 1960-luvulla Israelin Kuuden päivän sodan ja kuuluisan Oulun profetian yhteydessä. Myös Euroopan Unioniin liittyminen ja uuden vuosituhannen vaihtuminen virittivät pelonsekaisia eskatologisia odotuksia. Parhaillaan talouslamaan ja sikainfluenssaan liittyvät pedonmerkkiepäilyt ovat herkistäneet monia uskovia reagoimaan voimakkaasti.

Ylireagoinnista huolimatta ajan merkkeihin ja profeettojen sanomiin tulee suhtautua vakavasti. Epäilemättä olemme tulleet aikaan, jolloin myös Jumalan suunnitelmaan sisältyvät tuomiot ovat toteutumassa ihmiskunnan keskellä yhä konkreettisemmalla tavalla. Raamatun ennustukset käyvät toteen koko maailman silmien edessä. Samalla Kristuksen seurakunta tietää, että sen ylösotto tapahtuu pian. Siksi hengellinen valvominen on nyt jokaiselle uskovalle ensiarvoisen tärkeää.           

Lopun aikojen kuohunnan keskellä uskovien on syytä muistaa Jumalan Sanan levollinen viesti siitä, ettei kenenkään Kristuksessa olevan tarvitse menettää mielenrauhaansa. Tervettä uskoa leimaa luottamus ja rohkeus. Raittiin profetian tunnistaa sanoman sävystä: se rakentaa, kehottaa ja lohduttaa seurakuntaa.
Uskovien tehtävä ei ole levittää hysteriaa. Heidän suuri etuoikeutensa on julistaa sanomaa ikuisesta turvasta. Se kestää silloinkin, kun tämän maailman rakenteet hajoavat.
 
Leevi Launonen