Ekumenian hallaviikot (06.10.2010)

Pari viimeistä viikkoa ovat olleet harvinaisen värikästä aikaa suomalaisessa ekumeenisessa keskustelussa. Debatin taustalla on näkemysten eroavuus luterilaisen kirkon piispavalintoihin, Luther-säätiön toimintaan, sukupuolineutraaliin avioliittoon ja raamattukäsitykseen liittyvissä kysymyksissä. Luterilaisen kirkon sisältä on noussut äänekkäitä kriitikkoja, mutta myös vapaakristilliset kirkkokunnat ovat joutuneet arvioimaan uudelleen ekumeniasuhteitaan.

Monien kirkon pappien myönteisyys samaa sukupuolta olevien parien siunaamiseen ja jopa kirkolliseen vihkimiseen on vahvistanut liberaalia asennoitumista luterilaisen kirkon sisällä. Myös Kotimaa-lehden päätoimittaja Mari Teinilä totesi viime viikolla Radio Dein haastattelussa, että ”kirkko ei menetä mitään, jos se siunaa samaa sukupuolta olevien parisuhteen”.

Aivan toisenlaisia puheenvuoroja on esittänyt Helsingin yliopiston dogmatiikan professori ja vain täpärästi arkkipiispan vaalin hävinnyt Miikka Ruokanen. Ruokasen mukaan kirkon jäsenkato kulkee käsi kädessä opittomuuden ja teologisen liberalismin kanssa, ja tämä kehitys ”mädättää kirkkoa sisältäpäin”.     

Uusi tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela kuumensi hiljattain tunteita nimeämällä julkisesti ne piispat, joiden teologiseen näkemykseen hän ei luota. Sitten Suomen Helluntaikirkon hallituksen puheenjohtaja Vesa Pylvänäinen linjasi RV-lehden haastattelussa (RV 38) Helluntaikirkon suhdetta luterilaiseen kirkkoon. Hän sanoi olevansa syvästi murheellinen kirkon viimeaikaisesta kehityksestä. Pylvänäinen näki joidenkin piispojen kannanotot ”vakavana askeleena kohti luopumusta”. 

Kotimaa24 -verkkosivusto uutisoi ”ekumeenisesta takatalvesta” ja siteerasi Suomen ekumeenisen neuvoston hallitukseen kuuluvan luterilaisen pastorin, Päivi Jussilan, Rauhan tervehdykselle antamia lausuntoja. Jussilan mukaan luterilainen kirkko ei tarvitse pieniä kirkkokuntia, jotka pääsevät esille mediassa vain luterilaisen kirkon siivellä. ”Suomen luterilainen kirkko pitää esillä kristinuskoa kaikkien kristittyjen puolesta”, Jussila sanoi. Hänen mukaansa kristittyjen väliseen yhteyteen uskovat enää vain harvat, vaikka se onkin ekumenian virallinen tavoite.

Vesa Pylvänäinen puolestaan ihmetteli blogissaan, miten SEN:n hallituksen jäsen ”voi päästää tuollaisia sammakoita suustaan”.

Näyttää siltä, että suomalaisessa kristillisyydessä eletään parhaillaan voimakasta murrosaikaa. Kristittyjen raamattu-uskollisuutta koetellaan. Yllättäen suuri rajalinja ei kulje niinkään kirkkokuntien välillä, vaan elävän ja kuolleen kristillisyyden välillä.
 
Leevi Launonen