Sisältö » Pääkirjoitus

Arvoja vai toiveita uuteen vuoteen? (07.01.10)

Vuoden vaihtuessa katsotaan sekä menneeseen että tulevaan. Ajankohta on luonnollinen kiintopiste erilaisten asioiden tarkastelulle. Tämä ilmenee myös monille tutuissa, uudelle vuodelle tehtävissä lupauksissa, kuten ”alkavana vuonna liikun enemmän ja syön terveellisemmin”. Lupaus kuulostaa hyvältä, mutta sen toteutumista on vaikea mitata. Jotta lupauksesta tulisi konkreettinen tavoite, pitäisi tietää, mihin ajankohtaan sanoja ”enemmän” ja ”terveellisemmin” verrataan. Jos näitä asioita ei määritetä, kyse on vain ilmaan heitetyistä toiveista, jotka eivät oikeasti voi toteutua. Niille ei ole muuta mittaria kuin ”minusta tuntuu”.

Kun asioita pohditaan syvemmin, ei pelkästään tekemisen tasolla, ollaankin jo tarkastelemassa arvoja. Arvot ohjaavat käyttäytymistämme. Arvojen kohdalla törmätään kuitenkin vielä useammin toiveisiin tai luuloihin kuin konkreettiseen todellisuuteen.  

Keski-ikäinen mies saattaa kirjata yhdeksi elämänsä arvoista terveen ja liikunnallisen elämäntavan. Näin tehdessään hänen alitajunnassaan elää ikuinen nuoruus. Joskus ennen hän kävi kaveriporukassa neljästi viikossa pelaamassa milloin mitäkin ja oli aina yksi parhaista. Tämän päivän liikunnallisuudeksi saattaa kuitenkin paljastua neljästi viikossa lasten kuljettaminen autolla urheiluharrastuksiin. Ja lapsia odotellessa ”terveellinen” puoli elämäntavasta hoituu viinerillä ja parilla kupilla kahvia.

Todellisuuteen havahtuminen yllättää, mutta palkitsee, jos asioille on vielä jotain tehtävissä.
Kirkkokuntina ja herätysliikkeinä, seurakuntina ja uskovina edustamme Kristusta. Siksi meidän tulee pohtia todellisia arvojamme.  Ohjaavatko Jumalan Sanasta nousevat arvot esimerkiksi talouden, moraalin, lähimmäisenrakkauden ja suvaitsevaisuuden alueilla elämäämme ja toimintaamme? Pelkkien toiveiden, luulojen tai muistojen varassa elämistä voitaisiin kutsua myös itsepetokseksi tai jopa valheessa elämiseksi. Valheessa elämisen väite tuntuu kovalta, mutta ei kuitenkaan liene tarkoitushakuista. Juuri siksi asiaan tulisi puuttua.

Todellisuuden näkemiseen tarvitaan välineitä, ja niitä on olemassa. Yksinkertaisimmat menetelmät toimivat niin yhteisön kuin yksilönkin arvojen kartoituksessa. Tärkeät arvot on syytä kirjata. Tämän jälkeen on hyvä tarkastella, mihin aikamme ja varamme kuluvat, keitä ihmisiä kohtaamme ja miksi juuri heitä. Ja miten suhtaudumme kohtaamiimme ihmisiin?
Näiden näköalojen valossa uusi arvojen suunta tulevalle vuodelle on viitoitettu. Eikä se ole vielä liian myöhäistä.
Kari Ketoja