Sisältö » Pääkirjoitus

Ahdasmielisyyden ansa

Jumalan Sana ohjaa tasapainoiseen uskonelämään. Sen keskeisiä piirteitä ovat hengellinen raittius, elämäntavan vastuullisuus ja aito lähimmäisenrakkaus. Terveen kristityn ja uskonyhteisön tunnistaa henkisestä avarakatseisuudesta. Sellainen vetää ihmisiä puoleensa.       

Valitettavasti monet kristillisessä toiminnassa esiintyvät ilmiöt viestivät usein juuri päinvastaista. Uskovien asenteissa on paljon henkistä rajoittuneisuutta, jossa puhdasta aatteellisuutta motivoi ahdas puutteellisuus. Esimerkkejä on helppo löytää.

Ahdasmielisyys typistää evankeliumin ilosanoman kuivaksi moraaliopiksi. Samoin se leimaa uskonhenkisen julistuksen menestysteologiseksi ”hörhöilyksi” ja kutsuu karismaattisuuden epäterveisiin lieveilmiöihin puuttujia hengen sammuttajiksi. Suvaitsemattomuus näkyy myös musiikkiin liittyvissä mielipiteissä, kun omasta musiikkimausta on tullut ainoa oikea arviointikriteeri ”tosi” hengellisille lauluille.              

Vain harva asia on synnyttänyt uskovien parissa niin paljon ahtaita asenteita kuin suhde Israeliin. Juutalaistyötä on leimannut perinteisesti vahva tunne, ahkera käytännön toiminta ja heikosti muotoiltu teologia. Tästä maaperästä on versonut ahdasmielisyyttä, joka on häirinnyt ihmissuhteita ja rakentavaa yhteistyötä jopa juutalaistyötä tekevien omassa keskuudessa.

Helluntaiherätyksessä henkinen ahtaus näkyy uskontokunnaksi järjestäytymiseen liittyvissä asenteissa. Erimielisyys tavasta, jolla helluntaiseurakuntien juridinen suhde yhteiskuntaan tulisi järjestää, näyttää muodostuneen joillekin uskoville suuremmaksi kysymykseksi kuin seurakunnan hengellinen perustehtävä ja keskinäisen yhteyden vaaliminen.

Vaikka näkemys kristittyjen yhteydestä on Suomessa yleisesti avarammalla pohjalla kuin ennen,
joidenkin yksilöiden jyrkkiin näkemyksiin ei vielä mahdu Raamatun ilmoitus Jumalan valtakunnan laajasta kokonaisuudesta. Lisäksi monien elämää rajoittavat uskomukset ovat aivan oma lukunsa ahdasmielisyyden alueella.   

Jaakob kuvaa kirjeessään ahdasmielisyyden oireita. Niitä ovat keskinäinen kateus, eturistiriitojen synnyttämä eripura ja fanaattinen kiivailu. Jaakob huomauttaa, että hengellinen kypsyys ilmenee ennen muuta kristityn luonteessa ja yhteisöllisessä käyttäytymisessä: ”Ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä.”
Jumalallinen viisaus johtaa aina avaralle.    


Leevi Launonen