Tunnetko vai tiedätkö? (29.7.09)

Tunteeton ihminen saa yleensä osakseen sääliä tai paheksuntaa. Jos hän itse tulee vielä jotenkin elämässään toimeen, hänen läheisillään ei ole aina helppoa. Tunteettomalta ihmiseltä puuttuvat myös kyky ja halu asettua toisen tilalle. Empaattisuus on hänelle lähes tuntematon käsite.  

Tunteet tekevät elämän rikkaaksi. Suru, ilo, pettymys, kaipaus, ikävä, pelko, ahdistus ja rakkaus ovat jokaiselle tuttuja tunteita. Ilman toimivaa tunne-elämää ihmiseltä puuttuisi kyky nauttia parisuhteesta, luonnosta, musiikista ja muista taiteen lajeista. Terveeseen sielunelämään kuuluu kyky kokea erilaisia tunteita. Mutta toisaalta ihminen, joka antaa kaikessa vallan tunteilleen, joutuu pian suuriin ongelmiin. Järjen ja tunteiden tulisi olla mielekkäässä tasapainossa keskenään. Tunteita ei ole syytä karsia elämän eri osa-alueilta pois, mutta on varottava, ettei antaudu kokonaan niiden vietäväksi.

Myös hyvä hengellinen tilaisuus koskettelee sopivassa määrin ihmisen tunteita. Kuten monet psalmit osoittavat, Jumalan kiittäminen ja rukoileminen ovat kokonaisvaltaista toimintaa, jossa ihmisen sielukaan ei jää koskemattomaksi.

On kuitenkin tärkeää, että hengellisessä tilaisuudessa puhuja vetoaa kuulijoidensa ymmärrykseen voimakkaammin kuin heidän tunteisiinsa. Uskoontulo, joka perustuu pääosin tunnekokemukseen, voi olla lyhytkestoista. Tunteiden haihtuessa saattaa uskostakin jäädä vain rippeet jäljelle. Monet vastauskoontulleet ovatkin joutuneet hämilleen tunteiden vaihtelussa. ”Olenko enää lainkaan uskossa, kun ei tunnu miltään?” on tyypillinen kysymys. 
Raamattu korostaa tiedon merkitystä. Meitä kehotetaan tutkimaan Sanasta, minkä varaan pelastuksemme rakentuu ja mitä meille on luvattu uskon myötä. Hengellisessä toiminnassa käytetyt menetelmät, kokoustavat ja julistuksen painotukset ohjaavat seurakuntalaisten hengellistä kasvua. Toiminta, jossa musiikki ja julistus vetoavat yksinomaan kuulijoiden tunteisiin, ei edistä tervettä ja Raamatun mukaista kasvua.  

Joskus hengellisessä tilaisuudessa aistii, että kaikki vaikuttamisen elementit ovat käytössä kuulijoiden tunteiden herättämiseksi ja sielunelämän ohjailemiseksi haluttuun suuntaan. Äärimmillään voidaan puhua jopa manipulaatiosta. Taitava puhuja, jolla on luontaiset lahjat kuulijoiden ”käsittelyyn”, voi ajautua tahtomattaankin lähes henkisen väkivallan asteelle.

Terveen uskonelämän tulisi kuitenkin rakentua Jumalan Sanan ymmärtämisen pohjalle. Siksi Sanan opetuksella on oltava tärkein osuus uskovien hengellisessä ohjauksessa. Rukous, kiitos, ylistys ja Sanan saarnaaminen eivät ole toistensa vastakohtia. Ne kaikki ovat tärkeitä osioita sekä seurakunnan että yksilön elämässä. Mikään ei saa kuitenkaan sivuuttaa tai viedä Sanan opetukselta sille kuuluvaa pääosaa.

Mutta missä sitten kulkee terveen ja raittiin toiminnan raja?  

Kokemus, Sanan tuntemus ja hengellinen viisaus yhdessä Pyhän Hengen johdatuksen kanssa auttavat tunnistamaan tämän ”veteen piirretyn” rajan – ja varoittavat myös sen ylittämisestä.

Juhani Happonen



Kirjoittaja on siilinjärveläinen toimittaja-evankelista.