Seurakunnassa suvaitsevaisuus on ehdottomasti kirosana. Meitä ympäröivä maailma on täynnä kaikenlaisia seksuaalisia vähemmistöjä ja terrorisoivia maahanmuuttajia kohtaan suvaitsevaista asennetta peräänkuuluttavia järjestöjä. Sellaista maallistunutta hapatusta me emme saa seurakuntiimme päästää.
Vai saammeko? Miltä näyttää suvaitsevainen kristitty?
Olen käynyt läpi monenlaisia kamppailuja suhteessa erilaisuuteen ja toisinajatteleviin ihmisiin. En mielelläni tuomitse ketään päin kasvoja, ja olen luonteeltani melko empaattinen ihminen, joka yrittää jatkuvasti asettua toisten ihmisten tunteisiin ja elämäntilanteisiin. Olen ollut jo kauan kiinnostunut maailman uskonnoista ja teologian opiskelusta. Siksi törmään jatkuvasti eri tavalla ajatteleviin ihmisiin ja omasta perinteestäni käsin katsottuna ongelmallisiin ilmiöihin. Ajaudun tietoisesti tilanteisiin, jotka haastavat omaa ajatteluani. Miksi?
Me länsimaalaiset suomalaiset elämme yhteiskunnassa, jossa uskontojen ja etnisten taustojen moninaisuus kasvaa kuin heinäpaalut Pohjanmaan pelloilla. Vapaissa suunnissa on kuitenkin vahva perinne maailmasta erottautumiselle. Halutaan vetää selvä raja kaikkiin, jotka ajattelevat ja uskovat eri tavoin. Ongelmaksi tässä monikasvoisen maailman ja vetäytyvän seurakunnan yhteentörmäyksessä nousee se, että kristittyinä meidän tulisi olla kiinnostuneita naapureistamme ja lähestyä ihmisiä heidän omista lähtökohdistaan käsin. Evankeliointikaan ei tuota tulosta, jos ei ole valmiutta kuunnella. Ihmiset eivät uskalla helposti astua linnoitustemme läpi.
Maailmasta erottautumisen syynä on täysin ymmärrettävästi pelko: uskova haluaa pitää kiinni raamatullisuudesta ja pelkää, että toisin ajatteleva ihminen uhkaa tätä periaatetta. Kun kirjoitin jokin aika sitten blogissani ymmärtävästä suhtautumisesta toisiin uskontoihin, tämä pelko näkyi korkeana huolestuneiden kommenttien määränä blogini keskusteluosiossa. Pelättiin, että Ville on luopunut Raamatun totuuksista.
Tärkeää onkin muistaa, että ymmärtäminen ja kuunteleminen eivät ole sama asia kuin hyväksyminen. Voin ottaa ihmisen elämääni, hyväksyä hänet ihmisenä ja syödä hänen kanssaan samasta pöydästä ilman, että olen hänen kanssaan samaa mieltä.
Suvaitsevainen kristitty löytää paikkansa modernissa yhteiskunnassa. Hän pitää tiukasti kiinni raamatullisista totuuksista, mutta ei pelkää käydä keskustelua ja asettua eri tavalla ajattelevien saappaisiin. Tällaisen kristityn seurassa ihminen ei koe itseään tuomituksi tai uhatuksi vaan rakastetuksi ja hyväksytyksi. Suvaitsevainen kristitty on hyväksynyt sen tosiasian, että koko maailma ei tule koskaan ajattelemaan samoin kuin hän. Siksi hän keskittyy kääntämään ympäri kiven kerrallaan.
Jeesuksen seuraajat ovat suomalaisessa yhteiskunnassa loistavassa asemassa. Meitä ei vainota, tuomita kuolemaan tai kiduteta vankilassa. Miten haluamme tätä hedelmällistä tilannetta hyödyntää?
Aidon kristinuskon pitäisi loistaa keskinäistä ja pitkälle ulospäin suuntautuvaa rakkautta – ei muukalaispelkoa ja erilaisuuden tuomitsemista.
Ville Mäkipelto
ylooh.pdnlshowr$khovlqnl.il
Kirjoittaja opiskelee teologiaa Helsingin yliopistossa tavoitteena uskonnonopettajan ammatti.
