 | |||
”Sen kaupungin parhaaksi…”
Monille helluntailaisille suhde yhteiskunnallisen vaikuttamiseen ja politiikkaan ei ole ollut aivan ongelmaton.
Raamatun sanoma on vaikuttanut voimakkaasti yhteiskuntiin eri aikakausina. Kristinuskon muovaaman kulttuurin keskellä elävinä emme tätä yhteyttä välttämättä aina edes tiedosta. Ihmisoikeudet, tasa-arvo, oikeusjärjestyksen perusta, luonnonsuojelu – kaikki ne nousevat Jumalan Sanasta.
Raamattu on pullollaan esimerkkejä ihmisistä, jotka vaikuttivat omassa lähipiirissään, kansansa keskellä, koko sen aikaisessa yhteiskunnassa ja jopa valtioiden kohtaloissa. Raamattu osoittaa senkin, että aina kun kansa hylkäsi elävän Jumalan ja hänen käskynsä, siitä seurasi yhteiskunnallisia epäkohtia, kuten riistoa, köyhien ja leskien aseman polkemista ja epäoikeudenmukaisuutta. Profeetta Jeremia otti voimakkaasti kantaa niin hengelliseen luopumukseen kuin sitä kautta esille tulleisiin yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Totuus oli niin karvas vallanpitäjille, että hänet heitettiin kaivoon. Silti vielä pakkosiirtolaisuudessakin Jeremia kehotti kansalaisiaan toimimaan sen paikkakunnan parhaaksi, jossa he asuivat, vaikka kyseessä oli vihollismaa. Myös tänään kaiken vallankäytön motiivina tulisi olla heikomman puolustaminen. Vaikka esivallan oikeutus vallankäyttöön tulee Jumalalta, se ei tarkoita sitä, että esivalta toimisi automaattisesti Jumalan tahdon mukaan. Siihen tarvitaan esirukousta ja myös päättäjiä, joilla itsellään on kristillinen arvomaailma. Monille helluntailaisille suhde yhteiskunnallisen vaikuttamiseen ja politiikkaan ei kuitenkaan ole ollut aivan ongelmaton. Kyseessä ei ole yhteiskuntavastaisuus, vaan asenteisiin ovat vaikuttaneet tietyt historialliset taustat. Kun helluntaiherätys rantautui Suomeen viime vuosisadan alussa, kansakuntamme oli jakautunut punaisiin ja valkoisiin. Kansalaissodan jättämät arvet olivat syvät. Luterilaisen kirkon koettiin olevan ”valkoisten kirkko”, ja siksi työväestön ja maaseudun tilattomien ja pientilallisten hengellinen etsintä suuntautui vapaisiin suuntiin. Opillisten näkemyserojen ja kannattajakunnan koostumuksen kautta helluntaiherätykseen tarttui myös kirkonvastaisen protestiliikkeen piirteitä. Samanaikaisesti kuitenkin myös varakkaamman väen ja akateemisesti koulutettujen parissa koettiin hengellistä heräämistä. Helluntaiseurakuntien penkeissä istuivat niin valkoisten kuin punaistenkin riveissä taistelleet. Tässä tilanteessa herätysliike pyrki estämään sisäiset riidat ja jakautumisen, ja niinpä politiikkaan otettiin täysin torjuva kanta: ”Kun Herra pelastaa, niin Hän pelastaa myös politiikalta!” Tällä asenteella kyettiin varjelemaan seurakunnat poliittisesta vastakkainasettelusta. Näkemys alkoi muuttua vasta 1960–70 -luvuilla yhteiskunnan rajun arvomurroksen myötä. Silloin herättiin näkemään, että kristillisten arvojen puolustamiseen tarvitaan yhteiskunnallista vaikuttamista – tai vähintään äänestämistä. Myös helluntailaisten tulisi muistaa esirukous esivallan puolesta, vaikka se ei seurakuntamme sunnuntaikokouksen ”kaavassa” olekaan. Yhteiskunnan rakenteiden kautta voimme vaikuttaa lähimmäistemme arkeen ja vallitseviin arvoihin. Työskennelkäämme siis rohkeasti ”sen kaupungin parhaaksi”! Sari Essayah Kirjoittaja on oto-evankelista ja Hyvä Sanoma -palvelujen hallituksen jäsen.
| |||
 | |||
