Rypynpoistovoidetta

Television ajankohtaisohjelmassa keskusteltiin menneellä viikolla kauneudenhoitotuotteiden olemuksesta. Asiantuntijat olivat kohtuullisen yksimielisiä siitä, että nuoruuden ihannointi on synnyttänyt ennätysmäiset kosmetiikka-alan markkinat. Pieni purkki rypynpoistovoidetta saattaa maksaa jopa 600 euroa tai enemmänkin. Purkkien sisältämät aineosat eivät vakuuttaneet tv-keskustelun puolueettomia asiantuntijoita. Kaikesta kritiikistä huolimatta markkinat toimivat hyvin ja tehokkaasti. Ihminen ei halua vanheta. Ajatuksena on, että aina kannattaa kokeilla ihmevoidetta, jospa se sittenkin tepsisi. Hinta ei ole este näin ylevälle tavoitteelle, korkeintaan hidaste.

Jatkuvan kasvun ideologia, joka ei tunne riski-sanaa lainkaan, on luikerrellut osaksi yhteiskuntaamme. Se tuntee heikosti luontoa ja luonnonvarojemme riittävyyttä. Tänään tarvittaisiin seitsemän maapalloa lisää raaka-ainelähteeksi ja uusiksi elon alustoiksi, huomenna vielä enemmän. Historiaa jatkuvan kasvun ideologia ei ole lukenut lainkaan, joten sen tulevaisuuden usko perustuu ilman näyttöä olevaan unelmaan. Tänään se matelee pohjamudissa, sillä jatkuva kasvu on kokenut pienen kolauksen, sittenkin mitättömän. Mutta ei hätää, se on jo nostamassa päätään ja nousee taas entistä ehompana.
Ikuisen nuoruuden ja jatkuvan kasvun ideologiat ovat veljeksiä toisilleen. Molemmat ovat utopioita, joita ihmiset yrittävät elää todeksi. Molempien utopioiden päämäärä on pohjimmiltaan hyvä ja vilpitön: turvallinen, hallinnassa oleva täydellinen maailma, jossa ei tarvitse kärsiä vilua eikä nälkää.

Tavoite kuulostaa tutulta, sillä kyse on paluusta paratiisiin, olotilaan, jossa oli ikuinen elämä sekä turvallinen, hallinnassa oleva täydellinen maailma ilman ikävää vanhenemista ja epävarmuutta. Ongelmalliseksi asian tekee se, että samat ihmiset, jotka uskovat evoluutioteoriaan ilman Jumalaa, tavoittelevat ikuista taloudellista kasvua ja ikuista nuoruutta. Eikö juuri jumalaton maailma ole rujoudessaan luonnollinen ja hyväksyttävä? Eikö persoonaton ja tarkoitukseton kellunta telluksellamme ole evoluutiota parhaimmillaan? Miksi pyrkiä paratiisiin, kun jumalattoman maailman tehtävä on tuottaa seuraavalle sukupolvelle vain parempia soluja?

Kristinuskon sanoma, jota monet pitävät utopiana, on kuin raikas tuulahdus näiden haavekuvien rinnalla. Me vanhenemme ja väsymme, olemme puutteellisia ja vajaita, mutta samalla täydellisiä Kristuksessa. Kaikki uurteet ja juovat kiittävät eletystä elämästä. Kehomme on rajallinen, mutta henkemme ikuinen. Lihavat ja laihat vuodet vuorottelevat, valtakunnat nousevat ja tuhoutuvat ja sodat ja maanjäristykset ovat osa todellisuuttamme. Mutta olo on sama kuin sylivauvana Linnanmäellä. Pelottavat laitteet hyrräävät ympärillä, kovat äänet, huuto ja meteli täyttävät ilman, joku tönii ja toinen etuilee, mutta hyvä on olla, Isän sylissä. Hän hallitsee kaaoksen ja rakastaa, vaikka poskessa on naarmuja ja nenä vuotaa.
”Herra, anna minun muistaa, että elämäni päättyy, että päivilleni on pantu määrä” (Ps. 39:5).

Kirjoittaja on Samaria ry:n toiminnanjohtaja Porvoosta.