Meitä on moneksi

Ihmisten erilaisuus on Jumalan luomistyön rikkautta. Olemme arvokkaita ja ainutlaatuisia. Ei siis ole mitään syytä vähätellä itseään sanomalla ”ei minusta ole, minä olen vain tällainen”. Ikävä kyllä me ihmiset mittaamme toinen toisiamme aivan erilaisin mittarein kuin taivaallinen Isä. 

Meidän on usein vaikea hyväksyä eritavoin käyttäytyviä, omista vakiokuvioistamme poikkeavia ihmisiä. Outo ja vieras saa meidät hämmennyksiin. Puhumme tasa-arvon puolesta, mutta monien mielestä tasa-arvoisuus on samanlaisuutta. Ennakkoluulot ja kielteiset asenteet istuvat meissä yllättävän vahvasti. Vaikka itsellä ei olisikaan kielteistä kokemusta toisen ryhmän edustajasta, negatiiviset leimat ja mielikuvat siirtyvät sukupolvelta toiselle.  

Olen joutunut erilaisuuteni ja syntyperäni tähden monesti ikävien ennakkoluulojen kohteeksi. Lukioaikana omat juureni korostuivat voimakkaammin, ja pohdin silloin omaa identiteettiäni. Koin eriarvoisuuden erittäin raskaana taakkana. Aivan kuin olisin ollut akvaariossa, joka suunnasta näkyvissä. 

Minusta oli todella väärin, että minut heitettiin ulos baarista jonkun toisen romanin tekemien töppäilyjen vuoksi. Sisimmässäni tunsin raivoa, kun minua kohdeltiin epäoikeuden mukaisesti vain siksi, että olen romani. Ellei minulla olisi ollut seurakuntayhteyttä, jossa koin saavani arvostusta ja hyväksyntää, olisin varmasti ajautunut väärään suuntaan. 

Omat kokemukseni avasivat silmäni näkemään, että on oikeastaan paljon helpompaa mennä siihen epätoivottuun muottiin, jonka ihmiset rakentavat erilaiselle, kuin kyetä näyttämään, etten ole sellainen kuin minun oletetaan olevan. Vaatii henkisiä voimavaroja taistella ennakkoluuloja vastaan.
Tahdoimmepa tai emme, edustamme aina omaa ryhmäämme. Jos möhlimme, koko ryhmä saa tuomion. Jos onnistumme, olemme yleensä poikkeuksia. 

Olen oppinut ymmärtämään, mikä merkitys on kannustuksella ja mikä negatiivisella leimalla. Itsetunto rakentuu hyvin pitkälle siltä pohjalta, miten arvokas tai arvoton olen toisten silmissä. Jos yksilö kokee jo varhaisessa vaiheessa, että häntä pidetään toisen luokan kansalaisena, hän alkaa kokea itsensä ulkopuoliseksi, eikä tervettä sitoutumista yhteisiin ”normistoihin” synny. Kunnioitus ja arvostus ympäristöä kohtaan muuttuu ylimieliseksi, ennakolta puolustavaksi ja hyökkääväksi käytökseksi.

Jumalan rakkaudessa on uskomaton voima. Se parantaa ja eheyttää itsetuntoamme. Kun ihminen osaa arvostaa terveellä tavalla itseään ja omia juuriaan ja on sinut itsensä kanssa, silloin uskaltaa ottaa selvää myös erilaisuudesta. Sitä kautta turhat pelot ja ennakkoluulot vähenevät, eikä erilaisuutta koeta enää uhaksi, vaan se nähdään jopa rikkautena.

On vapauttavaa huomata, ettei tarvitse vähätellä tai yrittää olla jotain parempaa tai muuta kuin mitä on. Juuri tällaisenaan kelpaamme Jumalalle. Olemme ainutlaatuisia ja omaamme ainutlaatuisia ominaisuuksia, joilla voimme palvella Jumalaa ja lähimmäisiämme.