Kankeutumista vastaan

Helluntailiikkeen synnystä on reilut sata vuotta. Kristikunnan historian näkökulmasta helluntailiike on kovin nuori. Siitä huolimatta se on levinnyt laajalle ja virkistänyt vanhempiakin kirkkoja tuomalla karismaattisuutta näyttämölle. Ihmisiä ja hädänalaisia saavuttavaa toimintaa on ollut paljon. Dynaamisuus ja aktiivisuus ovat viehättäneet helluntailaisuudessa. Satavuotiaskin voi kuitenkin jämähtää ja menettää elinvoimaisuutensa.

Aloittaessani kirjoittaa kolumneja minua motivoi mahdollisuus nostaa esiin ongelmalliseksi näkemiäni asioita herätysliikkeessämme. Toivoin osaltani voivani pitää helluntailiikettä liikkeessä. Intoni nousi niin rakkaudesta kuin epätoivosta liikettämme kohtaan. Palautteen perusteella olen ajoittain osunut muidenkin miettimiin pulmiin. Toivottavasti keskustelunavaukseni ovat puhuttaneet joskus myös seurakunnissa, ongelmien esittely lehdessä kun ei niitä poista.

Näin ja näen yhä keskeiseksi haasteeksi seurakunnissamme ja herätysliikkeessämme rakentavan ja avoimen keskustelukulttuurin kehittymisen. Vaikeistakin asioista on voitava puhua niiden oikeilla nimillä. Vaikeneminen ja torjunta harvoin edistävät mitään tervettä. Toivottavasti seurakunnissa voi epäillä, olla heikko ja esittää erilaisia mielipiteitä – ja tulla silti kohdatuksi. Terve yhteisö sietää moninaisuutta ja osaa käsitellä asioita rakentavasti.

Avoimuus on osa seurakunnan toimintakulttuuria. Luulenpa, että monissa seurakunnissa on yhä paljon työtä sen kanssa, ettei tehdä toista kuin puhutaan. Armosta on turha puhua, jos sitä ei eletä.
Avoin keskustelun ja kohtaamisen ilmapiiri auttaisi meitä yksilöinä, seurakuntina ja herätysliikkeenä kulkemaan yli monien kuilujen. Eri sukupolvien, sukupuolten ja eri tavoin koulutettujen näkemykset maailmasta ovat erilaisia, mikä näkyy jännitteinä seurakunnissa ja myös tämän lehden palstoilla. Toivottavasti olemme kaikki valmiita sitoutumaan toimintaan, jossa etsimme yhteistä ymmärrystä ja opettelemme kompromisseja yhteiseksi hyväksi.

Seurakuntien tavat ovat osaltaan ajaneet ihmisiä pois herätysliikkeestämme ja samalla Jumalasta. Olisin ilahtunut, jos parhaita keskusteluja helluntaiseurakuntien ongelmista ei käytäisi pettyneiden ihmisten parissa baareissa, vaan niille olisi tilaa seurakunnissa.

Iso Kirja on kiitettävästi lisännyt teologista osaamista. On hyvin suotavaa, että teologinen oppineisuus ja helluntailaisen opin selkeys lisääntyvät. Samalla toivottavasti päästään eroon liikettämme monilla aloilla jäytävästä mustavalkoisuudesta – ei tarvitse valita tietoa tai Henkeä, jos voi saada molemmat.
Jos joku ei riveiltäni tai niiden välistä ole huomannut, olen propagoinut seurakuntalaisia aktiivisemmiksi. Soisin aktivoitumista kansalaisina myös seurakunnan ulkopuolella. Seurakunnassa aktiivisuus tarkoittaa toisille vastuuseen uskaltautumista, mutta joillekin oman ja yhteisen tekemisen kriittistä tarkastelua – toimintaa ei pidä olla sen itsensä takia. On uskallettava luopua ja keskittyä olennaisiin asioihin.

Jarmo Lyhty