Media mehustelee aina tasaisin väliajoin uusilla aiheilla. Milloin on kyse katastrofista, milloin sotatilanteista, milloin kohutilanteista kirkossa tai politiikassa. Sehän on selvää, että siitä kirjoitetaan, mistä maailmalla puhutaan. Tiedonmäärä, tiedonjano ja tietämisen tärkeys tuntuvat huumaavan meistä joskus jokaisen. Miksi aina pitää tietää ja olla oikeassa?
Alkukeväästä puhuttiin paljon Älä alistu! -homokampanjasta. Sitten tulivat vaalit. Aina on jotain. Ja sehän on selvää, että mielipiteiden padot tulvivat ainakin sosiaalisessa mediassa. Jokainen media tarttuu aiheisiin omalla tyylillään. Faktoja on monia, mutta näkökulmia vieläkin enemmän. Kenellä on malttia ottaa selvää, rauhoittua ja päättää sitten, haluaako lähteä mukaan mieltä huumaavaan taisteluun?
Taistelu ja sotiminen. Se on meillä verissä, on se sitten fyysistä tai sanallista. Aina iskee voitonhimo. Häviäminen, luovuttaminen ja heikkous pelottavat.
Me uskovat koemme usein vieraat asiat uhkana uskollemme. Koemme uhkaa siitä, että toisen oikeassa oleminen lytistää maailmankuvaamme ja sitä mihin uskomme. Voiko perusvakaumusta kuitenkaan voittaa toinen toiselta?
Minäpä tiedän. Sitä ei voi voittaa meiltä, joten sitä ei tarvitse myöskään keinotekoisesti puolustaa. Mikään, mitä sanotaan, ei voi muuttaa meidän maailmankuvaamme tai uskoamme. Myöskään emme itse voi omalla tietämyksellämme voittaa toisia puolellemme. Emme voi väkisin muuttaa toisten ihmisten maailmankuvaa, vaikka se sotisi Raamattuakin vastaan.
Olen itse taipuvainen ärsyyntymään ja ”tietämään” paremmin. Väittelyissä ja keskusteluissa on niin helppoa sanoa, että tässähän on tietysti tämäkin näkökulma ja fakta.
Näinhän se on. Joka asiassa on monta puolta. Miksi sitten oikeassa olemisella pitää kasvattaa omaa egoa, omaa turvallisuuden tunnetta, omaa paremmuutta ja omavoimaisuutta? Joskus me emme vain yksinkertaisesti tiedä paremmin. Piste. Eikä se muuta hengellistä todellisuutta miksikään.
Olen pudonnut jo kärryiltä sen suhteen, mitä mieltä mistäkin maailman asiasta pitäisi olla. Olenpa valinnut minkä puolen tahansa, olen aina jonkun mielestä väärässä. Kaikki vaikuttaa mustavalkoiselta ja rakkaudettomalta. En uskalla enkä edes jaksa muodostaa kantaani, sillä se on kuitenkin aina typerä.
On hienoa, että nykymaailmassa pystytään käymään keskustelua monista aiheista. Sen ei tarvitse päättyä. Mutta miksi päämääriin ei silti koskaan päästä?
On aivan turha kuvitella tietävänsä asioita täysin varmasti. On myös turha kuvitella, että hetkellisellä tietämisen huumalla olisi hyödyllistä arvoa ikuisuudessa. Me emme ole jumalia vaan ihmisiä. Ja yleensä tunnumme silti tietävän Jumalan lailla toistemme asioista ja oikeuksista.
On hyvä puolustaa vaikkapa heikompia, mutta se pitää tehdä tukien ja rohkaisten. Ei toisia alas lytäten ja asettamalla muita naurunalaiseksi. Nöyryys vie pitkälle ja luo rauhaa myös ympärilleen. Näin haluan uskoa.
Anniina Majabacka
pdmdedfnd.dqqllqd$jpdlo.frp
Kirjoittaja on RV-lehden Turun aluetoimittaja ja sekatyöläinen.
