Tulevana kesänä tulee kuluneeksi noin viisi vuotta siitä, kun lähdin Suomesta Pohjois-Amerikan mantereelle. Tänä aikana ajatukset Suomesta ovat saaneet uutta näkökulmaa. Ne ovat nyt pinnalla, kun paluumuutto Suomeen on vain reilun kuukauden päässä.
Suomi on ainutlaatuinen maa. Luonto ei ole niin dramaattinen kuin Pohjois-Amerikassa, mutta luonnon ominaispiirteet kuvaavat hyvin sen helmassa asuvaa kansaa.
Suomalaiset eivät myöskään ole ihmisinä yhtä dramaattisia kuin amerikkalaiset. Suomalaisessa sielunmaisemassa on jotain hillityn kaunista ja syvällistä. On sääli, että suomalaista kansanluonnetta kalvaa usein vääristynyt alemmuudentunne ja vertailu. Ketään ei rohkaise se, että vahvistusta itsetunnolle haetaan ulkoapäin tuoduista malleista, kuten amerikkalaisista elokuvista ja musiikista.
Nuori kristitty sukupolvi katsoo Amerikasta mallia myös uusille hengellisyyden ilmaisuille, vaikka jenkkien hengellinen voimailu on usein vierasta Kristuksen Hengelle. Ei niin, etteikö muualta voisi ottaa oppia, mutta ristin muovaama Jumalan voima on amerikkalaisuutta parempi lähde myös suomalaiselle sielulle.
Jumalan tavoitteena on tuoda yhteen erilaisten kansojen rikkaus. Jumalan armon muovaama suomalainen sielunmaisema ja kansan piirteet ovat ainutlaatuista rikkautta. Älkäämme siis hukatko omaleimaisuuttamme globalisoituvassa maailmassa ja sen hengellisessä kentässä.
Omat juureni ovat suomalaisessa helluntailiikkeessä, ja täällä Pohjois-Amerikan mantereella ne ovat nousseet uuteen arvoonsa. Suomen helluntailiike on mielenkiintoinen yhdistelmä luterilaisuuden kautta peilattua protestanttista perinnettä ja helluntaiherätyksen esiintuomaa Hengen innoitusta. Arvostan Suomen helluntailiikkeessä erityisesti sen opillista joustavuutta: esimerkiksi kielilläpuhumisen ja lopunaikoihin liittyvien näkemysten suhteen meillä on liikkumatilaa aivan eri tavalla kuin amerikkalaisen AoG:n riveissä.
Liian tiukkaan "kiveen hakatut" opilliset raamit voivat pahimmillaan tyrehdyttää terveen opillisen kehityksen ja kypsymisen. Eihän ole välttämättä niin, että herätyksen alussa ymmärretty on aina parhaiten ymmärretty. Näkemykset kypsyvät ajan myötä.
Toivon, ettei uusi Helluntaikirkon identiteetti ajaisi meitä liian jäykkiin muotteihin, vaan että pystyisimme säilyttämään suomalaiselle helluntailiikkeelle leimaa-antavan joustavuuden. Jos mielimme olla Raamatusta elämän ja opin ammentava hengellinen liike, meillä tulee olla riittävästi nöyryyttä tarkistaa jatkuvasti käsityksiämme Raamatun valossa. Tässä prosessissa meitä auttaa lämmin kanssakäyminen helluntailiikettä laajemman Jumalan perheväen kanssa. Lämmin kanssakäyminen on tosin hyvä aloittaa oman katon alta.
Suomi on ainutlaatuisessa asemassa maallistuneiden länsimaiden joukossa. Suomessa kristillisyyden vaikutus on vielä huomattavasti vahvempaa kuin monissa muissa Euroopan maissa.
Unelmoinkin siitä, että Suomineito saisi vielä kaunistautua uuteen kukoistukseensa evankeliumin tuoman elämän ja ilon myötä. Silloin maamme voi olla valon lähteenä koko maailmalle.
Samuel Tedder
vdpxho.whgghu$jpdlo.frp
Kirjoittaja on pastori ja Kanadan Vancouverissa sijaitsevasta Regent Collegesta vastavalmistunut raamattuopintojen maisteri.