 | |||
Maran ata (18.03.10)
Vapautuksen päivä on suuri juhlan ja ilon aihe, ei pelon ja masennuksen aihe.
”Herramme tulee!” Tuota toivoa synnyttävää tervehdystä ei ole kuulunut enää vuosikymmeniin seurakunnan keskuudessa. Kun olin nuori ja lapsi, oli vapaissa suunnissa voimakas Herran paluun odotus. Nyt se on hävinnyt. Vain muutamat suurissa kärsimyksissä elävät Jumalan omat odottavat hartaasti Jeesuksen tulemista. Kristuksen morsian on kadottanut ensirakkauden Ylkäänsä ja sen mukana odotuksen ilon.
Kerran kauan sitten puhuin innostuneena Jeesuksen tulosta. Kuuntelijoideni joukossa oli sisareni kuusivuotias Sami-poika, joka katsoi minua ja tokaisi: ”Älköön tulko vielä!” Minä ihmettelemään: miksi ei? Sami perusteli: ”Jotta kerkiän elämään!” Se oli ymmärrettävä perustelu pieneltä mieheltä. Vaikuttaa siltä, että suurelle osalle Suomen uskovista on käynyt samalla tavalla. Kaikki ajallisen elämän asiat ovat tempaisseet mukaansa. Korkea elintaso ja sen suomat mahdollisuudet ovat hyvinä asioina ohittaneet parhaan. Leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo ovat lumonneet. Hengellinen näkökyky on hämärtynyt. Toinen ääripää on elatuksen murheet, jotka voivat uuvuttaa niin, ettei jaksa mitään muuta. Turhaan ei Jeesus varoittanut niistä. Olen pannut merkille, että jos puhuu Jeesuksen tulosta, se synnyttää pelkoa, syyllisyyttä ja jopa vihamielisyyttä. Voi joutua suoranaisen hyökkäyksen kohteeksi. Eihän niin pitäisi olla! Mikä sellainen morsian on, joka pelkää ja ja jopa vihaa puhetta ylkänsä tulosta? Sehän on ihan nurinkurista. Olen miettinyt, mikä synnyttää pelon? Ainakin lailla piiskaava julistus, jolla yritetään pelottelemalla saada morsian valveille ja puhdistumaan. Usein on käynyt niin, että lopunaikoihin paneutuneet tutkijat ovat keskittyneet niin voimakkaasti tuomioiden tuhoisuuteen, että pääasia – sanoma ”teidän vapautuksenne päivän” tulemisesta – on jäänyt taka-alalle tai jäänyt pieneksi lohdutukseksi lopussa. Puhujan oma innostus ja pätemisentarve ovat saaneet hänet unohtamaan kuulijoidensa rikkinäisyyden ja arkuuden. Keneltäkään meistä ei puutu riittämättömyyden tunteita ja syyllisyyttä. Tuloksena on toivon sijasta pelkoa ja ahdistusta. Jeesus itse sen sijaan puhuessaan tulemistaan edeltävistä merkeistä kehotti nostamaan päänsä ja rohkaisemaan mielensä. Vapautuksen päivä on suuri juhlan ja ilon aihe, ei pelon ja masennuksen aihe. Tiedän, että monien uskovien kohdalla ilon riistää huoli rakkaista, jotka eivät tunne Jeesusta. Minä uskon, että tapahtuu vielä viimeinen elonkorjuu ennen Herran tulemista. Jeesus totesi: ”Niin kuin oli Noan päivinä, niin kuin oli Lootin päivinä, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemisen päivänä.” Miten oli silloin asianomaisten perheiden suhteen? Noa oli turvassa perhekuntineen ennen tuomioiden tuloa, samoin jopa maallistunut Loot. Ainoastaan hänen Sodomaan hakaileva vaimonsa jähmettyi suolapatsaaksi. Tilanteiden samankaltaisuus ei siis koske vain tuomioita, vaan myös pelastumista. Ilmestyskirjan kahdeksannen luvun esirukousten maljojen maan päälle vuodattamisen seuraukset puhuvat myös väkevästä herätyksestä. Omaa valmiuttaan surevalle sanoisin: Älä sure. Jos rakastat Herraa, hänen rakkautensa pitää sinut valveilla! Lea Kranz .fi Kirjoittaja on jämsänkoskelainen kirjailija, evankelista ja sielunhoitaja.
| |||
 | |||
