Seurakunnassa elettiin iloista kasvun aikaa. Herätyksen ajat koskettivat paikkakuntaa ja rukoushuone täyttyi ilta illan jälkeen. Uskovien joukko kasvoi. Työtä tehtiin innolla aikaa ja varoja säästämättä.
Erityisesti lähetystyöllä oli tärkeä asema seurakunnassa. Lähetyskurssin käyneet lähetyskandit pääsivät nopeasti lähtemään kentälle, ja uhrit kasvoivat aina uusien lähtijöiden myötä. Vastuut saatiin hoidettua niin kotimaassa kuin lähetyskentilläkin.
Lähettien viestejä luettiin seurakunnassa mielenkiinnolla. Heidän vierailunsa lomilla olivat kohokohtia, varsinkin kun mukana oli usein puhujia kaukaisista maista. Lähetystyöllä oli kasvot seurakunnan keskellä. Siksi myös säännöllinen uhraaminen oli itsestään selvää. Tutun lähetin kirje ja vierailu toivat lähetystyön jokaista lähelle.
Vuosien saatossa herätyksen aallot hiljenivät. Lähettejä alkoi palata pysyvästi Suomeen, jotkut eläkkeelle, toiset lasten koulujen takia ja joku vakavan sairauden vuoksi. Heidän paluunsa myötä lähetysuhrit laskivat. Niinpä päätettiin, ettei uusia lähettejä enää lähetetä. Erilaisia lähetyskohteita riitti kuitenkin eri puolilla maailmaa, ja ne sopivat hyvin vastuunkantajien omiin mieltymyksiin. Näihin kohteisiin oli mahdollista lähettää rahaa sen mukaan kuin uhreja tuli ilman suurempaa ponnistusta. Vähitellen seurakunnan lähetystyö oli näin ulkoistettu, ja rahastonhoitajan tehtävät helpottuivat.
Seurakunnan lähetyskandidaatit joutuivat etsimään muita seurakuntia saadakseen itselleen kannatuksen. Jotkut heistä antoivat periksi ja luopuivat kutsumuksestaan. Seurakuntaa ei tarvinnut innostaa lähetystyöhön, koska enää ei ollut taloudellista vastuuta läheteistä. Avustettavia kohteitakin vaihdettiin vuosittain.
Kahvikupin ääressä muutamat seurakuntalaiset alkoivat kuitenkin haikeina muistella vanhoja hyviä aikoja. He muistivat vielä ajan, jolloin lähetystyö oli ollut seurakunnan toiminnan keskiössä. Kuinka helppoa silloin oli uhrata, kun tiedettiin tarkkaan, mihin varat käytettiin. Koko seurakunta eli omien lähettien sydämen sykkeessä.
Joku seurakuntalaisista huomautti, että silloin seurakunnassa oli myös herätystä. Yhteen ääneen todettiin, että ennen lähetystyö oli ollut seurakunnalle elinehto. Nyt siitä oli tullut vain yksi vaihtoehto. Olikohan seurakunnan tilalla jotain tekemistä lähetystyön kanssa, pohdittiin yhdessä.
Ajatus lähettien lähettämisestä sai seurakunnassa uutta tuulta purjeisiin. Ei mennyt kauankaan, kun seurakunta lähetti taas vuosien jälkeen lähettiperheen Afrikkaan. Pian lähti toinen perhe Aasiaan ja kolmas Lähi-itään. Seurakuntaa haastettiin, mutta kummasti uhrit riittivät jälleen yhteisen vastuun kantamiseen. Eikä ainoastaan lähetystyöhön, vaan myös kotimaan tarpeisiin.
Erityisesti nuoret innostuivat lähetystyöhön. Seurakunnassa alkoi uusi hengellinen nousukausi. Lähetystyöstä oli tullut uudelleen seurakunnan elinehto. Sillä oli taas kasvot.
Tämä tarina on kuvitteellinen - vai onko sittenkään?
Olli Pitkänen
rool.slwndqhq$ilgd.lqir
Kirjoittaja on Fida Internationalin kehitysyhteistyön ohjelmapäällikkö ja muusikko Espoosta.
