Kun näköalapaikka muuttuu norsunluutorniksi (18.05.2011)

Kun kirjoittaja aloitti Ristin Voitossa viitisen vuotta sitten, tulokasta onniteltiin herätysliikkeen näköalapaikalle pääsemisen johdosta.

Näköalapaikaksi kuvataan asemaa, jossa pääsee nopeasti käsiksi tietoon, on oikeutettu kysymään kysymyksiä ja saamaan myös vastauksia. Mielikuvissa näköalapaikoilla olijat muodostavansa fiksut mielipiteensä monipuolisen tietomäärän perusteella, keskustelevat sivistyneesti muiden näköalaihmisten kanssa, ja kuuluvat itseoikeutetusti erilaisiin valiokuntiin ja mietintöryhmiin.

Vaikka vuodet kuluvat, helluntaiherätyksen valta- ja vastuurakenne ei jätä tarkastelijaa rauhaan. Liikkeen suuri epäkohta on se, että se lisää vaikutusmahdollisuuksia lähinnä niillä ihmisillä, joilla näitä mahdollisuuksia on jo valmiiksi. Jos liikkeessä pääsee vastuuasemaan, poistuminen tapahtuu oman luopumishalun kautta. Tilanne ei ole terve. Meiltä puuttuu käytännössä kokonaan putoamisen mahdollisuus – se, että vastuutehtävistä joutuu väistymään siksi, että joku parempi vain yksinkertaisesti valitaan tilalle.

"Siirrän viestikapulan nuoremmille" -puheiden sijaan tarvittaisiin asetelmaa, jossa edustuspaikoista käydään koko ajan hienovaraista kilpailua, ja oma pätevyys tehtävään tulee osoittaa säännöllisesti valitsijoille.

Herätysliikkeen julkisivu muodostuu valtakunnallisten yhdistysten verkostosta. Näissä yhdistyksissä asuu helluntailainen valta. Hallinnon – eli hallitusten ja toimikuntien kokonpanojen – muuttumattomuudelle on pari perustelua, joita toistellaan tämän tästä.

1) "Vastuuasemiin on vaikeaa löytää halukkaita henkilöitä." Väitteessä on vahva myytin maku. On lähes mahdotonta löytää sellaista työryhmää, johon ei kysyttäessä olisi halukkaita jäseniä tulossa – etenkin, jos kokousmatkoista saa kuitata kilometrikorvaukset. Väitteeseen liittyy myös annos epärehellisyyttä: uusia vaikuttajia ei aktiivisesti etsitä, heidän luullaan ilmaantuvan itsestään.

2) "Kokemusta tulee osata arvostaa. Tarvittava laaja näkemys syntyy vasta vuosien työskentelyn tuloksena." Väite on osittain totta, mutta siis vain osittain. Kirjoittajan oma kokemus valiokuntatyöskentelystä on paljastanut armotta sen, että aina kun uusi jäsen tulee ryhmään, syntyy raikkaita, toteuttamiskelpoisia ideoita, jotka eivät olisi koskaan juolahtaneet kirjoittajan mieleen. Vanhempi työryhmäläinen joutuu havahtumaan omaan päivittämättömyytensä.

Näköalapaikoilla on ikävä tapa muuttua ajan myötä norsunluutorneiksi. Yleensä norsunluutornilainen on ainoa, joka ei muutosta huomaa. Siksi tornista olisi aika ajoin laskeuduttava alas. Joskus torni on jopa kaadettava ja rakennettava uudelleen.

Tämän jälkeen näköalapaikalle olisi hyvä kivuta jonkun uuden henkilön.

Anssi Tiittanen
dqvvl.wllwwdqhq$dlndphgld.il

Kirjoittaja on Ristin Voiton toimituspäällikkö. Kolumni on katkelma tekeillä olevasta kirjasta, joka käsittelee yksilön, seurakunnan ja herätysliikkeen voimavaroja.