Tulin uskoon Naarajärven varavankilassa 21-vuotissyntymäpäiväni kynnyksellä lokakuussa 1979. Tein sellissä numero 17 tiukkaa inventaariota omasta elämästäni. Olin rikosteni tähden valtiolle velkaa huikean viisinumeroisen rahasumman, mutta päätin maksaa sen takaisin viimeistä penniä myöten. Ensimmäisen maksusuorituksen maksoin jo vankilasta saamallani palkalla.
Vankilan veneverstaan taukonurkassa Raamattua lukiessani sain kutsun kokoaikaiseen Jumalan valtakunnan työhön. Lapsenuskolla luotin siihen, että kun etsin ensin Jumalaa ja hänen vanhurskauttaan, niin kaikki muukin sen ohessa annetaan. Tein kuitenkin Herran kanssa sopimuksen, että sinä päivänä kun aloittaisin kokoaikaisen evankeliumin työn, kaikki entisen elämäni velka pitäisi olla kokonaan maksettu.
Vankilasta vapauduttuani tein töitä eräällä sahalla ja vastasin myös sivutoimisesti Mikkelin vanhan sotilaskodin talonmiehen töistä. Elämä uudessa vapaudessa vakiintui. Löysin itselleni hyvän vaimon, perustimme perheen ja saimme ensimmäisen lapsen. Rahat olivat kuitenkin usein tiukalla, koska joka kuukausi tililläni kävi ”näkymätön käsi” siepaten sieltä suurehkon summan rahaa.
Tuohon aikaan bongasin minulle aivan uuden lintulajin, kaarneen. Joskus kun rahat loppuivat, se lensi yllättäen luoksemme tuoden nokassaan avun. Mutta se ei lentänyt meille koskaan muutoin kuin juuri hädän hetkellä. Jumalan kaarneet ovat tunnetusti erehtymättömiä suunnistajia, joiden siipien lähestyvä havina oli aina suloista kuulla.
Keväällä 1984 minulle esitettiin kutsu tulla erään seurakunnan nuorisotyöntekijäksi. Rukoilin vaimoni kanssa johdatusta ja kyselin, olisiko se meidän paikkamme. Jumalan rauha laskeutui sydämiimme, ja vastasimme kutsuun myöntävästi. Kun minut sitten kesäkuun alussa siunattiin tähän tehtävään, olin täysin unohtanut lupaukseni Jumalalle vanhojen velkojen loppuun maksusta. Vuosien kuluessa olin jo niin tottunut velan lyhentämiseen, etten enää edes ajatellut sitä. Mutta samaisen kesäkuun lopussa sain suureksi yllätyksekseni Mikkelin kaupungin voudilta maksukuitin, jossa minulle palautettiin takaisin 848 markkaa. Vaikka olin itse unohtanut sopimukseni Jumalan kanssa, hänen matematiikkansa toimi.
Seurakunnassa uutta työtä aloittaessani en tullut kysyneeksi edes palkan suuruutta. Se selvisi vasta ensimmäisen tilin saatuani. Ihmeellisesti varat kuitenkin riittivät aina seuraavaan tilipäivään asti.
Myöhemmin minua ja perhettäni pyydettiin erään toisen seurakunnan paimentehtävään. Koimme sen Jumalan johdatukseksi, joten lupauduimme. Palkkaa en tullut kysyneeksi, se selvisi taas myöhemmin. Rahat riittivät aina elinkustannuksiimme.
Jumala johdatti meidät 1990-luvun alussa viideksitoista vuodeksi lähetystyöhön Itävaltaan. Meidän ei tarvinnut miettiä kannatusten suuruutta, se oli määritelty silloisen Suomen Vapaa Ulkolähetys ry:n palkkataulukossa. Lähettäjäseurakuntamme sitoutui sen ohjeistukseen. Elämä Herran huolenpidossa jatkui. Aina sitä vaan jotenkin selvittiin.
Ja sitten tuli TES.
Kari Honkanen
krqndqhq.ndul$ss.lqhw.il
Kirjoittaja on Siilinjärven helluntaiseurakunnan pastori ja Aikamedian kirjailija.
