Saavuimme kotikuntamme Leppäkaarteen päiväkodin pikkujoulujuhlaan. Jännitin tuota tilaisuutta enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta kuusivuotias poikamme Joosua puhkui intoa ja odotusta. Olimme saaneet tiedon, että pojallemme oli annettu tärkeä rooli joulujuhlan seimikuvaelmassa. Joosua saisi näytellä Maria-äidin rinnalla Jeesus-lapsen isää, Joosefia!
Keskustelimme vaimoni kanssa päiväkodin opettajien rohkeasta valinnasta: kehitysvammainen Down-lapsi Joosefina! Pohdimme sitäkin, kuinka muut vanhemmat mahtaisivat suhtautua huomatessaan erilaisen Joosefin. Tai mitähän ajattelisivat Marian roolissa olevan tytön vanhemmat, kun tämän käsipuolessa kulkisi pieni Down-poika?
Tunsimme poikamme ja hänen tavallisuudesta poikkeavat reaktionsa monissa eri tilanteissa. Pelkäsimme myös, että esitys menisi pilalle Joosuan epäonnistumisen takia. Pelkäsimme sitäkin, että Joosef saattaisi yhtäkkiä halata ja antaa Marian poskelle pusun kesken arvokkaan esityksen. Se olisi joulukuvaelmassa ennenkuulumatonta – suorastaan katastrofi!
Tervehdimme päiväkodin eteisaulassa muita lasten vanhempia ja hakeuduimme juhlasaliin. Istuimme muun yleisön joukossa jännittyneinä. Salissa oli hämärä tunnelmavalaistus. Näyttämölle oli rakennettu viehättävä Betlehemin talli ja seimi.
Tunnelma tiivistyi. Supina lakkasi, ja kaikki odottivat tärkeää h-hetkeä. Lasten vanhemmat jännittivät omien rakkaidensa puolesta, mutta luulen, ettei kukaan heistä jännittänyt niin paljon kuin minä. Sitten näyttämön viereinen ovi avautui. Sen takana seisoivat Maria ja Joosef ja heidän takanaan kaikki muut esiintyjät. Musiikki alkoi soida. Joosef lähti liikkeelle Maria käsipuolessaan. Sievä tyttö seurasi kuuliaisesti poikaamme, joka kulki määrätietoisesti kohti näyttämöä. Ehkäpä liian kiireisin askelin, koska Maria jäi vähän jälkeen.
Joosef etsi katseellaan yleisön joukosta isää ja äitiä. Pitäisikö minun piiloutua edessä istuvien selän taakse, ettei poika unohtaisi rooliaan, aprikoin mielessäni. Myöhäistä. Joosef näki meidät. Hän kohotti vapaana olevan kätensä ylös ja vilkutti iloinen hymy kasvoillaan.
Äkkiä Joosef lisäsi nopeutta lähes juoksuaskeliksi, niin että Maria oli kompastua viitan helmaan. Onneksi pari pysyi kuitenkin pystyssä.
Siinä Joosef ja Maria seisoivat rinnatusten seimikätkyen edessä. Kuvaelma saattoi alkaa.
Liikutuimme vaimoni kanssa sydänjuuria myöten seuratessamme esitystä. Meidän pikku Joosefimme piti kaunista Mariaa tiukasti kädestä kiinni. Hän seisoi ylpeänä viehättävän tytön rinnalla. ”Isi ja äiti, ei mitään hätää, homma on hanskassa!” Joosua viestitti katseellaan. Hänen kasvoilleen kohosi veitikkamainen virnistys, ja taas hän vilkutti meille iloisesti.
Kaikki sujui hyvin. Olimme vaimoni kanssa siitä suunnattoman helpottuneita.
Päiväkodin joulukuvaelman Joosef oli ollut erilainen. Jälkeenpäin saimme kuulla toisilta vanhemmilta, että erityisesti Joosefin iloisuus oli puhutellut heitä. Yleensä joulukuvaelman Joosef jää vain taustalla seisojaksi, mutta tällä kertaa Joosefin roolia ei voinut olla huomaamatta.
Ja hänellä olikin hyvin tärkeä tehtävä Marian ja Jeesuksen elämässä.
Kari Honkanen
Kirjoittaja on Siilinjärven helluntaiseurakunnan pastori ja Aikamedian kirjailija.
