 | |||
Hyttysen siivilöimisestä (15.06.2011)
Jeesus korosti fariseus-keskusteluissaan sitä, että todellinen usko mitataan aina suhteessa lähimmäiseen.
Yhdelle ihmisryhmälle Jeesus sanoi joskus pahasti. Nuo ihmiset löytyivät uskonnon eturivistä: he olivat oikean uskon portinvartijoita, tunsivat kirjoitukset ja perinnäissäännöt. Mutta juuri nämä uskonnolliset johtajat, fariseukset ja lainopettajat saivat Nasaretin lempeältä mieheltä välillä aika kirpeitä kommentteja.
Tilanteet lähtivät usein siitä, että fariseukset puuttuivat Jeesuksen tai opetuslasten toimiin. Aina löytyi huomauttamista: Jeesus paransi ihmisiä vääränä viikonpäivänä tai seurusteli vääränlaisten ihmisten kanssa. Jeesus ei tätä narinaa kauaa kuunnellut – silloinkaan kun oli saanut moitteet parannettuaan sapattina vuosia sairastaneen naisen: ”Te tekopyhät! Jokainen teistä kyllä päästää sapattina härkänsä tai aasinsa kytkyestä ja vie sen juomaan. Tätä Abrahamin tytärtä on Saatana pitänyt siteissään jo 18 vuotta. Eikö häntä olisi saanut päästää vapaaksi sapatinpäivänä?”
Sanomisia tuli siitäkin, etteivät Jeesus ja opetuslapset pesseet oikeaoppisesti käsiään syömään ryhtyessään. Jeesukselta tuli taas suorasukainen vastaus: ”Ettekö käsitä, että se, mikä menee suusta sisään, jatkaa kulkuaan vatsaan, ja sitten se ulostetaan. Mutta se, mikä tulee suusta ulos, on lähtöisin sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset. Nämä ne ihmisen saastuttavat, ei se, että syö pesemättömin käsin.”
Ajattelen, että Jeesuksen tiukkuus keskusteluissa fariseusten kanssa on jotenkin tärkeää. Mitä nämä uskonnon asiantuntijat olivat ymmärtäneet niin ratkaisevasti väärin? Jeesuksen viesti tuntui aina olevan: Te olette laatineet kaiken maailman sääntöjä, joiden mukaan ihmisten tulisi elää, ja väitätte, että siinä on uskon ydin. Että ihminen tulee muita paremmaksi noudattamalla säädöksiänne. Mutta niillä ei ole mitään tekemistä todellisen uskon kanssa. Pikkutarkat käskynne vain rasittavat ihmisiä. ”Voi teitäkin, lainopettajat! Te panette ihmisten harteille taakkoja, jotka ovat raskaita kantaa, mutta itse ette kajoa niihin edes yhdellä sormella.”
Jeesus korosti fariseus-keskusteluissaan myös sitä, että todellinen usko mitataan aina suhteessa lähimmäiseen. Jos syö pesemättömin käsin, mitä siitä? Mutta jos ihmisen sisältä lähtee ajatuksia, jotka johtavat toisen ihmisen vahingoittamiseen, rikotaan Jumalan lain henkeä vastaan. Tai mitä iloa on siitä, että te maksatte temppeliin kymmenykset omaisuudestanne, jos samalla viette köyhiltä heidän viimeiset roponsa? ”Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.”
Minussakin vain taitaa asua pieni fariseus. On helppo takertua johonkin oikean uskon mittariin, kuvitella pärjäävänsä sen asteikolla ja vaatia muilta samaa. Metsä hukkuu puilta – tai Jeesuksen sanoin: siivilöin hyttysen, mutta nielaisen kamelin.
Jeesuksen kiivas viesti kutsuu minua johonkin aivan muuhun kuin nippelitiedon hallintaan. Rakastamaan Jumalaa ja rakastamaan lähimmäistä.
Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.
Leena Valkonen
| |||
 | |||
