”Muistakaa johtajianne, niitä jotka julistivat teille Jumalan sanaa. Pitäkää mielessänne, miten he elämänsä elivät, ja ottakaa heidän uskonsa esikuvaksenne” (Hepr. 13:7).
Suomalaisessa kristillisyydessä olemme varsin arkoja nostamaan esille uskonsankareita. Kalevi Lehtisen ura evankelistana oli kuitenkin niin poikkeuksellinen, että siinä on opiksi otettavaa yli kirkkokuntarajojen. Peilattavaa riittää sekä sanoman sisällössä että tavassa hoitaa kutsumusta.
Evankelistan kutsumuksensa suhteen Lehtinen oli uskollinen, vaikka erilaisia johtamis- ja organisaatiovastuita olisi ollut uran varrella paljon tarjolla. Opettaminen ja opetuslapseuttaminen kuuluivat myös Lehtisen kutsumukseen. Hänen Missioitaan edelsi huolellinen paikallisseurakuntien sitouttaminen ja maallikkokoulutus evankeliointiin ja rukouspalveluun. Tässä lienee pohdittavaa myös helluntailaisille, joiden missiot rakentuvat liian usein puhujan vetovoiman ympärille, jota vain oma väki tulee kuuntelemaan.
Erityistä huolta Lehtinen kantoi tulevista evankelistasukupolvista. Pitkälti hänen työnäkynsä edistämänä toteutuivat myös yhteiskristilliset evankelistapäivät, joilla me eri tavoin kutsua toteuttavat saimme vertaistukea ja rohkaisua.
Kalevi Lehtisen julistus oli Kristus-keskeistä ja sisälsi aina evankeliumin ydinsanoman, samoin kutsun uskoa Jeesukseen omana Vapahtajana. Viime mainitusta hän ei tinkinyt vaikka vieressä olisi isokin piispa nikotellut.
Toisaalta Lehtinen ei välittänyt sotkeutua opillisiin väittelyihin, vaan hän keskittyi kutsumaan ihmisiä Jeesuksen seuraajiksi ja ohjasi heitä omiin seurakuntiinsa. Siksi hän oli tervetullut niin moniin kirkkokuntiin ja herätysliikkeisiin.
Lehtinen toi usein esille sen, että nuorena teologian opiskelijana hän oli viettänyt aikaansa myös Helsingin Saalemin kokouksissa. Omien hengellisten esikuviensa joukkoon hän luki muun muassa Eino I. Mannisen ja Kai Antturin.
Kalevi Lehtisen julistus oli ihmisläheistä ja puhuttelevaa. Evankelistalle ominaisesti hän haastoi kuulijan oman jumalasuhteensa pohtimiseen.
Lehtisen tapa julistaa oli yksinkertainen ja eleetön. Hän vierasti tehokeinoja, suurieleisyyttä tai oman persoonan korostamista. Lähettäjäkirjeistä huokui lämmin huumori, ja niissä näkyivät arjen kommellukset, joihin Kalevin epäkäytännöllisyys antoi ajoittain aihetta. Avoimesti hän puhui myös evankelistan kivuista. Rehellisyys oli kulisseja tärkeämpää.
Suomalaisittain poikkeavaa Lehtisen toiminnassa oli paitsi luonteva liikkuminen yli kirkkokuntarajojen, myös laajat kansainväliset kuulijakunnat ja kontaktit. Suuret missiot eivät kuitenkaan aiheuttaneet vauhtisokeutta, vaan saman palavan innostuksen varassa Kalevi saarnasi pienen kuulijakunnan opiskelijaillassa. Lehtisen elämäntyöstä kertovat osaltaan ne yli pari tuhatta netin kiitollista muistokirjoitusta, joissa kuvataan sitä, mitä hänen julistuksensa ja esimerkkinsä on vaikuttanut.
Uutta Kalevi Lehtistä ei kuitenkaan tarvita. Sen sijaan voimme kaikki ainutlaatuisina yksilöinä omaksua elämän asenteeksemme hänen 17-vuotiaana tekemänsä päätöksen: ”…jotta minä eläisin niin, että mahdollisimman monta ihmistä olisi kerran taivaassa Jumalan luona minun elämäni tähden.”
Sari Essayah
vdul.hvvd|dk$hxursduo.hxursd.hx
Kirjoittaja on europarlamentaarikko ja oto-evankelista.
