Suomen evankelisluterilaisen kirkon papistoa vapaamuurarien kanssa veljeilystä moittinut oululainen Juhani Julin kuoli kesäkuun lopulla. Hänet löydettiin Posiolla kesäasuntonsa pihalta kaatuneen mönkijän alle menehtyneenä.
Vapaamuurareissa 18 vuotta vaikuttanut Julin erosi liikkeestä kolme vuotta ennen kuolemaansa. Hän alkoi pitää vapaamuurariutta väärän jumalan palvelemisena tultuaan hengelliseen herätykseen.
Entisen vapaamuurarin todistus
– Kun tajuaa, että on tietämättään harjoittanut jumalanpilkkaa kaikki nämä vuodet, on tunne kauhistuttava – siitäkin huolimatta, että olen pyytänyt Jumalalta anteeksi, ja haluan uskoa Kristuksen kautta myös anteeksi saaneeni, Julin kertoi Elämään-lehden haastattelussa kesäkuussa 2010.
Julinin lisäksi vain harvat muut ex-vapaamuurarit ovat rohjenneet julkisesti arvostella järjestöä. Näihin harvoihin lukeutui vuonna 2007 kuollut tunnettu tiedetoimittaja Pertti Jotuni.
Jotuni saavutti 23 vuodessa vapaamuurariuden neljänneksi korkeimman eli 30. asteen. Jotuni erosi järjestöstä 1986 huomattuaan sen kristinuskon vastaiseksi, ja antoi asiasta lukuisia haastatteluja.
Jotuni löysi järjestön opetuksista monia arveluttavia piirteitä, muun muassa käskyn ”Jeesuksen nimi tuhottakoon”.
Kesäkuussa menehtyneelle Julinille oli paljastunut samansuuntaisia opetuksia, minkä vuoksi hän ihmetteli avoimesti merkillistä ristiriitaa: Suomen vapaamuurareissa toimii aktiivisesti kymmeniä luterilaisen kirkon työntekijöitä, joista valtaosa on pappeja ja kanttoreita.
Julin kävi viimeisinä elinkuukausinaan kirjeenvaihtoa piispojen kanssa tarkoituksenaan saada kirkko sanoutumaan irti vapaamuurariliikkeestä.
Piispat eivät ota kantaa
Jotkut piispoista vastasivat Julinin yhteydenottoon, mutta tapaamista ei järjestynyt yhdenkään piispan kanssa. Arkkipiispa ei vastannut yhteydenottopyyntöihin.
– Kysymyksessä näytti selvästi olevan aihe, johon ei haluttu ottaa kirkossa minkäänlaista kantaa, arvioi Juhani Julinin poika Vesa Julin Seurakuntalainen.fi -sivuston mukaan.
Yksi syy piispojen ja pappien vaikenemiseen lienee Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisemien tohtori Harri Heinon tutkimusten antamat myönteiset arviot veljeskunnasta (Vapaamuurarius ja kristinusko, 1986; Mihin vapaamuurari uskoo?, 1995).
Vapaamuurarit olivat antaneet Heinolle tutkimusmateriaalin, ja sen pohjalta Heino väitti, että vapaamuurarius ei sisällä mitään kristinuskon vastaista. Lisäksi hän kehui vapaamuurariveljien olevan aktiivisempia evankelisluterilaisen kirkon jäseniä kuin suomalaiset miehet keskimäärin.
Heinon väite vapaamuurariuden kristillisyydestä on jyrkässä ristiriidassa paitsi Julinin ja Jotunin havaintojen kanssa, myös monien muiden vapaamuurariuden asiantuntijoiden tietojen kanssa.
Vaikenemisen ja salailun kultti
Vapaamuurarijärjestö on salaisia rituaaleja harjoittava seura, jonka jäsenet eivät saa ”kuolemantuomion” uhalla paljastaa salaisuuksia ulkopuolisille. Lisäksi jäsenistö jakautuu 33 asteeseen, ja alemman asteen jäsen ei saa tietää itseään ylemmille jäsenille kuuluvista salaisuuksista.
Harri Heinolle ilmeisesti syötettiin sellaisia ”vaarattomia” alempien asteiden tietoja ja ihanteita, jotka eivät sodi kristinuskoa vastaan. Mutta mitä korkeammalle veljeskunnan hierarkiassa mennään, sitä selvemmäksi käy, että liike ammentaa vanhoista pakanallisista mysteeriuskonnoista.
Baptistipastori Pierce Dodson kiteyttää asian internetissä näin: ”Vapaamuurarius on Saatanan Troijan puuhevonen, joka elää nykypäivän kirkossa.”
Esko Halme
