”Tuntuuko se hyvältä…?” - Terapeuttinen seksuaalikäsitys kadottaa näkyvistä oikean ja väärän (11.3.2011)

Psykoasiantuntijat muodostavat uuden ajan papiston, joka julistaa terapeuttista pelastussanomaa ja vapauttaa omantunnon ottamatta kantaa eettisiin kysymyksiin.
Esa Hyvönen

Hyvä Terveys -lehdessä (3/2011) 40-vuotias kolmen lapsen äiti kysyy psykologilta, onko väärin jättää kertomatta syrjähypyistään omalle miehelleen. Nainen kokee salasuhteiden piristäneen hänen avioliittoaan ja saaneen hänet kukoistamaan naiseudessaan. Psykologi vastaa, että ymmärrys oikeasta ja väärästä on eettinen kysymys ja kuuluu jokaisen itse päätettäväksi. Hän kuitenkin pitää naisen kokemusta kuvatulla tavalla iloa tuottaneena ja siten suhtautuu siihen myönteisesti. 

Terapeuttinen maailmankuva on tullut mittavasti esiin viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Siinä elämän suuria kysymyksiä pyritään ymmärtämään psykologian termein. Koska psykologia tutkii ihmisen tajuntaa kuten tunteiden, kokemusten, ajattelun ja käytöksen syntyä, siitä puuttuu moraalin näkökulma, eikä silloin pystytä vastaamaan eettisiin kysymyksiin kuten siihen, onko syrjähyppy oikein tai väärin. Tästä huolimatta aikamme eetos vaikuttaa myös nykyiseen seksuaalisuutta ja seksuaalikäytöstä koskevaan moraaliseen keskusteluun.

Freudin viitoittamalla tiellä
Psykoanalyysin ja ihmisen tarvehierarkioiden kehittyminen 1800- ja 1900-luvuilla nostivat seksuaalisuuden nykyaikaisen ihmiskäsityksen keskiöön. Siitä syystä seksuaalista pidättyväisyyttä alettiin pitää epäonnistumisena yksilön kasvussa mahdollisuuksiensa tai persoonansa täyteen mittaan. Ihminen täytyi pelastaa tältä epäonnistumiselta ja seksuaalikeskeinen ihmiskuva sai uskonnollisen sävyn. Psykoanalyysin kehittäjät Sigmund Freud (1856–1939), C. G. Jung (1875–1961) ja Erich Fromm (1900–1980) sekoittivat kristilliseltä teologialta lainaamiaan käsitteitä tähän pelastustehtävään. 
Terapiakulttuurissa yksilöihmisen tunteen ja kokemuksen tärkeys korostuu ja ulkoisten auktoriteettien, kuten kodin, uskonnon ja yhteiskunnan, asema arvojen välittäjänä vähenee. Ihmisen kokemuksia tarkastellaan terapeuttisen logiikan mukaisesti: terapialla etsitään terveyttä, ja jos moraalisesti ristiriitaiselta näyttävälle kokemukselle voidaan antaa eheyttävä merkitys, sen täytyy olla hyvä asia. 


Sosiologit kutsuvat tällaista julistusta ”terapeuttiseksi pelastussanomaksi”. Sanoman levittäjinä psykoasiantuntijat muodostavat uuden ”papiston”, joka vapauttaa ihmisiä huonosta omastatunnosta mutta jonka rooliin ei kuulu vastata ihmisiä vaivaaviin moraalikysymyksiin.


Tästä syystä seksiä itsessään ei punnita oikeana tai vääränä tekona. Terapeuttisessa seksuaalietiikassa arvioidaan, johtaako kokemus seksuaalisuudesta henkiseen terveyteen, yksilönä kasvuun tai sosiaaliseen menestymiseen. Tällöin homoseksiä, prostituutiota tai aviorikosta ei välttämättä nähdä vääränä ja uskollinen aviopuoliso ei välttämättä ole hyvä. Aikamme eetoksessa tärkeintä on yksilöä eheyttävä, aito kokemus.

”Pelastuminen” Titanicilla

Vuonna 1997 ilmestyi klassikoksi noussut Titanic-elokuva. Elokuvassa historiallinen merimatka dramatisoidaan romantiikan keinoin kuitenkin niin, että elokuvan seksuaalietiikka vastaa enemmän 1990-luvulla länsimaisen kulttuurin valtavirtaan murtautunutta terapeuttista seksuaalimoraalia kuin 1910-luvun käsityksiä oikeasta ja väärästä.


Elokuvalla oli ajan hermoon osuva viesti, jota ohjaaja James Cameron luonnehti julkisuudessa lähes evankelisin sanakääntein: ”Titanic ei ole tavallinen kertomus – vaan kertomus uskosta, rohkeudesta, uhrautuvaisuudesta ja ennen kaikkea rakkaudesta.” Kristilliseltä näyttävä pelastussanoma tulkittiin nykyajan hengen mukaisesti.


Elokuvassa rutiköyhä taiteilija ja onnenonkija Jack Dawson (Leonardo DiCaprio) rakastuu ensisilmäyksellä philadelphialaiseen seurapiirikaunottareen Rose DeWitt Bukateriin (Kate Winslet) jo ennen kuuluisan höyrylaivan lähtöä satamasta. Rose on matkalla Yhdysvaltoihin yhdessä kihlattunsa Caledon Hockleyn kanssa (Billy Zane). Heidän välillään ei kuitenkaan havaita romanttista rakkautta, ja Rose on aikeissa tehdä itsemurhan elämänsä epätoivossa. Jack kuitenkin ehtii paikalle laivan takakannelle ja pelastaa tytön. He rakastuvat. Tämä johtaa yhteen elokuvan kuuluisimmista kohtauksista, jossa avioliiton ulkopuolella tapahtuva sukupuoliyhteys esitetään peitellysti ja suuria tunteita herättävästi. Rose perustelee kiinni jäätyään uskottomuuttaan: ”Hän [Jack] pelasti minut kaikilla niillä tavoilla, millä ihminen voidaan pelastaa.”  


Eetikko Daniel R. Heimbachia mukaillen elokuvassa järjellinen ja moraalinen seksuaalinen ristiriita sovitetaan uskonnollisella sanomalla eheyttäväksi kokemukseksi ja pelastuksen merkitys siirretään aikaisemmin kiellettynä ymmärretylle tapahtumalle.Rosen pelastuminen erotiikan välityksellä on ajankuva siitä, kuinka nykyihminen etsii itseään ja pelastustaan seksuaalisen kokemuksen kautta.


Tunteellistunut yhteiskunta
Ylen Ajankohtaisen Kakkosen Homoilta syksyllä 2010 toi esille vastaavia näkemyksiä. Ohjelmassa Väestöliiton kliininen seksologi Tarja Sandberg totesi, että perinteisiä arvoja puolustettaessa ”unohdetaan ihminen, hänen kokemuksellisuutensa ja se tunnepuoli, ja mennään jonkun instituution taakse ja milloin minkäkin taakse – se ihminen jää kuulematta ja näkemättä.” 


Sandbergin kommentti kuvastaa hyvin terapeuttisen logiikan etenemistä. Ihminen on yhtä kuin hänen kokemuksellisuutensa ja tunteensa. Tunneälystä on tullut nyky-yhteiskunnassa niin vahva normi, että tunteensa piilottava, tunteita heikosti ymmärtävä tai tunteiden ilmaisussa kyvytön saatetaan leimata poikkeavaksi. Järkiperäinen argumentaatio ei auttanut puoluejohtaja Päivi Räsästä, vaan pisteet keräsi homoidentiteettinsä tunnustava kansanedustaja Oras Tynkkynen tunteita koskevalla kysymyksellään: ”Tuntuisiko se teistä yhtä pahalta kuin minustakin tuntuu se, että minulla ei tässä yhteiskunnassa ole oikeutta mennä naimisiin?”


Nyky-yhteiskunnan emotionalisoituminen eettisissä kysymyksissä näkyy myös lasten kasvatuksessa: lapsia opetetaan ratkaisemaan moraaliset ongelmat empatiataidoilla. Kymmeneen käskyyn lukeutuvaa ”Älä varasta”-käskyä kuulee enää harvoin käytettävän perusteena sille, miksi on väärin ottaa karkkia pikkusiskon karkkipussista. Sen sijaan opetamme isoa veljeä ajattelemaan, miltä pikkusiskosta saattaa tuntua hänen huomatessaan karamellien hävinneen luvatta. 


Samaan tapaan esimerkiksi avioerojen kohdalla harvoin lausutaan syiksi Raamatun sallimia reunaehtoja haureudesta tai hylkäämisestä. Sen sijaan puhutaan erilleen kasvamisesta tai rakkauden loppumisesta, kun osapuolien sisäiset kokemukset eivät vastaa enää toinen toistensa tunnemaailmaa. Sosiologi Jaana Maksimaisen avioerojen ja terapeuttisen ymmärryksen suhdetta tarkasteleva väitöskirja päätyykin terapiakulttuurin kannalta ristiriitaiseen lopputulokseen: tunneälyn, empatiataitojen ja tunteiden ilmaisemisen kehittyminen ei ole auttanut avioeroja vähentävällä tavalla. 


Maksimaisen Kotimaa24-nettipalvelulle (29.10.2010) antaman haastattelun mukaan paremmin onnistuva ne avioliitot, joissa ihmissuhteet ja seksuaalisuus ovat edelleen moraalisia asioita.

KirjallisuusHeimbach, Daniel R.: ”Manhood, Womanhood and Therapeutic Morality”. Teoksessa JBMW 9:2 (2004): 31-34.Maksimainen, Jaana: Parisuhde ja ero. Sosiologinen analyysi terapeuttisesta ymmärryksestä. Helsingin Yliopisto. 2010.

Kirjoittaja on Keravan helluntaiseurakunnan johtava pastori ja Suomen Helluntaikirkon eettis-opillisen toimikunnan jäsen.

--

Ihminen ilman seksiäkin on arvokas


Asioiden tulkitseminen terapeuttisesta näkökulmasta läpäisee yhteiskunnan peruskansalaisen aamukahvipöydästä Arkadianmäen istuntosaleihin. Mitä kristityn tulisi tässä asenneilmastossa ajatella seksuaalisuudesta?


Ensinnäkin ihmisarvo ja -käsitys ei kristillisen näkemyksen mukaan perustu ihmisen seksuaalisuuteen tai kykyyn toteuttaa sitä. Vallitseva terapeuttinen seksuaalikäsitys on jyrkässä ristiriidassa sen kanssa, että sairaus, vammaisuus, vanhuus tai muu elämänolosuhde saattaa rajoittaa ihmisen seksuaalista toimintakykyä tai lamauttaa sen kokonaan. Samoin jotkut voivat tahtonsa mukaan valita selibaatin elämäntavakseen ilman, että heistä tulee vähemmän ihmisiä. Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan seksuaalisten tarpeiden täyttäminen on – muiden tarpeiden tavoin – ihmisen hallinnassa, ja seksuaalisuus kuuluu miehen ja naisen väliseen avioliittoon. Kristus oli tosi-ihminen, vaikka hän hedelmöittyi ilman sukupuoliyhteyttä Pyhän Hengen luomistyön kautta ja eli elämänsä selibaatissa.


Toiseksi kristinusko näkee terapeuttisen ihmiskuvan johtaneen läntisen maailman seksuaalisuuden korostamiseen tavalla, joka voidaan määritellä epäjumalanpalvelukseksi. Luodut ovat alkaneet palvoa luotua Luojan sijaan (Room 1:24). Tämä käy ilmi myös tavassa, jolla seksuaalisuutta ja siihen kuuluvia kokemuksia tulkitaan alun perin jumalasuhteeseen kuulunein käsittein. 


Kolmanneksi, terapeuttisen seksuaalinäkemyksen ajatus seksistä lähinnä itsensä eheyttämisen välineenä johtaa kristinuskon mukaan tilanteeseen, jossa koira jahtaa häntäänsä koskaan saavuttamatta sitä. Tuloksena on itsekeskeisyyden kierre, suhteeton yksinäisyys ja eheytymisen sijaan eriytyminen. Päinvastoin kristillisen avioliiton näkökulmasta ihmisen oma keho on puolisonsa vallassa (1. Kor 7:1–6). Tämä takaa yhteyden, toinen toisilleen jakamisen ja toisen palvelemisen.


Lopuksi, terapeuttinen seksuaalikäsitys on ristiriidassa sen nykytietämyksen kanssa, että seksi on vain osa seksuaalisuutta aivan kuten yhdyntä on osa seksiä. Tästä syystä terapeuttinen seksuaalikäsitys rajaa ulos muita ihmisyyteen kuuluvia kumppanuutta ilmentäviä tarpeita. Ihmisillä on syvä kaipuu kiintymykseen ja luottamukselliseen läheisyyteen. Tästä syystä ilman syvempää yhteyttä toiseen seksi lakkaa olemasta emotionaalisesti tyydyttävää, toisin kuin terapeuttinen kulttuuri väittää. 
Avioliitto on kiintymyksen ja luottamuksellisen läheisyyden syvin ilmaisu, koska raamatulliseen avioliittovalaan sisältyy ajatus aviopuolison velvollisuudesta täyttää toisen tarpeet kokonaisvaltaisesti.
(EH)