![]() | |||
Suunnitelmallisuutta seurakuntatyöhön (25.11.09)
Suostuminen Jumalan kouluun ja ohjattavaksi on paras takuu toimintasuunnitelman onnistumiselle. Hänen koulussaan on turvallista toteuttaa Jumalan antamaa päätehtävää, hyvän sanoman julistamista.
Seurakuntien toiminta paisuu ja monipuolistuu. Strategioiden eli toimintasuunnitelmien laatimiset synnyttävät uusia työmuotoja ja linjauksia.
Voimavarojen vähyydestä kärsivät kokevat helposti syyllisyyttä siitä, etteivät pysty vastaamaan ihmisten tarpeisiin. Jumalan näkökulma on kuitenkin toinen. Hän voi käyttää strategioita ja monia työmuotoja, mutta hän voi antaa suuren siunauksen yhden ihmisen tai vaatimattomalta vaikuttavan toiminnan kautta. Ratkaisevinta on Jumalan Hengen vaikutus. Strategia-herätys Nelivuotias Pekka joutui syntymäpäivävalmistelujen pyörteisiin. Innostuneet vanhemmat opettivat, että kohta Pekka ei ole enää neljä vuotta vaan viisivuotias iso poika. Suurta elämänmuutosta miettiessään poika kysyi hieman hämmentyneenä vanhemmiltaan, että onko hänen nimensä kuitenkin vielä Pekka. Seurakuntaelämää kuormittavat monet haasteet – sitoutumattomuus, taloudelliset vaikeudet, ihmissuhdeongelmat, maallistuminen, muuttotappiot, viestinnän käyttämättömät mahdollisuudet ja niin edelleen. Monessa seurakunnassa ratkaisuksi on valittu strategiatyön käynnistäminen. Voitaneen puhua jopa strategiaherätyksestä, jossa ollaan innostuneita laatimaan toimintasuunnitelmia ja kehittämään nykyisiä ja uusia työmuotoja. Mallia haetaan läheltä ja kaukaa. Työryhmät miettivät ilta toisensa jälkeen toimintalinjauksiaan ja -tapojaan. Avuksi ovat tulleet myös erilaiset koulutukset, jotka auttavat vastuunkantajia järjestämään seurakunnan toimintoja uusiksi ja sitouttamaan seurakuntalaisia vastuuseen. Toiminnalla on oltava kärki Strategioiden luominen on antanut monille seurakunnille hyviä ja jäsentyneitä työvälineitä. Niiden laatiminen ja käytäntöön siirtäminen vaatii kuitenkin taitoa. Vaarana on liian laajalle levittäytyvä toiminta, joka väsyttää vastuunkantajat ja hämmentää seurakunnan. Joitakin työmuotoja on osattava ja uskallettava myös lopettaa. Seurakunta ei saa olla pelkkä työnvälitystoimisto. Jokaisella on oltava mahdollisuus myös levätä seurakunnan keskellä. Toinen vaara on kadottaa seurakunnan perustehtävä. Tunnettu saksalaisevankelista Reinhard Bonnke on kuvannut seurakunnan tehtävää sanomalla yksinkertaisesti, että Herramme Jeesuksen Kristuksen seurakunta ei ole huvipursi vaan pelastusvene sielujen pelastamista varten. Päämäärätietoinen ja voimavaroihin mitoitettu toimintasuunnitelma antaa hyvät edellytykset seurakunnan hengelliselle ja määrälliselle kasvulle. Lähtökohtana rehellisyys Strategiatyön alkuvaiheessa arvioidaan nykytilannetta suhteessa Jumalan antamaan tehtävään. Samanlaista työtä on hyvä tehdä myös henkilökohtaisella tasolla. Jumalakin huusi paratiisissa Aadamille: ”Missä olet?” Seurakunnan tai yksilönkään vastaukseksi ei riitä satakuntalainen sanonta ”Nakkilan kirkon vaiheilla”. Kaunistelemalla totuutta vahingoitamme vain itseämme ja työtämme. Rehellinen arvio on välttämätön, jotta voidaan löytää oikeat linjaukset ja välineet päämäärän saavuttamiseksi. Totuuden löytäminen ja tunnustaminen asettaa strategiatyömme oikeaan suhteeseen myös Jumalamme edessä. Oikea vastaus Missä olet? -kysymykseen kuuluu edelleen: ”Tässä olen; puhu Herra, palvelijasi kuulee.” Janne Lahti Kirjoittaja toimii Hyvä Sanoma -palvelujen viestintä- ja projektipäällikkönä.
| |||
![]() | |||