Sisältö » Artikkelit

”Päälähestymistapa henkikastekysymykseen” (15.3.10)

Suomen Helluntaikirkon tiedottaja Esko Matikainen keskusteli kansainvälisten helluntaiorganisaatioiden oppilauselmiin sisältyvistä kielilläpuhumismuotoiluista Euroopan Helluntaiyhteisön PEF:n kokouksessa Italiassa toissaviikolla. Järjestöjen uskontunnustusten mukaan Pyhän Hengen kasteeseen liittyy aina kielilläpuhuminen.

Kukaan Matikaisen jututtamista eri maiden helluntaivaikuttajista ei pitänyt kattojärjestöjen uskontunnustuksia jäsenkirkkoja tai julistajia sitovana vaan lähinnä raamit antavina pääperiaatteina.

– Kaikkien tiedossa oli tapauksia, joissa uskovan kokemus ei mahdu tämän lauselman piiriin. Silti he pitivät kielilläpuhumisoppia päälähestymistapana tähän henkikastekysymykseen. Ajateltiin, että meidän pitää opettaa tämän opin mukaisesti mutta samalla hyväksyä se, jos Pyhä Henki päättää jossain tilanteessa toimia toisin. Kukaan ei halunnut sanoa, että Pyhän Hengen kastetta ei voisi kokea ilman kielillä puhumista.

– Ajatus näytti olevan myös se, että kyseinen kielilläpuhumisoppi on se, mikä erottaa helluntailaisuuden yleiskarismaattisuudesta. Moni pohti sitä, että jos joku ei voi tämän opin kanssa elää lainkaan, niin onko silloin enää kyse klassisesta helluntailaisuudesta.

”Erinomainen uskontunnustus”
Kansainvälisten yhteistyöjärjestöjen oppilauselmien sitovuudesta antaa esimerkin Maailman Helluntaiyhteisöön PWF:än kuuluva Church of God in Christ -helluntaikirkkokunta. Yhdysvaltojen suurin, pääasiassa mustista helluntailaisista koostuva yhteisö ei ole koskaan tukenut PWF:n uskontunnustuksessa mainittua ensitodisteopin muotoilua, vaan opettaa, että kielilläpuhuminen on vain yksi, tosin ehkä yleisin henkikasteen tuntomerkki.

Fullerin teologisen seminaarin professorin, Iso Kirja -opiston entisen rehtorin Veli-Matti Kärkkäisen mukaan maailmalla on myös sellaisia vanhoja helluntaiyhteisöjä, joilla ei ole mitään tiukkaa oppia Pyhän Hengen kasteeseen liittyvistä ulkoisista merkeistä.

– Ensitodisteopista on myös käyty paljon keskustelua esimerkiksi Yhdysvaltojen Assemblies of Godin keskuudessa, vaikka he edelleen virallisesti pitävät siitä kiinni. Syynä on se, että hyvin monilla teologisesti koulutetuilla helluntaipastoreilla on suuria vaikeuksia vakuuttua opin raamatullisesta perustasta ja toiseksi siksi, että tutkimusten mukaan alle puolet helluntaiseurakuntien jäsenistä ja lukuisat pastorit itse eivät ole koskaan kokeneet kielilläpuhumista ja kuitenkin todistavat saaneensa henkikasteen.

– Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Suomen helluntaiherätyksen uskontunnustus on erinomainen tältäkin osin, sillä se määrittelee henkikasteen yhdeksi keskeiseksi helluntailaiseksi opiksi, mutta jättää Jumalan Pyhän Hengen suvereenisuuden valtaan sen, mitä merkkejä henkikasteesta seuraa.
 
”On liikkeiden oma asia määrittää oppinsa”
Iso Kirja -opiston rehtorin Pasi Parkkilan mukaan on jokaisen uskonyhteisön oma asia määrittää oppinsa ja se kuinka suuren sitoutumisen sen eri kohtiin se näkee hyväksi pastoreiltaan ja muilta työntekijöiltään vaatia.

Parkkila pohtii asiaa niin sanottuun ensitodisteoppiin liittyvän keskustelun pohjalta. Perinteisesti etenkin länsimaisissa, valkoihoisista koostuvissa helluntaiyhteisöissä on opetettu, että Pyhän Hengen kasteeseen liittyy aina kielilläpuhuminen. Monet seurakuntien työntekijät esimerkiksi Suomessa eivät kuitenkaan allekirjoita oppia näin rajatussa muodossa.

– Tämä herättää kysymyksen paitsi kirjoitetun opin tulkinnasta niin myös siitä, miten oppi muodostetaan ja hyväksytään. Tapahtuuko se huutoäänestyksellä? Mikä on opin ja käytännön suhde toisiinsa? Mikä on opin ja kokemusten suhde toisiinsa? Pitäisikö helluntailiikkeen lopettaa myös sairaiden puolesta rukoileminen, koska kaikki eivät parane? Parkkila kysyy.

– Oppi liittyy aina Raamatun tulkintaan, mutta sillä on myös oma historiansa ja jatkumonsa niin oman liikkeen kuin koko kristikunnan suhteen. Tämä on aina oppia tarkasteltaessa ja määritettäessä otettava huomioon. Meidän on tarkkaan mietittävä mihin asemoidumme. Emme ole suomalaisina myöskään ainoita helluntailaisia Euroopassa.

Parkkila toteaa, että Iso Kirja –opistossa opetettaessa perinteiseen helluntainäkemykseen kuuluu paitsi vuoden 2001 Talvipäivien hyväksymä Helluntaiseurakunnan uskon pääkohdat –asiakirja niin myös yhteiset eurooppalaiset uskontunnustukset, jotka opisto on allekirjoittanut.

– Iso Kirja on johtokuntatasolla asti keskustelujen jälkeen sitoutunut EPTA:n ja PEF/PEM:n uskontunnustuksiin. Varsinaiset opistossa opettamisen linjaukset on myös hyväksytty ja vahvistettu johtokunnassa. Lähtökohtana on, että opettaessamme tuomme kunnioittaen ja vahvasti esiin perinteisen helluntainäkemyksen, nöyrällä uskalluksella arvioida sitäkin viisaudella Sanan valossa.

– En näe mitään syytä vähätellä yhteisiä eurooppalaisia uskontunnustuksia. En myöskään näe syytä tukea pyrkimyksiä irrottaa Suomen Helluntaiherätys uskontunnustuksellisesti yhteisestä eurooppalaisesta helluntaiperheestä.



Heikki Salmela