Helluntaikirkko vetää opillista linjaa (19.05.10)

Suomen Helluntaikirkko on tähän mennessä julkaissut kaksi eettis-opillista kannanottoa.

"Olemme Raamatun linjalla", tai "ei meillä ole mitään yhteisesti sovittua linjausta, olemme vapaa herätysliike". Näin olemme oppineet vastaamaan, kun meiltä kysytään helluntaiherätyksen linjausta erilaisiin asioihin.


Kumpikin vastauksista on yhtä turhauttava kysyjälle, joka useimmiten on aidosti totuutta etsivä seurakuntalainen, joskus myös yhteiskunnallinen vaikuttaja tai toisen uskontokunnan edustaja.


Suomen Helluntaikirkko on tähän mennessä julkaissut kaksi eettis-opillista kannanottoa. Näistä ensimmäinen, Tampereen Talvipäivillä julkaistu kannanotto, käsitteli perhe- ja seksuaalietiikkaa. Helsingin Talvipäivillä julkaistu toinen kannanotto käsitteli uskovan suhdetta taloudelliseen menestykseen. Nämä ovat pitkän maratonin ensimmäiset askeleet, sillä palautteesta päätellen tarvetta sekä eettisten että opillisten käsitystemme ääneen lausumiselle on paljon.

 

Armoa ja totuutta
Linjausten tekemisen on ankkuroiduttava vahvasti seurakuntien vanhimmistojen hengelliseen johtajuuteen. Otettaessa kantaa avioeroihin ja uudelleen avioitumiseen tai vaikkapa ehtoollisen vieton avoimuuteen ei voida rakentaa teoreettista mallinnusta Taivasten valtakunnasta. Työskentelyssä on oltava vahvasti läsnä tunne siitä, että tänään julkaistu linjaus tulee heti huomenna vastaan sielunhoitotyössä. Sanan opetuksista ei kuitenkaan tingitä, vaikka totuutta noudatetaankin rakkaudessa.


Suomen Helluntaikirkon julkilausumia valmistelee eettis-opillinen työryhmä, jolla on sekä ammatillista osaamista että vahva tuntuma seurakuntatyöhön. Ehdotuksista pyydetään lausuntoja kokeneilta herätysliikkeemme paimenilta ja opettajilta. Ennen julkaisemista ne vielä käydään huolellisesti läpi Helluntaikirkon hallituksessa, joka koostuu seurakuntien tehtävään valitsemista pastoreista ja vanhimmista.

 

Valmiiksi tehtyä työtä
Eettis-opillisella työskentelyllä on pitkä taival edessään. Siksi liikkeelle ei lähdetä kiireesti, mutta paikoilleenkaan ei auta jäädä. Kaikkea työtä ei kuitenkaan tarvitse tehdä kokonaan alusta aloittaen, sillä monet seurakunnat ovat jo laatineet linjauksia erilaisista seurakuntaelämän nostamista kysymyksistä. Työryhmän tarkoituksena on koota yhteen myös näiden ponnistusten tuloksia ja saattaa ne tätä kautta koko herätysliikkeen yhteiseksi hyödyksi.


Yli vuosikymmen sitten saatiin valmiiksi asiakirja, jossa todetaan helluntaiherätyksen opin pääkohdat. Näiden eri kohtien laajempi avaaminen on yksi niistä tehtävistä, joita eettis-opillisella työskentelyllä on edessään. Samalla nopeasti muuttuva aika ja ympäröivä yhteiskunta tuovat eteemme uusia kysymyksiä, joiden yhteinen pohtiminen on seurakuntien vastuunkantajille tärkeä tuki.

 

Todistajan tehtävä
Viime vuosina helluntaiherätyksen linjaa on kysynyt myös yhteiskuntamme lainsäätäjä. Tähän mennessä eri lakiesitysten valmistelussa on pyydetty kolme kertaa Helluntaikirkon lausuntoa. Joku voi pohtia lausuntojemme painoarvoa lainsäädännön lopputuloksessa. Olemme kuitenkin Kristuksen todistajina kaikkialla, mihin meidät kutsutaan.

 
Lieneekö Paavalin tavoitteena ollut itsensä Rooman keisarin kääntyminen, kun hänet kutsuttiin viemään todistus kuninkaille ja vallanpitäjille. Hänen aikanaan ei keisari kuitenkaan tullut uskoon, mutta monet keisarin hoviväestä ja henkivartiostosta kuulivat evankeliumin sanoman hänen todistustehtävänsä kautta.

 

Esko Matikainen

 

Kirjoittaja on Helsingin Saalem-seurakunnan pastori, Suomen Helluntaikirkon tiedottaja ja hallituksen jäsen.