Sisältö » Artikkelit

Ekoteologia ja helluntailiike (1.9.09)

Viime vuosina huoli luonnon ja ympäristön tilasta on kasvamistaan kasvanut. Maan, vesien ja ilman saastuminen on paikoitellen jo katastrofaalista, ja ilmastonmuutos vain pahentaa tilannetta.
Erilaiset kansalaisjärjestöt ja poliittiset päättäjät ovat ryhtyneet toimiin ekokatastrofien estämiseksi, ja vähitellen myös kristilliset tahot ovat heränneet luonnonsuojeluun. On syntynyt erityinen luonnon arvoja painottava teologian haara, ekoteologia. Suomessa Pauliina Kainulainen väitteli ensimmäisenä teologian tohtoriksi ekoteologisesta aiheesta vuonna 2005.


Länsimaiden ekologinen painolasti
Kotisivullaan Kainulainen kysyy: ”Voiko kristillinen teologia olla ympäristöystävällistä vai onko se tuomittu olemaan osa länsimaisen historian ekologista painolastia?”
Monet pitävät kristinuskoa osasyyllisenä tähän painolastiin, kuten esimerkiksi Lynn White artikkelissaan Ekologisen kriisimme historialliset juuret, vuodelta 1967. Hän väittää, että länsimaiden tapa hyväksikäyttää luontoa pohjautuu juutalais-kristilliseen perinteeseen, ja on saanut alkunsa kristillisellä keskiajalla.
Whiten mukaan kristityt länsimaat ovat tuoneet maailmaan ylikorostuneen, suruttoman kulutuskulttuurin ja luonnonvarojen käytön.
Suomen evankelis-luterilainen kirkko haluaa osaltaan päästä näistä synneistä eroon. Se on muun muassa järjestänyt Kirkon ympäristöpäiviä vuodesta 2006, ja vuodesta 2001 lähtien seurakunnat ovat voineet hankkia ympäristödiplomin. Myös monet muut vanhat kirkkokunnat ovat viime vuosikymmeninä kiinnittäneet huomiota ympäristökysymyksiin eri puolilla maailmaa.

Helluntailaiset välinpitämättömiä
Jos monissa vanhoissa kirkossa on parhaillaan ekologinen herätys, miten on laita helluntailiikkeessä? ”Helluntailaiset eivät ole ilmaisseet mitään kiinnostusta ympäristökysymyksiin”, toteaa australialaisen Southern Cross Collegen opettaja, tohtori Shane Clifton opiston kotisivulla.
Hän huomauttaa, että esimerkiksi helluntailaisessa Australian Evangel -lehdessä ei 90 vuoden aikana ole julkaistu ainuttakaan ekoteologista artikkelia – vain joitakin viittauksia ympäristötuhoon todisteena lopun ajan profetioiden toteutumisesta.
Suomessa tilanne on samansuuntainen, painopiste on Raamatun profetioiden tarkkailussa. Tosin Mikko Tuuliranta kirjassaan Ympäristötuho – Raamatun ennusmerkki (RV, 1990) vetoaa myös uskovien vastuuntuntoon: ”Lopunajan kristityille valona ja suolana oleminen merkitsee myös vastuullista asennetta luomakuntaa ja sen varjelemista kohtaan.”
Helluntailaisten lisäksi välinpitämättömyys koskee monia muitakin fundamentalistisia ja evankelisia kirkkoja.
Shane Clifton toteaa, että monia kirkkoja onkin arvosteltu niiden ”taivastelevasta” suhtautumisesta ekologisiin ongelmiin.

Lopun odotus välinpitämättömyyden syy
Cliftonin mukaan helluntailiikkeen näkemystä luomakunnasta värittää sen lopunajallinen suuntautuminen. Helluntailaiset odottavat Jeesuksen pikaista paluuta, johon liittyy pyhien ylöstempaus ja sitä seuraava globaali tuho.
Clifton siteeraa historian professori Dwight Wilsonia: ”Koska loppu on lähellä, helluntailaiset ovat välinpitämättömiä sosiaalisiin muutoksiin ja ovat keskittyneet ’tempaamaan kekäleitä tulesta’ antaen sosiaalisten uudistusten tapahtua ihmisten uudestisyntymisen myötä.”
Juuri näin se on mennyt. Helluntailaiset uskovat, että kun ihminen tulee uskoon Kristukseen, hän tulee järkiinsä ja alkaa käyttäytyä vastuullisesti kaikilla tarpeellisilla elämän alueilla.


esko halme