Englanninkielinen Kuningas Jaakon raamatunkäännös (KJV) on edelleen voimissaan, vaikka se on periaatteessa 400 vuotta vanha. KJV-käännöstä, toiselta nimeltään Authorized Version (AV), juhlitaan Britanniassa monin tavoin ympäri vuoden. Päätapahtuma pidetään 2. toukokuuta, vaikka varsinaista julkaisupäivää ei vuonna 1611 noteerattu.
Nykyisen KJV:n teksti ei enää ole sama kun 400 vuotta sitten, vaan sen sanastoon ja kielioppiin tehtiin tuhansia muutoksia noin 150 vuoden ajan. Vuonna 1769 Benjamin Blayney tarkisti tekstiversion, jota painetaan edelleen. Sittemmin on julkaistu lukuisia ”Uusia KJV-raamattuja”, NKJV-käännöksiä, jotka poikkeavat vielä enemmän alkuperäisestä.
Nykyenglannissa paljon KJV:n vaikutusta
Kuningas Jaakon Raamattu ei ollut suinkaan ensimmäinen englanninkielinen käännös, mutta sen tyylikkyys yhdessä Raamatun käsikirjoitusten tutkimuksen ja kirjapainotekniikan kehityksen kanssa tekivät siitä hyvin suositun.
Suosiota kuvastaa kielitieteen professorin David Crystalin laskelma, jonka mukaan nykyenglannissa on käytössä kaikkiaan 257 sanontaa tai fraasia, jotka ovat peräisin KJV-käännöksestä.
Alun perin teos ei ollut jokamiehen hankittavissa. Opukset olivat kooltaan isokokoisia ja kalliita, koska ne oli ”tarkoitettu luettavaksi kirkoissa”, kuten tittelisivulla lukee. Teoksen paksuutta lisäsi VT:n Apokryfikirjat, mutta ne poistettiin 1800-luvulla itse Raamattuun kuulumattomina lisäyksinä.
Käännöksen kieltä on ylistetty mutta myös moitittu kankeaksi ja vanhakantaiseksi, mitä se tietysti ikänsä puolesta onkin. Kääntäjät pyrkivät sanatarkkuuteen, mikä heikensi tekstin sujuvuutta.
Kursiivin käyttö eduksi tutkijoille
KJV-versiossa käytetään paljon kursivointia, mikä tuntuu lukijasta aluksi oudolta. Vinokirjaimilla halutaan erottaa ne sanat, joita ei ole alkutekstissä vaan ovat kääntäjien tekemiä lisäyksiä ja joita tarvitaan tekstin saamiseksi luettavammaksi.
Käännöksen laati noin 50 kirkonmiehen ja oppineen ryhmä. Melkein yhtä hyvin voitaisiin puhua vain yhdestä miehestä, joka eli kauan ennen heitä: Willian Tyndalesta. Tutkijoiden mukaan noin 90 prosenttia KJV:n tekstistä on peräisin Tyndalelta ja peräti kolmasosa on sana sanalta Tyndalen UT:n käännöksestä vuodelta 1526.
Sekä Tyndalen käännös että KJV-Raamattu pohjautuvat UT:n osalta 1500-luvulta peräisin olevaan Textus receptus -nimiseen kreikankieliseen pohjatekstiin. Se oli tuohon aikaan ainoa tunnettu UT:n käsikirjoitusten kooste.
Vasta 1800-luvulla ilmaantui muita vaihtoehtoja, tärkeimpänä 1881 julkaistu Westcottin ja Hortin toimittama tekstilaitos. Siinä sovellettiin ensimmäistä kertaa tekstikriittistä metodia mahdollisimman puhtaan tekstimuodon löytämiseksi. Siinä myös käytettiin monia tuoreempia käsikirjoituslöytöjä, jotka ovat tekstiltään vanhempia kuin Textus receptuksessa käytetyt.
Tekstilaitosten erot vähäiset
Modernit raamatunkäännökset pohjautuvat lähes yksinomaan Westcott & Hortin tekstilaitokseen, mutta myös Textus receptuksella on kannattajansa. Muun muassa viisiosainen Novum-UT (1980) pohjautuu siihen, samoin Toivo Koilon kääntämä Suuri Ilosanoma (1980).
Tavallisen raamatunlukijan kannalta eri tekstilaitosten väliset erot ovat vähäpätöisiä, eikä niillä ole ainakaan oppikysymyksiin mitään vaikutusta.
Mutta Raamatun sana ja sen kielen muuttaminen herättää aina voimakkaita tunteita. Siksi raamatunkääntäjille aina ja joka maassa raivostutaan. Kuningas Jaakon versiollakin on omat fanaattiset kannattajansa, joille kaikki muut käännösversiot ovat ”per-versioita”.
ESKO HALME
hvnr.kdoph$dlndphgld.il
