Torstai 23. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Akseli
Julkaistu 1.3.2016 00:00

Vineyard -kirkko kasvaa maltillisesta radikaaliudesta

Tammikuun lopulla järjestetyssä Tulkoon valtakuntasi -seminaarissa puhui Vineyard-kirkon syntysijoilla Kaliforniassa vaikuttava pastori Christy Wimber. Tapahtuma-areenana oli Andreaskyrkan Helsingissä. Kuva: Johannes HaavistoHelsinki Vineyard -seurakunnan pastori Ari Puonti toteaa, että Vineyardin yläpuolella saattaa yhä leijailla torontolaisuuden haamu.

– Tapahtumista on jo parikymmentä vuotta. Silti joudumme niitä yhä selittelemään ja kommentoimaan. Ihmisillä on norsun muisti, Ari Puonti sanoo.

Reilut kaksikymmentä vuotta sitten Toronton lentokentän läheisyydessä kokoontunut Toronto Vineyard Airport oli kuuluisan herätyksen
näyttämönä. Pyhän Hengen toiminnan poikkeuksellisina ilmenemismuotoina koetiin kaatumisten ja vapinoiden ohella karjumisia ja eläinääniä, kuten röhkimistä ja kotkotusta. Muun muassa niiden salliminen johti seurakunnan erottamiseen Vineyard-yhteisöstä muutaman vuoden kuluttua.

– Kirkon johto ei missään vaiheessa antanut ymmärtää, että Hengen ilmiöt sinänsä olisivat olleet vääriä. Kysymys oli siitä, miten ilmiöitä käsiteltiin seurakunnan johdon taholta ja mitkä asiat nousivat Torontossa keskeisiksi.

Radikaali keskitie

Suomen Vineyard -kirkko rekisteröityi kirkkokunnaksi syksyllä 2014. Suomessa toimii tällä hetkellä kaksi seurakuntaa, Helsingissä ja Järvenpäässä. Lisäksi Tampereelle on syntymässä Vineyard- perheen tuorein seurakunta. Vineyard lausutaan ”vinjaard”.

– Aika moni lausuu ensin, että vainjaard, Järvenpään seurakunnan aktiivi Ari-Pekka Kaipiainen hymyilee.

Vineyard linjaa olevansa ”radikaalin keskitien” edustaja. Toisaalta se vierastaa helluntailiikkeessä toistuvia maneereja, eikä edellytä kielillä puhumista merkkinä Pyhän Hengen täyteydestä. Toisaalta se ei ole omillaan korkeakirkollisuuden piirissä. Pyhän Hengen lahjoihin uskotaan vahvasti, ja kirkko tunnetaan innokkaasta sairaiden puolesta rukoilemisesta.

– Haluamme rakenteellisuuden sijaan toimia vahvasti ruohonjuuritasolla, Ari-Pekka Kaipiainen sanoo.

– Vineyardissa on se hyvä periaate, että evankeliumi leviää maailmaan kauttamme, kun olemme kärsivällisiä. Minussa oleva elämä kyllä vaikuttaa, jos sitä on. Suhteen rakentaminen on tärkeää, oli kyse naapureista tai työkavereista.

– Toisaalta haluamme olla ”luonnollisesti yliluonnollisia”, kuten eräässä sloganissamme muotoillaan. Jumalan valtakunta voi tulla todelliseksi tässä ja nyt.

Ari Puonti mainitsee Vineyardin edustavan Jo nyt, ei vielä -teologiaa. Siinä Jumalan valtakunta on keskellämme jo nyt jossain mitassa, ei kuitenkaan vielä kokonaisena.

Puontin mukaan Vineyard löytää identiteettinsä puolesta tiensä helpoiten samaan kerhoon Suomessa luterilaisen karismaattisuuden, kuten Hengen uudistus kirkossamme -yhteisön ja vapaakirkollisuudesta nousevan New Wine -liikkeen kanssa.

Seestyneitä cityläisiä?

Onko Vineyard laitettavissa uusien kirkkojen aikajanalle siten, että se voitaisiin nähdä ”2010-luvun cityseurakuntaliikkeenä”?

Ari-Pekka Kaipiaisen mukaan vertaus ei toimi.

– Cityseurakunnat murtuivat irti vapaista suunnista. Ne syntyivät ainakin osin protestiksi.

– Cityseurakunnissa oli myös kysymys pitkälti uudenlaisesta  karismaattisuudesta. Me taas koemme olevamme yhteinen maaperä helluntaikarismaattisten suuntien ja luterilaisen kirkon välillä, Kaipiainen muotoilee.

Jotain ”citymäistä” kirkossa kuitenkin on. Ei vähiten siksi, että nykyinen länsimainen ylistysmusiikin tyylilaji syntyi pitkälti Vineyardin piirissä 1980–90-luvuilla.

Vineyard ei ole vielä suuri liike Suomessa. Sen piiriin kuuluu joitakin satoja ihmisiä. Suomen Vineyard- kirkon jäsenyys ei ole keskiössä.

– Vineyardin identiteettiin kuuluu vahvasti valtakunta-ajattelu. Siunaamme muita seurakuntia, koko Kristuksen ruumista, ja pyrimme tekemään yhteistyötä, Ari Puonti.

Vineyard syntyi alun perin 1970-luvun hippiherätyksen olosuhteissa. Jo tuolloin seurakuntakulttuuri oli eriytynyt valtakulttuurista niin paljon, että uskoon tulleille piti luoda uudenlaisia jumalanpalvelusyhteisöjä.

Vineyard oli pitkään vain pohjoisamerikkalainen kirkko. Se jopa kieltäytyi avaamasta seurakuntia muualla maailmassa, ja Vineyardajattelun haluttiin leviävän olemassa olevien kirkkojen kautta. Nykyisin seurakuntia on jo noin 2 500 lähes sadassa eri maassa.

Yhteinen nimi kaikkialla

Ensimmäiset Vineyard-liikkeen edustajat vierailivat Suomessa 1980-luvun lopulla. Ensimmäisen Vineyard-seurakunnan Suomeen perustivat Cai ja Katja Talvio vuonna 1997. Järvenpään seurakunta sai alkunsa vuonna 2010 Michael ja Virpi Hopkinsin toimesta. Tampereen seurakuntaistutusta johtavat Juha ja Terhi Ranta-Ojala.

Vineyard (suom. Viinitarha) -nimen suomalaistamista yhteisö ei ole pohtinut.

– Suora linkittyminen kansainväliseen yhteisöön yhteisen nimen kautta on tärkeää, Ari Puonti sanoo.

Puonti muistelee, että nimi olisi käännetty paikalliskielelle vain Venäjällä ja espanjankielisessä maailmassa.


Anssi Tiittanen



Jaa
Yhteisöjen ymmärtäminen vaati vuoropuhelua
NiceDesign rakentaa naisten välistä yhteyttä
Parikymppinen kestohitti soi yhä
Ida Elina puhuu koululaisille rohkeudesta
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!