Perjantai 24. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Lempi, Lemmikki, Sivi, Siv
Julkaistu 1.9.2015 00:00

Vartija valvoo vapaaehtoisia ruoanjakajia

Jonot eivät ole lyhentyneet elintarvikkeita ja vaatteita jakavien yhdistysten ovilla. Kuvituskuvan henkilöt eivät liity juttuun.Kuva: RV-arkisto

Vapaaehtoistyö ruokajakelussa muuttuu kaiken aikaa raskaammaksi, ruokapalveluyhdistysten edustajat kertovat.

 

– Työtä on enemmän kuin ennen. Asiakkaita tulee sisään koko ajan. Suurin osa on tietysti kohteliaita ja asiallisia. Sitten on heitä, jotka haistattelevat ja ovat hankalia, espoolaisen Hyvä Arki ry:n toiminnanjohtaja Hannu Hätönen kertoo.

 

Liian monella tekijällä loppuvat voimat kuukauden kahden kuluessa.

 

– Aina kun saamme vapaaehtoisen, joka on fyysisesti ja henkisesti terve, kiitän Herraa, Hätönen sanoo.


Valtaosa jakajista rehellisiä

Hätönen, toisen espoolaisen ruokapalveluyhdistyksen Manna-Apu ry:n hallituksen jäsen Liisa Aalto ja vantaalaisen Korson ruokapalvelu ry:n hallituksen puheenjohtaja Pauli Pärssinen jakavat havainnon siitä, että auttajiinkin iskee helposti ahneus ilmaisten ruokatarvikkeiden äärellä.

 

– Niin sanottu kermankuorinta on jatkuva ongelma. Otetaan jonottajille tarkoitetusta ruokalastista parhaat päältä, Liisa Aalto kertoo,

 

Vantaalla jouduttiin jokin aika sitten puuttumaan ankaralla kädellä joidenkin vapaaehtoisten käyttäytymiseen.

 

– Ulos jäi jonottamaan 70 ihmistä, joille ei riittänyt ruokaa. Samalla jakajat nostivat omien autojensa takakontteihin kassikaupalla tavaraa, Pauli Pärssinen kuvailee.

 

Vantaalla yksi järjestyksenvalvojista on jouduttu asettamaan valvomaan vain vapaaehtoisten toimintaa.

 

Haastateltavat toteavat, että valtaosa vapaaehtoisista on ahkeraa ja rehellistä väkeä. Liisa Aalto kertookin, että heidän työhönsä puuttuminen tuntuu kamalalta.

 

– Hehän ovat auttamassa ihmisiä. Kaikille ei kuitenkaan ole kirkastunut se, että jaettava ruoka on tarkoitettu ennen muuta vähäosaisille jonossa.



Anssi Tiittanen


Lue uutinen kokonaisuudessaan .



Jaa
Ulkopuolisen äänenä
Seurakunnan kadonnut ydin voidaan löytää rukouksessa
Olemisen taito
Näennäinen sopu vai aito yhteys?
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!