Sunnuntai 25. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Uuno, Uno
Julkaistu 9.9.2015 12:09

"Uskoontulokertomukset kiinnostavat ihmisiä"

Siiri ja Toivo Ikonen tuntevat Hyvä Sanoma -lehden noin 55 vuoden ajalta. Se on heille myös oiva apu välittää ilosanomaa. Kuva: Minni HeiniläEvankeliointi lehtien kautta? Hieno ajatus, mutta ei kiitos, joku voisi vastata.

Siiri Ikonen Luhangan Tammijärveltä ei aikoinaan antanut tätä vastausta. Hän on ehtinyt levittää -, - ja -lehtiä paikkakuntansa asukkaille kymmeniä vuosia sisarustensa kanssa.

Tänä syksynä ilmassa oli pieni jännitys siitä, salliiko lähikoulun uusi johtajaopettaja lastenlehtien jakamisen, mutta hyvin kävi. Kauempaa kirkonkylän koululta Jees-lehdistä on tullut kiitosta.

– He ottivat lehtiä mielellään ja sanoivat, että ne ovat heille avuksi, Siiri Ikonen juttelee.

”Leskenlehtiä” surutaloihin

Luhanka on kuin prototyyppi suomalaisesta maaseutumaisemasta, jossa vallitsee “aja noin 50 kilometriä kaupunkiasioille” -elämänrytmi. Kesäisin pitäjän asukasluku kasvaa puolella mökkiläisten myötä. Se tietää myös kiirettä lehdenjakajille.

– Olemme keväällä ottaneet Hyvä Sanoma Extrasta 1 000 kappaleen painoksen. Ei täällä ole niin paljon koteja, mutta jaamme samoja lehtiä mökkiläisillekin.

Kolmisen vuotta sitten Hyvästä Sanomasta sai merkittävän paljousalennuksen, joten lehti tilattiin kaikille halukkaille kyläläisille Putkilahden helluntaiseurakunnan nimissä. Siis monelleko?

– Oli niitä aika paljon. Useimmat olivat sellaista vanhempaa väkeä. Mutta kyllä jotkut nuoretkin sanoivat, että tämä on hyvä lehti – mekin halutaan se.

Enää Hyvä Sanoma ei mene koko kylälle. Sen sijaan se toimii ”leskenlehtenä”.

– Jos joltakin kuolee omainen, olemme kysyneet joululehtiä jakaessa, saammeko tilata vuodeksi Hyvän Sanoman ja näin ottaa osaa suruun. Jotkut ovat mielellään ottaneet sen.

Palvelee ujoa antajaa ja saajaa

Hengellisten lehtien myyminen ja jakaminen on ollut koko perheen hanke, jota kuusi samassa talossa asuvaa naimatonta sisarusta on tehnyt todella pitkään, sitoutuneesti ja rakkaudella. Heistä vanhin kuoli helmikuussa ja osan kunto on heikennyt. Niinpä enää Siiri ja Toivo kipuavat säännöllisesti pakettiautoon ja lähtevät ”kylvämään”.

Siiri Ikosen mielestä lehtievankeliointi sopii suomalaiseen ujouteen kuin nenä päähän. Se on antoisaa sekä aralle evankelistalle että pidättyväiselle saajalle. Ikonen tunnustaa, että heidän ujoutensa tulee vastaan siinäkin, etteivät he juuri palautetta kysele.

Vihiä vastaanotosta saa tosin seuraavilla lehdenjakoreissuilla, kun ihmiset kehuvat Hyvää Sanomaa tai vain ilmaisevat haluavansa sen jälleen.

Ikonen on huomannut, että lukijoita kiinnostaa aivan tietty asia.

– Ihmiset ovat kiinnostuneita uskoontulokertomuksista. Paras sanomahan on se, että Jeesuksen kohtaaminen muuttaa ihmisen, hän toteaa.

– Ja on hyvä, että joka lehdessä on neuvottu, miten voi rukoilla uskoon tulemista. Yksinäisyydessä on hyvä tehdä se, kun kukaan ei häiritse.

Ikoset eivät huolehdi siitä, että tulokset jäävät hämärän peittoon vaan luottavat vähäeleiseen ja ahkeraan kylvöön.

– Kyllä sillä oma tehtävä on. Iankaikkisuus ratkaisee, montako on perillä, vaikka me emme tietäisi mitään.


Ruut Ahonen


Hyvä Sanoma, samoin kuin Ristin Voitto, ovat kustannusyhtiö Aikamedian lehtiä.


Jaa
”Tervettäkin karismaattisuutta on paljon”
Toisen tarina voi muuttaa omankin elämän
Keskiössä keskeneräisyys
Etsijöitä etsimässä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!