Tiistai 27. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Elviira, Elvi, Elvira, Elvi
Julkaistu 3.3.2016 00:00

Uskonnon opetuksen muutokset väistämättömiä

Kotien ja seurakuntien merkitys hengellisinä kasvattajina korostuu yhä enemmän. Kuva: Shutterstock"Monikulttuurisessa ja moniuskontoisessa yhteiskunnassa uskonnon opetus ei voi keskittyä vain yhden uskonnon opetukseen. –– Jos yleissivistävässä koulutuksessa halutaan  tulevaisuudessakin antaa uskonnon opetusta ja yleensäkin katsomuksiin liittyvää opetusta, sen tulee sisältää eri uskontoihin ja katsomuksiin liittyvää ainesta.”

Näin kirjoitti uskonnon didaktiikan professori Arto Kallioniemi jo lähes kymmenen vuotta
sitten Katsomusaineiden kehittämishaasteita -julkaisussa (Helsingin yliopisto 2007).

Muun muassa Kallioniemen näkemykset uskonnon oppiaineen vaihtamisesta yhteiseen
katsomusaineeseen olivat pohjana viime syksynä vireille pannussa, kaikille yhteistä  katsomusainetta ajavassa kansalaisaloitteessa. Vaikka aloite ei päässyt eduskunnan käsiteltäväksi, keskustelu uskonnon opetuksen ympärillä jatkuu.

Nykysysteemi epätasa-arvoinen

Syksyllä 2015 valmistuneissa valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa uskonto ja
elämänkatsomustieto ovat vielä erillisiä oppiaineita. Kuitenkin erityisesti pääkaupunkiseudulla on jo ryhdytty ottamaan askeleita yhteisen katsomusaineen suuntaan.

Tunnetuin lienee niin sanottu Kulosaaren malli, joka tarkoittaa Kulosaaren yhteiskoulun syksyllä 2013 aloittamaa opetusjärjestelyä, jossa eri uskontojen ja elämänkatsomustiedon oppilaat opiskelevat suurimmaksi osaksi yhdessä.

– Aineita opetetaan tiedon jakamisen ja keskustelun näkökulmasta. Tarpeen tullen oppilaat
eriytetään omiin ryhmiinsä luokan tai luokkatason sisällä, uskonnonopettaja Niilo Mähönen kertoo.

Kulosaaressa päädyttiin ratkaisuun, koska erillinen uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus nähtiin epätasa-arvoiseksi niin opetuksen laadun kuin saatavuudenkin näkökulmasta.

– Lisäksi nykysysteemi mahdollistaa indoktrinaation eli mielipiteenmuokkauksen, jossa opettaja kasvattaa oppilaista uskonnon harjoittajia, esimerkiksi hyviä kristittyjä tai muslimeja.

Kärsiikö laatu?

Osa on nähnyt Kulosaaren mallin poikkeavan nykyisen valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteiden linjauksista.

Samasta syystä joukko Etelä-Pohjanmaan uskonnon lehtoreita kritisoi alueella meneillään olevaa maakunnallista  opetussuunnitelmatyöskentelyä, jossa suunnitellaan uskonnon ja elämänkatsomustiedon yhdistämistä.

– Valtakunnallista opetussuunnitelmaa ei voi sivuuttaa. Mielestäni on tärkeää selvittää,  onko kaavailtu yhdistäminen linjassa valtakunnallisen opetussuunnitelman kanssa. Oppilailla on oikeus pätevään opetukseen, Kauhavan yläkoulun ja lukion uskonnon
lehtori Hanna Pihlajamäki painottaa.

Pihlajamäki on kollegoineen huolissaan oppiaineksen vähenemisen lisäksi opetuksen laadun kärsimisestä opettajien hypätessä opettamaan itselle vieraita aiheita.

Tavoitteet mallin pohjalla

Itä-Suomen yliopiston uskonnonpedagogiikan professori Martin Ubani ymmärtää opettajien huolen.

– Päätöksentekijöillä pitäisi olla ymmärrystä ilmiöstä. Mikäli yhteiseen katsomusaineeseen
päädytään, se edellyttää esimerkiksi opettajien täydennyskoulutusta.

Hänen omassa opinahjossaan toteutettiin tutkimushanke, jossa keskityttiin oppilaiden  kokemuksiin, opettajien toimintaan sekä pedagogiseen vuorovaikutukseen. Neljän osatutkimuksen pohjana oli Joensuun normaalikoulun yhdeksäsluokkalaisten kanssa syksyllä 2014 toteutettu tutkimusprojekti, jossa kokeiltiin katsomusaineiden  yhteisopettajuutta. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kunkin katsomusaineen
opettajat olivat mukana sekä tuntien suunnittelussa että toteuttamisessa.

– Kokeilu oli onnistunut, mutta resurssien näkökulmasta kokoaikainen kolmen opettajan järjestelmä on mahdoton. Yksi mahdollinen malli voisikin olla se, että osa sisällöistä opetettaisiin yhdessä, osa omissa ryhmissä.

– Ennen kaikkea opetusmuoto tulisi rakentaa kasvatuksen tavoitteiden pohjalle.

Seurakunnan rooli korostuu

Hanna Pihlajamäki muistuttaa, että maakunnallisia ja koulukohtaisia opetussuunnitelmia tehtäessä kuunnellaan myös oppilaiden vanhempia.

– Toivoisin vanhempien seuraavan aktiivisesti uskonnon opetukseen liittyvää keskustelua ja käyttävän vaikutusmahdollisuuksiaan. Kotien antama tuki opetustyölle on hyvin tärkeää.

Niilo Mähönen näkee, että erillinen uskonnonopetus tulee törmäämään omaan mahdottomuuteensa sitä mukaa kuin Suomi kansainvälistyy ja uskontokuntien määrä lisääntyy. Hän ymmärtää uskovia, jotka ovat huolestuneita kehityssuunnasta, mutta
muistuttaa, ettei vapaakristillisissä seurakunnissa koulun rooli hengellisenä kasvattajana ole ollut tärkeä aiemminkaan.

– Esimerkiksi helluntailaisten kirkollinen aktiivisuus ja laadukas pyhäkoulutoiminta turvaavat lasten uskontokasvatusta.

Kotikasvatus ratkaisee

Martin Ubani antaisi hengellisen kasvatusvastuun ennen kaikkea vanhemmille. Tutkimukset tukevat sitä, että kotikasvatus on tärkein lasten ja nuorten vakaumuksen syntymisessä.

– Yhdysvaltalaisissa tutkimuksissa on jopa huomattu, etteivät ei-uskonnollisten perheiden  lapset ole useinkaan omaksuneet kristillistä vakaumusta, vaikka ovat käyneet kristillistä koulua.

Lisäksi Ubani haluaa rohkaista vanhempia käsittelemään myös kotona erilaisia  maailmankatsomuksia.

– Kukaan ei elä umpiossa. Lapselle tulee antaa tilaa etsiä, ihmetellä ja epäillä. Jos vanhemmat eivät tarjoa mallia läpinäkyvästä vaikeiden kysymysten pohdinnasta,
lapsi etsii vastaukset muualta.

– Jos kotikasvatus toimii, lapsi tai nuori on valmis kohtaamaan erilaisia ajatuksia koulussa ja muissa yhteisöissä.


Elina Rautio

Jaa
”Tervettäkin karismaattisuutta on paljon”
Toisen tarina voi muuttaa omankin elämän
Keskiössä keskeneräisyys
Etsijöitä etsimässä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!