Sunnuntai 25. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Uuno, Uno
Julkaistu 5.5.2016 00:00

Useimmat Yhdysvaltain evankelisten pikkuseurakuntien pastorit kärsivät taloushuolista

National Association of Evanglicals (NAE) julkisti viime viikolla tutkimuksen, joka osoittaa, että suurin osa Amerikan pienten evankelisten seurakuntien pastoreista kamppailee taloudellisten ongelmien kanssa. Monet heistä eivät myöskään halua tai voi puhua rahavaikeuksistaan kodin ulkopuolella.

Talousongelmien syynä ovat pienet tulot, kallis terveydenhoito, lasten koulumaksut ja opintolainat, joita noin 30 prosentilla on hoidettavinaan.

Miltei kolmannes pastoreista ilmaisi, ettei heillä ole lainkaan omia säästöjä. 31 prosenttia joutuu tekemään kahta työtä selvitäkseen taloudellisesti.

Eniten pikkuseurakuntien pastoreita huolettaa eläkevuosien toimeentulo. 60 prosenttia heistä sanoi, etteivät he saa eläkettä tai terveydenhoitoetuja kirkoiltaan. 92 prosenttia totesi, että heillä ei ole lainkaan eläkevaroja sukanvarressa.

Tutkimukseen vastasi yli 4 200 pastoria. Sen tuloksista uutisoi The Christian Post.

Jaa
”Tervettäkin karismaattisuutta on paljon”
Toisen tarina voi muuttaa omankin elämän
Keskiössä keskeneräisyys
Etsijöitä etsimässä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!