Torstai 23. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Akseli
Julkaistu 3.10.2015 20:00

Työntekijän valtakirja päätettiin ottaa käyttöön

Syyspäivien äänestystulokset julkistettiin perjantaina kello 15 alkaneessa tilaisuudessa.

Seurakunnan työntekijän valtakirjan puolesta äänesti 144 seurakuntaa (65 prosenttia äänistä). Esitystä vastaan oli 77 seurakuntaa (35 prosenttia äänistä). Valtakirjan päälinjat ovat siis nyt selvillä, esimerkiksi se, että valtakirjaa anoo työntekijälle seurakunta ja että valtakirjoja tulee neljä erilaista. Asian valmistelua jatketaan.

Syyspäivät äänestivät valtakirjan lisäksi kahdesta muusta asiasta, joissa äänestystulos oli hyvin yksimielinen. Laukaan helluntaiseurakunnalle myönnettiin lupa hakea taloudellista tukea muista helluntaiseurakunnista seurakuntakiinteistönsä rahoittamiseksi. Seurakunta on ostanut Laukaasta entisen yökerhon, jonka se on kunnostanut seurakunnan toimintatilaksi.

Vuoden 2018 Syyspäivien järjestämisvastuun Syyspäivät päätti yksimielisesti myöntää Helsingin Saalem-seurakunnalle.


Anna Lehtinen

Jaa
Yhteisöjen ymmärtäminen vaati vuoropuhelua
NiceDesign rakentaa naisten välistä yhteyttä
Parikymppinen kestohitti soi yhä
Ida Elina puhuu koululaisille rohkeudesta
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!