Lauantai 19. elokuuta.
Nimipäivää viettää Mauno, Maunu, Magnus, Måns
Julkaistu 10.8.2017 13:18

Toimitussihteeri Raimo Mänttäri on poissa

Kuvassa pitkäaikaiset ystävykset Raimo Mänttäri (vas.) ja Thorleif Johansson. Kuva: Raimo Mänttärin arkisto

Monipuolinen journalisti ja Ristin Voitto -lehden entinen toimitussihteeri Raimo Mänttäri on kuollut. Hän menehtyi Vantaalla 6.7.2017. Ristin Voitto on julkaissut Mänttärin pitkäaikaisen ystävän seurakuntaneuvos Thorleif Johanssonin kirjoittaman muistokirjoituksen RV-lehden numerossa 32/2017. Lisäksi seuraavassa julkaistaan uudelleen Mänttärin elämänvaiheisiin liittyvä haastattelu, joka oli Ristin Voiton 24.9.1990 ilmestyneessä numerossa.    

  

Toimitus  



Ristin Voiton toimitussihteeri vuosien takaa

RaMi löytyi jälleen

 

Raimo Mänttärin nimi painettiin lehteemme viikoittain elokuusta 1970 toukokuuhun 1973, ensin toimittaja-nimikkeellä ja myöhemmin lehden toimitussihteerinä.

Sitten miestä tai nimeä ei enää näkynyt.

 

– Minä jotenkin häivyin kuvioista, liukenin, kuvaa Rami tapahtunutta nyt, 17 vuotta myöhemmin.

 

Oli hän toki vielä vuoden verran Vastaus-lehdessä, mutta sitten jäljet hävisivät.

Viime keväänä nimi ilmaantui jälleen lehtemme sivuille.

 

Rami on kolmannen polven helluntailainen.

 

– Sain pohjan ikään kuin äidinmaidosta, kun Inkeroisten Eelim-seurakuntaan tuotiin tuttisuisesta alkaen, halusi taikka ei.

 

– Siellä sitä kuunneltiin Sulo Salon kahden tunnin saarnoja, ja kaikissa rukouskokouksissa oltiin mukana ihan pienestä asti.

 

Ote hommaan oli siis saatu - mutta ote alkoi lipsua.

 

Urheilijan kaksoiselämä


Ramilla oli yksi suuri asia ylitse muiden, ja se oli urheilu.

 

– Ja minä olin siinä todella hyvä. Joskus 10–15 vuoden välillä kuuluin sen ajan - niin kuin sanotaan - lupauksiin.

 

– Lajeina olivat juoksu ja jääkiekko, ja tiesin, että niissä minä olin paras.

Siihen aikaan seuratoimintaa tai kilpaurheilua ei seurakunnissa hyväksytty, vaan kaiken harjoittelemisen piti tapahtua koulun puitteissa.

 

– Jalkapallokenttä on portti helvettiin, sanottiin.

Samalla luotiin pohja huonolle omalletunnolle ja kaksinaismoraalille.

Urheilu istui nimittäin niin tukevasti, että sitä piti harjoitella salaa.

 

– Halusin todella tietää, miten hyvä minä olin.

Samaan aikaan Rami kuului luonnollisesti seurakuntaan ja lauloi kuorossa.

 

– Mutta minulla oli kilpavarusteet ja seurapaidat omassa salakaapissa.

Ja jotta kilpailumatkoille olisi päässyt, oli käytettävä eriasteisia valheita.

 

– Se ei ollut oikein, ja sain siitä huonon omantunnon, mutta en nähnyt silloin muuta ratkaisua.

 

Vahingollinen ajattelutapa


Monta vuotta kului tällaisessa kaksoiselämässä, kunnes se eräänä päivänä paljastui. Rami pakotettiin jättämään kilpaurheilu.

 

– Siitä minä olen kantanut sisäistä piikkiä itsessäni: vielä tänä päivänä minussa elää sellainen pikku kaveri, joka haluaisi tietää, kuinka hyvä minä olisin ollut.

Vuosikymmeniä myöhemmin Rami puhui tästä asiasta isänsä kanssa. Se oli aikaa, jolloin huippu-urheilijoita alkoi tulla uskoon, ja lehtien otsikoissa vilahteli mainintoja, että ”Juoksen Jumalan kunniaksi” tai ”Jumala auttoi minua saavuttamaan EM-pronssia”.

 

– Tämä herätti omassa sisimmässä pientä närää, että muuttuuko totuus vai muutummeko me.

 

– Kysyin joskus isältä: ”Muistatko, kun sinä olit vanhimmistossa etkä hyväksynyt niitä mun urheiluharrastuksia...”

 

Isäkin myönteli nyt menetelleensä virheellisesti, mutta kertoi tehneensä sen, minkä silloin ymmärsi oikeaksi.

 

Oleellista tässä kaikessa ei kuitenkaan ollut urheilu. Ei edes se, ettei Rami saanut tietää, miten hyvä hän olisi ollut.

 

– Pahempaa oli, että opin vahingollisen ajattelutavan!

Jo murrosiässä luotiin kuva, että erikseen on esittelykelpoinen julkisivu, joka ei tuota häpeää itselle, vanhemmille tai seurakunnalle. Vain pelkkää kiitosta.

 

Pelissä oli koko sosiaalinen ympäristö.

 

Kutsua oli toteltava


Aika vieri, ja erään kerran Rami sai kutsun Jumalan valtakunnan työhön.

 

– Ja se kestää arvostelun vielä vuosikymmenien jälkeenkin. Se oli kutsu, joka vaati; siihen ei ollut mitään sanomista, sitä oli toteltava.

 

Aluksi Rami oli seurakunnassa saarnaajana, mutta sitten kynä vei voiton: hänestä tuli toimittaja. Kirjallisuus ja kirjoittamistaidon kehittäminen olivat aina olleet keskeisiä.

Tosin siinäkin oli nuorena rajoituksia.

 

 

– Koulun kirjastosta kun haki kirjan, niin sen piti ensin mennä vanhempien tarkasteluun, että oliko se nyt sopiva vai ei. Jos sitten oli sellaisia aikuisten kirjoja, klassikoitakin, niin ne piti lukea salaa, peiton alla.

 

– Mutta koskaan en ole kyllä katunut, että luin niitä. Ja olen minä tunnustanutkin sen sitten jälkeenpäin, Rami hymähtää.

 

Sisäinen loitontuminen Kristuksesta


Helluntaiherätyksessä elettiin silloin hieman vaikeita vuosia, ja jonkinmoiset tuulet puhaltelivat herätyksen johtopaikoilla.

 

– Niissä väännöissä saatiin siipeen vähän itse kukin, ja tuli ehkä otettua vastaan vähän enemmän kuin olisi ollut tarviskaan, Rami arvioi nyt.

 

– Tuli sellaista kritiikkiä, etten voinut muuta kuin sanoa itseni irti. Rima vedettiin hieman korkealle, ja tapahtui erilaisia ylilyöntejä. Sanottiin, ettei Ristin Voitto -lehti kelpaa edes pannun aluseksi, ja toimittajallahan on puoli senttiä liian pitkä tukka ja se on niin maailmallinenkin.

 

Ja niin Rami jätti Ristin Voiton toimitussihteerin tehtävät.

 

– Mutta nämä asiat eivät potkineet ulos, vaan se, että olin sisäisesti loitontunut Kristuksesta!

 

– Tämä oli asian ydin. Luopuminen ei tapahdu kerralla. Ei se käy niin, että tänään on uskossa, ja parin tunnin kuluttua juo pullon viinaa tai menee vieraisiin naisiin - ja usko on sitä myöten selvä. Siinä on tapahtunut niin kuin Lootilla: siirtyi siirtymistään kohti Sodomaa. Luopuminen on tapahtunut ajatuksissa!

 

Ennen kuin Ramille tuli lopullinen lähtö, alkoivat Kristus ja hänen tahtonsa täyttäminen pienetä - ja jotkin toiset asiat alkoivat vastaavasti suureta. Vallitsi täyttyvän tyhjiön laki.

 

Hetken hurmaa ja menestymisen makua


Kun suhde Kristukseen alkoi loitontua, niin pinnalle kohosi maallisen kunnian etsiminen.

 

– Kun koko ikäni olin ollut helluntailaisten piirissä, niin halusin näyttää muillakin foorumeilla. Pärjäänkö siellä, vai pärjäänkö vain suojatussa helluntaiympäristössä.

Ramille tuli työtehtäviä televisiolta, elokuvakäsikirjoituksia, matkoja. Ja mukaan tuli muutakin, joka hurmasi - hetkeksi.

 

– Valloitti semmoinen omaa itseään koskeva menestymisen maku. Ja sitä kun sai vähän maistaa, niin ennen pitkää suhde Kristukseen oli kuollut.

 

– Mielessä tuo suhde oli toki kunnioitettava asia, eikä sitä halunnut koskaan kieltää, mutta se oli kuollut. Oli tapahtunut mielentilan muutos.

 

– Ja jännää oli, että tämä kaikki pelasi hetken; se houkutteli ja se hurmasi. Aina silloin tällöin tipahti joku voitto, joka innosti pelaamaan.

 

– Itse asiassa se oli peliä perkeleen kanssa. Minä en aluksi tiennyt, että pelikaveri oli niin kova - niin kova, Rami toistaa.

 

Kädessä häviäjän viimeinen kortti


Näitä uran pikku voittoja tuli alussa ihan sopivasti - ja innostus lisääntyi.

 

Mutta sitten yhtenä päivänä alkoi tulla takkiin.

 

– Alkoi tulla häviöitä, ja ennen pitkää totesin, että olin niin paljon häviöllä, etten pysty enää maksamaan. Olin täysin koukussa ja kiikissä.

 

Peli oli ollut kovaa ja meno sen verran villiä, että vuosien kuluessa tultiin sitten loppusuoralle.

 

– Olin niin korviani myöten veloissa, etten pystynyt maksamaan - mutta en päässyt pelistä poiskaan!

 

Ja niin ei Ramin kädessä ollut enää kuin yksi kortti, ja se oli häviäjän. Silloin pelattiin elämästä. Kaikki muut kortit olivat menneet. Oli mennyt elämänhalu, motiivit, mielenkiinto; mikään asia ei enää merkinnyt mitään.

 

– Sitä oli uuvuttanut itsensä niin täysin, että enää en nähnyt mitään syytä elää; olin niin pahki velassa, etten millään selviä, ajattelin.

 

Ja niin lyötiin elämän panos pöytään.

 

Vanha tuttu vuosien takaa

– Silloin tapahtui jotakin merkillistä. Paikalle tuli eräs vanha tuttu ihan sieltä nuorilta päiviltä. Eräs jonka kohtasin ensimmäisen kerran oikein elävästi seitsenvuotiaana eräällä kesäleirillä Miehikkälässä. Hän oli Jeesus, ja hänellä oli kärsimyksen jäljet käsissään.

 

– Tämä hyvin vanha tuttu, jota en ollut tavannut vuosikausiin, sanoi minulle juuri vähän ennen hyppyä, että kuule, sinun pelivelkasi on maksettu. Jos haluat, niin voit lähteä pelistä pois!

 

– Ja minä läksin, seurasin tätä nuoruuden ystävää. Elävän suhteen kytkentä tapahtui uudelleen, ja ajatusmaailma sai uuden järjestyksen. Takaisin tuli sisäinen potku ja syke.

 

– Olin etsinyt sitä joka puolelta niin että väsyin, ja nyt se annettiin minulle. Muutos oli nopea ja itse asia tapahtui yhdessä hetkessä.

 

Kalliit on laulujen lunnaat

 

Siitä alkoi kasvu ja eheytyminen, vähitellen. Rami huomasi, miten hajalla hän oli, aivan kappaleina.

 

– Ja vieläkin kokee, että on sisältä kipeä; on asioita, jotka tuottavat ääretöntä tuskaa. Vaikka on kokenut anteeksiantamuksen Jumalalta ja läheisimmiltään niin se ei estä, etteivätkö saadut vammat jatku.

 

– Eino Leino sanoi, että ”hukkasin mereen unteni kukkivat kunnaat” ja ”kalliit on laulujen lunnaat”. Lauluilla on lunnaansa, ja elämällä on hintansa. Minä en sitä uskonut, mutta tänään sen näen.

 

– Kuitenkin anteeksiantamuksen kokemus ja sen suuruus nostaa yli näiden. Luulen, että tulen olemaan jollakin tavalla kipeä aina, eivätkä kaikki asiat omassa sisimmässä tule ehkä koskaan paranemaan. Kuitenkin joka aamu kun herään, totean, että on uusi päivä: Hyvää huomenta, Jumala! Ja hyvää huomenta sinäkin, oma kipuni! Koetetaan taas tämäkin päivä kulkea tässä yhdessä.

 

– Toisaalta Jumala korjaa sellaisiakin asioita, joita itse on rikkonut ja aiheuttanut hankaluuksia. Ja on ollut tilanteita, joille ei itsekään ole voinut mitään. Elämä on potkaissut ja kolhaissut päähän niin rajusti, että on jäänyt ammottava haava. Kuitenkin Jumala korjaa ja auttaa.

 

– Tässä vaimoni Sirpan osuus tulee valtavan isoksi: olen saanut matkaani sellaisen ihmisen, jonka kanssa on ihan hyvä olla kipeä!

 

Tänään elämä on ihan oikeasti hyvä.

 

Kaikkina kuluneina vuosina Rami ajatteli, ettei hän koskaan pysty palaamaan takaisin.

 

– En nähnyt minkäänlaista mahdollisuutta; se tie oli käyty, paluuta ei ollut. Siksi mahdollisuuksia ja elämän eväitä oli etsittävä muualta. Ei niin, ettenkö olisi halunnut palata, mutta tie oli tukossa, kerta kaikkiaan ja toivottomasti.

 

– Sitä niin kuin sokeutuu ja ajattelee, että - en tiedä onko se sitä suomalaisen miehen uhoa vai mitä, mutta ajattelee, että okei, jatketaan niin kauan kuin jaksetaan. Mies ei kyllä taivu; murtua se voi, mutta taivu ei! Ei miehen yli ajella!

 

– Vaikka tiesin, että pitkälle tämä ei pelaa, niin siihen ei suhtautunut mitenkään traagisesti; se tuntui vain jotenkin välttämättömältä.

 

– Nyt jälkeenpäin huomaa, miten pienet askeleet erottivat täydellisestä tuhosta.

 

Uskottavuus avainsana


Kaksinaismoraali ja uskottavuuden puute, siinä kivet kampeamassa tieltä.

 

– Toimittajana ei enää itsekään uskonut siihen, mitä kirjoitti ja teki. Ja sitten ei uskonut, että kaveritkaan uskoo. Lehden toimituksessa ja näköalapaikalla huomasi, että jos ei itsessä ollut paljon tuoreutta muuta kuin sanoissa, niin - varjoa heittämättä - ei ollut kaikissa kavereissakaan.

 

– Kun sitten samaan aikaan elettiin sukupolvea, jolla oli synniksi luokitellut asiat kuten urheilu, elokuvat, pukeutuminen, niin ne saivat kohtuuttoman roolin. Niillä syyllistettiin ihmisiä ja ryhdyttiin ihmisten omiksitunnoiksi.

 

– Saatiin luettelo ja arvosteluperuste, jolla mitata hengellistä elämää. Ja niin hyvä tuli parhaimman viholliseksi. Huomio kiinnittyi näihin, ja tärkein eli henkilökohtaisen suhteen vaaliminen Kristukseen jäi vähemmälle.

 

– Pois jäi myös armon syvä tunto ja armon ikävä. Nämä, joista Paavali sanoo, että saakoon vahvistusta armosta eikä ruuista ja ulkonaisista muotoseikoista ja muotomenoista.

Ramilta katosi elämä, ja hän huomasi, että se katosi monilta työtovereiltakin. Tilalle oli tullut uraputki- ja karriäärihakuisuutta, satsattiin sen varaan.

 

Jäi puuttumaan Daavidin ajattelutapa, kun hän kysyi: ”Herra, mitä sinä tahdot?”

 

Daavid onkin tullut viime aikoina Ramille hyvin läheiseksi.

 

– Miten suuri mies hän olikaan - suuri myös lankeemuksissaan. Tilanteen tullessa hän ei suinkaan syöksynyt siihen suin päin ja sanonut, että ”Herra, siunaa nyt tämä”, vaan ensimmäiseksi hän meni Jumalan kasvojen eteen ja kysyi: ”Herra, mitä minä teen? Lähdenkö sotaan, vai enkö lähde?”

 

– Tällaista Jumalan johdatuksen tinkimätöntä etsimistä ja seuraamista kaipaa.

 

Ajatus kirjasta jäänyt ronkkimaan

 

Vuodet ovat vierineet, eikä elämä ole käsitellyt Ramia silkkihansikkain. Miten on, vieläkö kynä pysyy kädessä?

 

– Jos nyt sellaista pientä nöyryyden poikasta vilahtaa, niin toivomus olisi, että jäljellä olevat päivät voisi täyttää Suuren Kutsujan tehtävällä.

 

– Niin paljon on palanut pois ja hukkaan...

 

– Tulen lähes neuroottiseksi sen ajatuksen suhteen, että mitä pitemmälle vuodet vierivät, sitä nopeammin ne kuluvat. Hätäännyn, että koko ajan menetän tehoa ja lyhenee aika, jolloin voi tehdä jotakin. Ja on niin paljon tekemätöntä...

 

– Nyt pitäisi keskittyä pääasioihin, pitäisi rajata tekemiset. Ettei pyörisi ympäriinsä, vaan voisi löytää oleellisen, koska kuitenkaan ei jaksa kaikkea.

 

– Ajatus kirjastakin on jäänyt ronkkimaan. Jumala panee joskus pahankin palvelemaan hyvää, sanoi Valtter Luoto, kun tapasimme keväällä ensimmäisen kerran vuosien jälkeen.

 

– Ehkä menneet on mahdollista kääntää. Ehkä on saanut joitakin toisia näkökulmia elämään; on nähnyt, mitä miehet ja naiset tuolla maailman rannalla kantavat sisällään. En silti rupea suureksi hyssyttelijäksi ja ymmärtäjäksi niin kuin monta kertaa tapahtuu. Mutta monessa on kokemuksen sivumaku; on ollut kosketuskohtaa asioihin...

 

Kyynisyys avainmurheita


– Kyynisyys on kristillisen työntekijän avainmurheita. Sen totesin aikanaan itse. Aloitin korkein ihantein; oli sellainen herkkä ja antautuva ja ymmärtämiseen pyrkivä mieliala. Mutta merkillistä on, miten lähellä kyynisyys vaanii. Se tulee ja se turmelee; siinä sen pahuus.

 

– Kriittisyys on tärkeää, mutta tietynlaista herkkyyttäkin pitää olla. Muuten ei äkkiä olekaan enää monia pyhiä asioita. Aletaan leikitellä tietyillä ajatuksilla ja sanoilla; kasvatetaan tietynlaista ajattelutapaa.

 

– Vaikka esittääkin jonkun asian ihan myönteisenä, niin sinulla itselläsi on sellainen kyyninen asenne: naurat itsellesi, et otakaan vakavasti asiaasi.

 

– Tässä on muuten maallisen ja kristillisen lehden ero. Kristillisen lehden työntekijä on avainasemassa, hän on ohjaava releyksilö. Siksi työ olisi tajuttava hengellisenä tehtävänä, jossa on tietty vapaus mutta myös erittäin suuri vastuu.

 

– Ja jos joku todella kaipaa jumalasuhteen vaalimista, niin se on hengellisen lehden toimittaja! Ja hän tarvitsee paljon esirukouksia.

 

– Toimittaja saa olla rohkea ja hänellä täytyy olla mielipiteitä ja kriittisyyttä, koska ilman niitä ei ole edistystä. Mutta täytyy olla myös tuore ja elävä, vaalittu jumalasuhde. Siitä syntyy se sisäinen potku ja vaikutus, jonka pohjalta tiedät, minkä tähden sinä kirjoitat.

 

– Sinun on helppo motivoida toisia ja sinun on helppo etsiä toisen motiiveja, mutta minkä tähden sinä itse teet, siinä se juju!

 

Sanoo Raimo Mänttäri, Ristin Voiton toimitussihteeri vuosien takaa. Mies joka liukeni näkymättömiin, mutta joka on löytynyt jälleen.

 

Thorleif Johansson

 

 



Jaa
Pyhän Hengen toiminta on helluntaiseurakuntien elinehto
Hyvä maine siivittää kristillisiä kouluja kasvuun
KRIK Finland hakee potkua Norjasta
Kehitysvammaisten leireillä puhuttiin Pyhästä Hengestä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!