Torstai 23. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Akseli
Julkaistu 5.1.2016 15:56

Tässä on Ristin Voiton vuoden 2015 paras kansi

Ristin Voiton lukijat valitsivat äänestyksessä viime vuoden parhaaksi 7. toukokuuta julkaistun numeron 19 kannen, jossa äiti leikkii pienen tytön kanssa viljapellolla.

– Kannessa on paljon elementtejä, jotka miellyttivät monien lukijoidemme silmää ikäluokasta riippumatta, sanoo RV-lehden taitosta vastaava graafinen suunnittelija Mika Kavasto.

– Äiti ja lapsi on tunteisiin vetoava yhdistelmä jo klassisesta maalaustaiteesta lähtien. Kannen värimaailma on myös onnistunut: keltainen taivas ikään kuin heijastaa oranssikultaisen viljapellon väriä. Oranssin ja keltaisen lämpimät sävyt ovat täyteläisiä, ja äidin hiuksissa näkyvä halo luo hienon silauksen harkitulle otokselle. Siinä missä äiti iloitsee leikistä lapsen kanssa, lapsi osoittaa "lentoasennollaan" ikäiselleen ominaista täydellisen luottamuksen tunnetta.

Tiukan kisan toiseksi sijoittui kesäkuun ensimmäinen numero, jonka kantta koristi korillinen mansikoita – olkoonkin, ettei kylmän kesän alkaessa ollut vielä tietoakaan ainakaan kotimaisista mansikoista.


Anssi Tiittanen

Jaa
Yhteisöjen ymmärtäminen vaati vuoropuhelua
NiceDesign rakentaa naisten välistä yhteyttä
Parikymppinen kestohitti soi yhä
Ida Elina puhuu koululaisille rohkeudesta
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!