Perjantai 17. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Eino, Einari, Einar, Enar
Julkaistu 28.4.2016 00:00

Tärkeintä on puhua omalla äänellä

Rakkautta kuulijaa kohtaan ei voi korvata hauskuudella, Pietu Korpelainen sanoo. - Kuulijan pitää tuntea, että puhuja rakastaa juuri häntä. Kuva: Anssi TiittanenPietu Korpelaisen, 32, sanotaan olevan Suomen hauskimpia pastoreita. Korpelaisen lavameininkiin kuuluu vahva stand up -mainen ote.

Kieltämättä jo kädenpuristushetkellä ilmapiiri latautuu täyteen kepeää sarkasmia. Tulee sellainen tunne, että tästä eteenpäin oikeastaan kaikki on hauskaa. Korpelaisen seurassa huomaa itsekin sanovansa asteen verran normaalia letkeämpiä asioita.

Tarkoituksemme on puhua huumorista ja hauskuudesta – ja miten ne resonoivat nykyisessä seurakuntaympäristössä. Korpelainen on pyytänyt haastattelun perheen kotiin, jossa opiskelijaperheenisä viettää kuluvana keväänä paljon aikaa lasten, Diegon, 4, ja  Luisan, 2, kanssa. Esikoistytär Unna, 11, on koulussa.

Jutun kuvitukseksi päätyy kahvia käsimyllyllä jauhava Korpelainen.

– Tästä tulee sanomista, kun keittiö näkyy kuvissa, Korpelainen nauraa viitaten Maija-vaimoonsa.

Tasainen linja vai vuoristorata?

Puhekulttuuri seurakunnissa on muuttunut. Saleille ei enää riitä rukiinen asiapitoisuus ryyditettynä Saarnaajille sattunutta -tyyppisillä savolaiskaskuilla.

Stand up -viihteeseen ja kreisikomedioihin, toisaalta pohjoisamerikkalaisiin retorisesti taitaviin yritysjohtajiin ja ammattivaikuttajiin tottuneet nykyuskovaiset arvostavat yhden ydinajatuksen ympärille kiertyviä, tutkimustiedolla ja elämänohjeilla rikastettuja saarnoja.

Viihteellisyys on tullut jäädäkseen. Kun nykyuskovainen kuuntelee saarnaa, hän haluaa samalla astua tunteiden vuoristorataan. Hän haluaa nauraa katketakseen ja liikuttua kyyneliin.

Suhe-seurakunnan Tikkurilan kampuksella vaikuttava Pietu Korpelainen tunnistaa tilanteen, mutta on samalla vahvasti sitä mieltä, että asiapitoisuuden on oltava painava.

– Ihmiset ovat tulleet vapaaehtoisesti kohtaamaan Jumalaa ja uhraavat omaa aikaansa. Ei puhuja voi mennä lavalle vain heittämään omaa läppää ja liimata siihen Jeesuksen päälle.

– Ylipäätään, jos Jeesus ei ole saarnan keskiössä ja itse näissä hommissa mukana, on kaikki turhaa.

Aina voi nauraa itselleen

Lähdetään ajatuksesta, että puhuja X haluaisi olla hauskempi lavalla. Mitä neuvoja Korpelaisella on antaa hänelle? Huumorivinkkejä hänellä on antaa kaksi: arki ja puhuja itse.

Kieltämättä ainakin Korpelaisen perheen kodissa sattuu ja tapahtuu koko ajan. Diego ja Luisa ovat eloisia kullanmuruja.

– Isänä olemisessa on paljon samaa kuin johtajana toimimisessa seurakunnassa. Jumalan suhde ihmiseenkin on samantyyppinen kuin isällä lapseensa.

– Ja itselleen voi aina nauraa. Omille heikkouksilleen. Itsekin olen parodia itsestäni.

Korpelainen kertoo olevansa latino liikenteessä. Siellä torvi soi ja hidastelevat tai kaahailevat kanssa-autoilijat saavat kuulla kunniansa.

Niin, tarkalleen ottaen Pietu Korpelainen on verisukuaan latino, kuten ulkonäöstä voi hieman päätellä. Pieneen, köyhään kolumbialaiskylään syntynyt poika adoptoitiin Suomeen alle kaksivuotiaana.

Korpelaista ei ole koskaan kohdeltu maahanmuuttajana, vaikka ulkonäkö poikkeaa perinteisestä suomalalaisesta.

– Tai sitten en vain ole huomannut mitään, Korpelainen arvioi.

Iloa ja luovuutta

Kotona Tohmajärvellä Korpelainen oli mukana kesäteatterissa, joka esitti alussa pääasiassa kirjailija Maiju Lassilan klassikoita. Esityksiä vedettiin pahimmillaan kymmenelle katsojalle.

– Totta puhuen ne olivat ankeinta, mitä kesäteatterissa voi olla. Ihmisethän tulevat sinne viihtymään, Korpelainen sanoo hymyillen ja tähdentää, ettei halua kuulostaa ylimieliseltä.

Helsinkiin hän tuli alle parikymppisenä pyrkiäkseen teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön koulutusohjelmaan.

– Yritin viitenä vuonna. Joka kerralla meni hyvin, mutta ovet eivät avautuneet.

Korpelainen oli tullut uskoon rippikoulussa. Nuorena aikuisena seurakuntayhteys puuttui ja  Korpelainen ajautui tuuliajolle. Käytyään useissa seurakunnissa kulku johti Suhe-seurakuntaan vuonna 2007. Vastaanotto tilaisuudessa ja silloisen johtajan Rauno Kokkolan puhe iskivät kuin miljoona volttia. Korpelainen tunsi tulleensa kotiin.

Vuodet 2012–2015 Korpelainen sai olla ”omassa teatterikorkeassaan” Suhen lapsityöntekijänä.

– Sain tehdä tiimini kanssa mitä vain, että lapset viihtyisivät. Olla omalla tavalla luova kertoessani Jeesuksesta. Jos pystyy puhumaan niin, että lapsi keskittyy 3–5 minuuttia, osaa kyllä puhua aikuisillekin.

Käytössä oli käsinukkeja, videoita ja tekijöiden persoonat, jotka laitettiin likoon.

– Kyllä siinä nauru ja ilo olivat todella isossa roolissa. Onnistuimme, koska lapset kuulemma odottivat pääsevänsä Suheen ja houkuttelivat myös kavereita mukaan seurakuntaan.

Ole se, mitä olet

Palataan huumoriin. Miten puheeseen syntyy hyvä, rento ilmapiiri, joka mahdollistaa tilannekomiikan ja kaivatut naurunpyrskähdykset yleisöstä?

Pietu Korpelainen menee mietteliääksi.

– Tärkeintä olisi löytää oma äänensä. Porukkahan katsoo nykyään Youtubesta hauskoja puheita ja lumoutuu niistä. Pahin virhe olisi opetella ja esittää jonkun toisen juttuja.

– Huumori nousee persoonasta, siitä, kuka puhuja on.

Korpelainen nostaa avainkysymykseksi aitouden.

– Tulisi puhua kuten normaalistikin puhuu. Silloin se on aitoa. Ja jos vitsailen vaikka jostain ihmisryhmästä, pitää kuulua, että rakastan heitä.

Edelleenkään Korpelainen ei innostu puheiden yksipuolisesta viihteellistämisestä. Huumorikin kumpuaa yleensä mokista ja hauskoista yhteensattumista. Niissä näyttäytyy elämän ajoittainen rikkinäisyys, mikä on Korpelaisen mielestä ratkaisevan tärkeää.

– Joskus pidettiin ihanteena sitä, että pastori puhuu hienosti ja lapset istuvat penkissä kuin huumattuina morfiinilla, Korpelainen kuvailee kuulostaen jälleen stand up -koomikolta.

– Ei ihmisiä vedä puoleensa se, että he näkevät uskovien elävän täydellistä elämää. Tottakai pyrimme kasvamaan Kristuksen kaltaisuuteen, mutta elämä saa olla vaikeaa, sekaisin ja välillä yhtä kaaosta. Ja kun on rehellinen ihmisille, tulee myös tunne, että olemme samanlaisia.

– Loppujen lopuksihan me kaikki olemme ihan yhtä hukassa. Ero on siinä, että osa jengistä tajuaa, että vain Jeesus voi auttaa.


Anssi Tiittanen

Jaa
Ulkopuolisen äänenä
Seurakunnan kadonnut ydin voidaan löytää rukouksessa
Olemisen taito
Näennäinen sopu vai aito yhteys?
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!