Torstai 23. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Akseli
Julkaistu 15.2.2016 00:00

Syytetyn puolustaja

Syyllisyyden kokeminen ei automaattisesti tarkoita sitä, että tunne perustuu tosiasioihin, teologi ja kouluttaja Anna-Liisa Valtavaara muistuttaa. Kuva: Marika AnttilaTerve syyllisyydentunne estää meitä tekemästä väärin. Se suojelee ja toimii meidän ja toisten parhaaksi. Se auttaa meitä myös huomaamaan, myöntämään ja korjaamaan tekemämme virheet sekä kutsuu muutokseen ja anteeksipyyntöön.

Näin toteaa teologi ja kouluttaja Anna-Liisa Valtavaara. Kiltteyskirjailijana tunnettu Valtavaara osui aina ajankohtaiseen kipupisteeseen vuonna 2014 ilmestyneellä teoksellaan Syyllinen olo – syystä vai suotta? (Kirjapaja).

Aiheesta puhuessaan teologikirjailija lähtee liikkeelle myönteisen kautta.

– Terveen, aidon syyllisyyden tarkoitus on kutsua ja päästää vapauteen mahdollisimman nopeasti. Samalla tavalla kuin nälkä tai jano kertovat, että kehomme tarvitsee pian jotakin, jotta se jaksaa edelleen hyvin, syyllisyyssignaali muistuttaa, että on tehtävä jotakin, jotta sisimpämme ei ala voida pahoin, Valtavaara havainnollistaa.

Hän painottaa, että terve syyllisyys liittyy aina väärään tekoon tai siihen, että jättää tekemättä oikein – ei tunteisiin eikä siihen, millainen ihminen ihmisenä on.

Myös tahattomasta teosta voi tulla ihan syystä katuva olo.

Raskas kahle

Joskus syyllistymismekanismi voi kuitenkin olla häiriintynyt. Toisten omatunto ei näytä soimaavan heitä juuri koskaan eikä mistään, jotkut  taas velkovat itseään lähes aina ja kaikesta.

Aiheeseen perehtyessään ja ihmisiä kohdatessaan Valtavaara on huomannut, että syyllistyä voi melkein mistä tahansa.

– Väärä syyllisyys vaivaa ilman mitään todellista syytä, ja usein se liittoutuu oikean syyllisyyden kaveriksi sitä suurentaen.

Valtavaaran mukaan väärän syyllisyyden juuret ovat ihmisen omassa persoonassa, minäkuvassa, itsetunnossa ja koko identiteetissä. Yleensä ihminen, joka ottaa herkästi asioita omalle kontolleen, kokee olevansa huono, arvoton ja riittämätön.

– Suotta syyllistyvältä ihmiseltä puuttuu kokemus siitä, että hän on riittävän hyvä ja arvokas sellaisenaan. Omaa arvoa ansaitaan suorittamalla: jos vain tekisin kaiken täydellisesti, en kokisi tätä ikävää tunnetta.

Tässä lapsuudenkodin ilmapiirillä on suuri merkitys.

– Hyväksyvä ilmapiiri, jossa ei vaadita täydellisyyttä eikä nolata, mitätöidä, syytellä aiheettomasti tai jaella jatkuvia moitteita ja kohtuuttomia rangaistuksia, on lapselle paras kasvupohja.

Lääke ja sen nauttiminen

Valtavaaran mukaan kenenkään ei tarvitse jäädä pysyvästi syyllisyydentuntojen valtaan, ei aiheellisten eikä aiheettomien.

Oikeasti syyllisen tärkein korjausliike on yksinkertainen ja selkeä anteeksipyyntö. Joskus omatunto ei kuitenkaan anna rauhaa, vaikka henkilö on jo pyytänyt vilpittömästi anteeksi ja kenties korvannutkin aiheuttamansa vahingon. Siksi tarvitaan myös anteeksiuskomista.

Valtavaara vertaa anteeksipyyntöä lääkepilleriin. Anteeksipyyntö on sitä, että otetaan oikea lääke. Anteeksiuskominen taas on kuin pillerin nieleminen: vasta sitten pyynnöllä on parantava ja vapauttava vaikutus.

– Parhaimmillaan anteeksipyyntö on mahdollisuus sovintoon, mutta se auttaa itseä silloinkin, kun toinen ei ole valmis antamaan anteeksi. Kun tiedostaa tehneensä oman osuutensa, voi olla itseään kohtaan armollinen ja antaa itse anteeksi itselleen.

Väärään syyllisyyteen anteeksipyytäminen sen sijaan on tehoton lääke.

– Anteeksipyyntö voi kyllä silloinkin tuoda hetken helpotuksen, mutta pian syyllisyydentunne palaa. Anteeksipyytäminen ja -antaminen voivat jopa pahentaa tilannetta, sillä ne usein vain vahvistavat anteeksipyytäjän valheellista kokemusta.

Koska todellisen syyllisyyden tunnistaa Valtavaaran mukaan siitä, että kyse on omasta teosta tai tekemättä jättämisestä, hän neuvoo käyttämään testinä kysymystä ”Olenko minä oikeasti tehnyt tämän asian, josta tunnen syyllisyyttä?”

– Erityisesti niiden, jotka ikään kuin imevät syyllisyyttä itseensä, on hyvä muistaa tämä mittatikku.

Tämän kysymyksen avulla voi tunnistaa asioita, joista kenenkään ei kuulu syyttää itseään tai ketään toistakaan. Tällaisia asioita ovat muun muassa ihmisen perusluonne, temperamentti, ulkonäkö, sukupuoli, ikä ja se, että yleensä on olemassa.

– Myöskään esimerkiksi tunteista, sairauksista, unirytmistä ja vahingoista ei ole syytä syyllistyä, Valtavaara luettelee.

Eroon valheista

Peruslääkkeeksi väärää syyllisyyttä potevalle teologi tarjoaakin totuutta ja rakkautta.

– On hyvä tarkistaa aina tosiasiat ja selvittää, olenko ja voinko ylipäätään olla kyseisestä asiasta syyllinen. Herkästi itseään soimaavaa auttaa usein jo sen totuuden sisäistäminen, että kukaan ei voi olla vastuussa aina ja kaikesta.

Totuutta tarvitaan myös siihen, että rakkauden ja hyväksynnän vajeesta kärsivä pääsee eroon siitä valheesta, että kukaan ei voi rakastaa häntä, ei Jumalakaan.

– Koska syyllistyminen liittyy selkeästi vääristyneeseen minäkuvaan ja heikkoon itsetuntoon, suotta itseään soimaava tarvitsee tervehtyäkseen paljon rakkautta, Valtavaara muistuttaa.

Jollakin eheytyminen lähtee siitä, että hän ymmärtää olevansa Jumalalle arvokas. Toinen taas uskoo helpommin olevansa Jumalan silmissä arvokas kun on ensin kokenut ihmisten hyväksyntää ja rakkautta.

– Jumalalta voi pyytää, että hän valuttaa Pyhän Henkensä kautta rakkautta menneisyyteen ja täyttää rakkauden ja hyväksynnän vajeen. Usein Jumala vastaa johdattamalla rinnalle rohkaisevia, armollisia ihmisiä.

Kun vääristynyt minäkuva alkaa totuus- ja rakkaus-lääkkeiden avulla pala palalta korjaantua, myös arvottomuuden tunne ja itsesyytökset helpottavat pikku hiljaa.

– Terveestä syyllisyydestä voi vapautua hyvinkin nopeasti, väärästä irti pääseminen vie aina aikaa.

Tärkeä osa prosessia on myös anteeksianto niille, jotka ovat vaikuttaneet syyllistyjäpersoonan syntyyn.

– Usko Jeesukseen sekä kokemus syntien anteeksisaamisesta ja Jumalan rakkaudesta on ollut monille lähtölaukaus paranemiseen myös väärän syyllisyyden liittolaisista: häpeästä, arvottomuudesta, liiallisesta kiltteydestä, ylihuolehtimisesta, peloista ja katkeruudesta.

Sielunhoitaja tarvitsee viisautta

Seurakunnassa sielunhoitotehtävissä toimivan on tärkeä tunnistaa tukea pyytävän syyllisyyden laatu, jotta hän voi auttaa siitä vapauteen: julistaa synninpäästön, jos syyllisyys on tervettä, mutta ohjata totuuden ja rakkauden suuntaan, mikäli kyse on muusta.

– Väärää syyllisyyttä potevalle synninpäästö voi kyllä tuoda hetken helpotusta mutta ei todellista vapautta. Käy jopa päinvastoin, ja avunhakija saakin vahvistusta, että sielunhoitajakin on sitä mieltä, että hän on syyllinen, Anna-Liisa Valtavaara toteaa.

Olipa syyllisyys tervettä tai väärää, se ei vähene eikä katoa vaikenemalla – yleensä käy aivan päinvastoin. Samalla elämä lamaantuu ja kapenee.

– On myös sangen tavallista syytellä ja syyllistää muita, kun omaa pahaa oloa yritetään sysätä toisten kannettavaksi. Lisäksi syyllisyydentunteeseen liittyy paljastumisen pelko, mikä johtaa avoimuuden vähenemiseen ihmissuhteissamme – ja niin voi käydä jumalasuhteessakin.

Kirjailija haastaakin pyrkimään eroon kaikenlaisesta syyllisyydestä.

– On suunnatonta vapautta, kun voi olla avoimesti oma itsensä. Kun sisin on rauhassa, voi kohdata pelkäämättä kaikenlaiset ihmiset ja elämässä eteen tulevat tilanteet.


Kuka

Anna-Liisa Valtavaara
» espoolainen teologi, kouluttaja ja kirjailija
» kirjoittanut kirjat Kiltteydestä kipeät, Oikein kiltit, Ainako anteeksi?, Huolena huolehtiminen ja Syyllinen olo – syystä vai suotta?
» työskennellyt Kansan Raamattuseurassa yhteensä 38 vuotta: opiskelijatyössä, toimintakeskusten ohjelmapäällikkönä ja julistustyössä
» jäänyt eläkkeelle kaksi vuotta sitten mutta tekee edelleen paljon puhujavierailuja
» kuuluu Espoonlahden evankelisluterilaiseen seurakuntaan
» kaksi aikuista poikaa, neljä lastenlasta


Marika Anttila

Jaa
Yhteisöjen ymmärtäminen vaati vuoropuhelua
NiceDesign rakentaa naisten välistä yhteyttä
Parikymppinen kestohitti soi yhä
Ida Elina puhuu koululaisille rohkeudesta
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!