Keskiviikko 28. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Leo, Leo, Leopold
Julkaistu 17.11.2016 07:00

Syyrialaispastori: Aleppolaiset etsivät Jumalaa

Ihmiset etsivät Jumalaa Syyrian verisen sisällissodan piinaamassa Aleppossa, World Watch Monitorin haastattelema paikallinen pastori kertoo.

– Ihmisillä on nälkä päästä lähemmäs Jumalaa. Tämä näkyy esimerkiksi palavana haluna tulla rukouskokouksiin. Kirkkomme on täynnä rukoilevia ihmisiä, pastori sanoo.

Ennen sotaa kaupungin eri seurakuntiin kuului noin 100 000 ihmistä, mutta nyt heistä enää arviolta 20 000 on jäljellä lukuisten kristittyjen paettua taisteluja.

Turvallisuusuhista huolimatta haastatellun pastorin seurakunta pyrkii avustamaan sekä muslimeja että kristittyjä muun muassa jakamalla puhdasta juomavettä kirkon kaivosta. Kristittyjen tekemä avustustyö on muuttanut islaminuskoisten kaupunkilaisten suhtautumista kristillisyyttä kohtaan, ja moni on kääntynyt Jeesuksen seuraajaksi.

Pastorin seurakunnassa on viime vuosina kastettu 15–20 henkilöä vuodessa.

Koska pimeällä liikkuminen ei ole turvallista, aleppolaisseurakunnat ovat siirtäneet jumalanpalvelustensa alkamisaikoja aikaisemmaksi.

– Eräänä perjantaina, kun olimme lopettamassa kokoontumistamme, pommi räjähti kirkkomme vieressä surmaten nuoren tytön ja hänen veljensä, pastori kertoo.

Hänellä itsellään ei ole aikomusta lähteä kaupungista.

– Tunnen Jumalan kutsun. Hän haluaa minun olevan täällä loppuun saakka, niin kauan kuin Aleppossa on työtä tehtävänä.

Jaa
”Tervettäkin karismaattisuutta on paljon”
Toisen tarina voi muuttaa omankin elämän
Keskiössä keskeneräisyys
Etsijöitä etsimässä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!