Sunnuntai 25. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Uuno, Uno
Julkaistu 19.1.2017 00:00

Suursiivouksessa poistettiin myös toimivia yhdistyksiä

Rekisteristä poistettavien yhdistysten joukossa on paljon hiipuneita kristillisiä yhteisöjä. Kuvituskuvassa Lievestuoreen helluntaiseurakunta, jonka yhdistystä rekisteristä poistaminen ei uhkaa. Kuva: Kristiina Iso-Aho / RV-arkistoKun toimittaja viime viikon tiistaina soitti eteläsavolaisen helluntaiseurakunnan vastuuhenkilölle, toisessa päässä kesti hetken ymmärtää, mistä on kysymys. Seurakunnan taustayhteisöä, rukoushuoneyhdistystä, uhkaa yhdistysrekisteristä poistaminen. Yhdistyksen nimi löytyy yhdistysrekisteriä ylläpitävän Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) listalta, johon kuuluu noin 40 000 yhteisöä eri puolilta maata.

PRH on poistamassa rekisteristään hiljaisia, tiedotteen mukaan ”toimintansa lopettaneita” yhdistyksiä. Näistä yhdistyksistä ei ole kuulunut elonmerkkiä yhdistysrekisteriin vuoden 1995 jälkeen.

Vastuuhenkilö kuuli asiasta ensimmäisen kerran toimittajalta. PRH halusi yhdistysten toimittavan jatkamisilmoituksen viime viikon torstaihin mennessä.

– Kyllä me olemme jatkamassa, ehdottomasti, hämmästynyt vastuuhenkilö sanoi puhelimessa.

Nimissä tuoksuu menneisyys

Lista rekisteristä poistettavista yhdistyksistä on nähtävissä PRH:n internetsivuilla. Listalla on lukuisia yhdistyksiä, joiden nimissä viitataan helluntaiseurakuntaan tai rukoushuoneisiin.

Rukoushuoneyhdistyksiä listalla on 27. Osa niistä vaikuttaisi paikkakunnan perusteella viittaavan lestadiolaiseen liikkeeseen.

Joukosta erottuu myös kristillisiä nuorisoyhdistyksiä, jotka lienevät jääneet oman aikansa ponnistuksina kummittelemaan rekisteriin. Lakkauttamisuhan alla olevien yhdistysten nimistö tuoksahtaa myös monin paikoin historia. Nuorisoyhdistykset esimerkiksi ovat nimen perusteella usein tehneet katu- ja jengilähetystyötä, mikä viittaa 1970–80-lukujen nuorisotyöhön. Listalla on myös paljon erilaisia lähetystyötä tukemaan tarkoitettuja yhteisöjä ja ompeluseuroja, kuoroja ja Israel-piirejä.

Rekisteröinti välttämätöntä toiminnan kannalta

Soittokierroksella vastasi puhelimeen seuraavaksi rannikkopohjanmaalaisen helluntaiseurakunnan pastori, joka myös häkeltyi uhasta.

– Onko tämä nyt kuinka vakava asia, pastori kyseli toimittajalta.

Rekisteröity, yhdistysrekisteriin merkitty yhdistys on oikeuskelpoinen. Se voi muun muassa tehdä sitoumuksia ja sopimuksia, omistaa kiinteää omaisuutta ja ottaa vastaan lahjoituksia. Mikäli yhdistystä ei ole rekisteröity, se joutuu toimimaan jäsentensä nimissä.

Tunnin kuluttua kävi ilmi, että pohjanmaalaisseurakunnan yhdistyksen hallitus on viime syksynä reagoinut kehotuksen mukaisesti PRH:n vaatimukseen. Yhdistys on säilymässä rekisterissä kuten tähänkin asti.

Rekisterissä ei osoitetietoja

Vain noin 3 000 yhdistystä 40 000:n yhdistyksen listalta ilmoitti määräajassa toimintansa jatkuvan.

On selvää, että rekisteristä poistetaan nyt myös monia toimivia yhdistyksiä, jotka eivät vain ole ymmärtäneet säännöllisesti lähettää vastuuhenkilöidensä tietoja PRH:lle, tai joita tieto poistamisuhasta ei ole syystä tai toisesta saavuttanut.

Miksi yhdistyksille ei ole tiedotettu poistamisuhasta esimerkiksi kirjeellä?

– Yhdistysten osoitetietoja ei ole ollut meillä rekisterissä, tiimiesimies Jouko Koitto PRH:sta kertoo.

– Olemme pyrkineet tiedottamaan asiasta median avulla sekä internetsivuillamme.

Nyt tapahtuva siivousurakka on hallintolain mukainen: poistettavista yhdistyksistä ei ole annettu mitään ilmoituksia 20 vuoteen. Niiden katsotaan lopettaneen toimintansa.

Mitä on tehtävissä?

Monissa rekisteristä poistetuissa yhdistyksessä havahdutaan nyt muutokseen. Täytyykö perustaa uusi yhdistys? Entä mitä tapahtuu yhdistyksen omaisuudelle?

– Uutta yhdistystä ei missään tapauksessa pidä perustaa, Jouko Koitto neuvoo.

Rekisteristä poistetun, lakanneeksi luullun yhdistyksen tulee lähettää vapaamuotoinen oikaisuhakemus Patentti- ja rekisterihallitukseen. Siinä ilmoitetaan nykymuotoinen hallitus sekä kerrotaan yhdistyksen jatkavan toimintaansa entiseen tapaan ja pyydetään yhdistyksen tietojen merkitsemistä uudelleen yhdistysrekisteriin.

Mikäli yli 20 vuoden ilmoittamattomuudelle on jokin syy, sen voi myös mainita oikaisuhakemuksessa.


Lista poistamisuhan alla olevista rekisteröidyistä yhdistyksistä on esillä verkkosivuilla www.prh.fi.



Anssi Tiittanen

Jaa
”Tervettäkin karismaattisuutta on paljon”
Toisen tarina voi muuttaa omankin elämän
Keskiössä keskeneräisyys
Etsijöitä etsimässä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!