Torstai 23. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Akseli
Julkaistu 3.11.2016 00:00

Suomi-tyttö Amerikan työkentällä

- Olen halunnut viestiä nuorille, ettei tarvitse olla vanha lähteäkseen lähetystyöhön, Mirjam Mielikäinen kertoo Suomen-jaksostaan. Kuva: Anssi TiittanenLähetystyöntekijä Mirjam Mielikäinen ei tämän jutun julkaisuhetkillä ole enää Suomessa. Uutta työkautta Yhdysvalloissa on takana muutama viikko.

Menemme ottamaan kuvat juttua varten lentokentälle.

– Voi kun pääsisi lähtemään, Mielikäinen parahtaa ääneen.

Se, että hän lehden mennessä painoon on päässyt palaamaan työkohteeseensa, ei ole itsestäänselvyys. Siitä lisää myöhemmin.

Mielikäinen, 24, on helluntaiseurakuntien nuorin kokoaikainen lähetystyöntekijä. Lähettistatus syntyi viimeistään kuluvana syksynä, kun Mielikäiselle muodostettiin lähetystyöntekijän työsuhde Järvenpään helluntaiseurakunnan kanssa.

Kun hän suuntaa uudelle kaudelle New Yorkin Brooklynissa päätoimipaikkaansa pitävään Metro World Child -järjestöön, työn pohjana on Suomesta säännöllisesti maksettava kuukausipalkka. Eläkettäkin kertyy nyt normaalisti, vaikka vanhuudenvara ei tietenkään nuoren naisen mielessä vielä paljon pyöri.

Mielikäisen yhteistyölähettäjänä toimii myös Jokelan Station-seurakunta.

Poikkeusnuori

Mirjam Mielikäinen kuuluu niihin seurakunnan leireillä ja kerhoissa esiin nouseviin poikkeusyksilöihin, joista näkee jo varhain, että elämän nuottikuviot tulevat erottumaan keskimääräisestä.

Lukioikäisenä Mirjam oli jo itsensä ikäisten leiriohjaajana. Tärkeä kasvualusta oli myös Royal Rangers -työ, jossa luotiin viikoittain eri-ikäisille kristillistä toimintaa ja opetusta. Rangereiden Järvenpään tukikohtaan on nyttemmin, Mielikäisen tuliaisina, otettu vaikutteita Metro World Childin tyylistä erityisesti opetukseen, josta pyritään tekemään koukuttavaa ja loppuun asti mielenkiintoista.

Kesäkuussa alkaneella Suomen-jaksolla Mielikäinen näkikin arvokkaimmaksi asiaksi vaikuttamisen taas kotiseurakunnan lapsi- ja nuorisotyössä. Mirkku on nyt monille teineiksi kasvaneille entisille lapsille esikuva ja sankaritar, jonka kokemuksia kuunnellaan tarkalla korvalla.

– Nuoret ovat saaneet lähetystyöntekijän, jonka he tuntevat.

Kaikki on muuttunut

Kun Mirjam Mielikäinen saapui kesäkuussa Suomeen, viisumiasiat Yhdysvaltojen kanssa olivat vielä kesken. Tarkalleen ottaen ei ollut edes varmaa, saisiko hän enää jatkoa viisumilleen neljän maassaolovuoden jälkeen.

– Tämä on kolmas viisumini, joka enteilee pysyvää työ- ja oleskelulupaa Yhdysvalloissa. Siksi prosessikin on ollut aiempia tarkempi, Mielikäinen arvelee.

Loma Suomessa muodostui lopulta lähes viiden kuukauden mittaiseksi. Sen aikana hän rekisteröi itsessään lähetystyöntekijöille tavanomaisen vieraantumisen kokemuksen  kotimaan kuvioista.

– Yhteistä arkea tärkeiden ystävien kanssa ei ole ollut enää vuosiin.

Tunnetta voimistaa se, että niin Mielikäinen kuin ystävätkin ovat eläneet voimakkaiden muutosten elämänvaihetta. Kaveri, jonka tunsi aiemmin opiskelijana, onkin jo valmistunut ja täysillä työelämässä. Toinen, jonka kanssa on pyörinyt teini-ikäisenä tapahtumissa, on nyt perheellinen aikuinen.

– Itsekin olen muuttunut, Mielikäinen sanoo.

Kun kysyy miten, lähetti alkaa etsiä sanoja. Elämä hiljalleen kotimaaksi muuttuneessa kohdemaassa on aivan erilaista kuin Suomessa. Arki on aikoinaan pyörinyt erilaisten asioiden ympärillä kuin nyt.

– Minä aikuistuin lähetystyössä. Kun lähdin kentälle, muutin samalla ensimmäistä kertaa pois kotoa.

Metro World Childissa työtä tehdään 80 tuntia viikossa, mikä hirvittää monia suomalaisia. Viikon ainoana vapaapäivänä pyykätään, tehdään viikon ruokaostokset, hoidetaan yhteyksiä, levätään, istutaan ehkä kirjan kanssa kahvilassa.

Mielikäinen ei lähde Times Squarelle. Vapaudenpatsaalla tai Empire State Buildingissa hän ei ole myöskään koskaan käynyt. Nyt ne ovat liian lähellä, eikä arvokasta vapaapäivää halua käyttää turistien kansoittamissa paikoissa.

Tarvitaanko Amerikassa lähetystyötä?

Ajatus lähetystyöstä kristillisyyden täyttämässä Yhdysvalloissa saattaa kuulostaa oudolta. Kirkkoja vilisevässä New Yorkissa turistilla saattaa herätä kysymys, miksi kaupungissa tarvitaan suomalaista lähetystyöntekijää.

Mielikäinen huokaa. Kuvio avautuu vasta, kun ymmärtää, ettei Yhdysvalloissa etenkään suurkaupunkien huonoilla alueilla ole sellaista kristillistä todellisuutta, jonka amerikkalaisuudessa usein luulemme tuntevamme.

Yksi asia on varma: kysymys ei ole pitkäksi venähtäneestä seikkailumatkasta. Mielikäinen työskentelee Manhattanin pohjoisosassa Washington Heightsin alueella. Huonomaineisen alueen asukkaista monet ovat taustaltaan Dominikaanisesta tasavallasta ja useat puhuvat äidinkielenään espanjaa.

Rikollisuus rehottaa Heightsissa. Suhde uskontoon on monilla tapakatolisuuden kastelemaa, osaansa näyttelevät taikausko ja suoranainen noituus.

– Minulle viisivuotiaana kamalinta oli se, kun putosin keinusta. New Yorkissa tapaan jatkuvasti lapsia, jotka katsovat päivät pitkät telkkaria, äiti diilaa keittiössä huumeita ja sekavia ihmisiä tulee ja menee, Mielikäinen kuvailee.

Alueella vallitsee huono-osaisuuden ja toivottomuuden pitkä kulttuuri, ja on vaikeaa uskoa, että vain parin kilometrin päässä Upper West Sidella asuntojen neliöhinnat ovat Yhdysvaltain kalleimmasta päästä.

Lähetystyön tarve New Yorkissa selittyy juuri kaupungin jakaantumisella erittäin moneen lokeroon ja yhteiskuntaluokkaan.

– Lähetystyötä tarvitaan kaikkialla, Suomessakin, Mielikäinen sanoo.

Kulttuurien sulatusuuni

Monet katupyhäkoulutyöstään tunnetun Metro World Childin vapaaehtoiset ovat tulleet Yhdysvaltojen ulkopuolelta.

– Jotkut amerikkalaiset vierailijat ovat päivitelleet, että tähänkö on menty, muualta maailmasta tullaan nyt evankelioimaan meille. Se on varmasti joillekin heistä vakava asia, koska Yhdysvallat on aina ollut todella merkittävä lähettäjämaa, Mirjam Mielikäinen analysoi, mutta toteaa, että joukossa on toki paljon amerikkalaisiakin. Lisäksi paikalliset seurakunnat tekevät luonnollisesti kaupungissa työtä kaiken aikaa.

Metro-järjestössä väki suhtautuu asiaan mutkattomasti. 23 miljoonan asukkaan metropolialue on valtava kulttuurien, kielten ja identiteettien sulatusuuni. Ei-valkoinen, äidinkielenään jotain muuta kuin englantia puhuva henkilö on kadulla enemmän sääntö kuin poikkeus.

Kun Mielikäinen puhuu New Yorkista, kaikesta huomaa, että hän puhuu kodistaan – ei enää kohdemaasta.

– Kun aloitin Washington Heightsissä, kulttuurishokki oli valtava. Nyt kuvio on jo kääntynyt: shokki tulee aina Suomessa. Mielikäinen tunnistaa itsessään myös läheteille tyypillisen lentokone-ilmiön, joka ottaa valtaansa jo Helsinki-Vantaan lähtöaulassa.

– Koneessa on hyvä olla. Silloin kaikki on selvää. Kaikki kiva on edessä, eikä ole vielä ikävä kotiinkaan.

Satoa odotellessa

Mirjam Mielikäinen kuvailee lähetystyöntekijän identiteettiä, johon hän on kasvanut neljän vuoden aikana.

– Haluaisin nähdä oman työni hedelmää. Parissa vuodessa ei ehdi nähdä kuin pieniä muutoksia, ei edes viidessä vuodessa. Kylväminen ja niittäminen ovat pitkän aikavälin työtä. Puhutaan ehkä parista kymmenestä vuodesta.

Mielikäisen alkuperäinen idea lähteä New Yorkiin oli uhkarohkea: kielitaitoa ei ollut kuin nimeksi. Ylioppilaskirjoituksissa englannin arvosana oli A, sekin rimaa hipoen.

Lähivuosina hän tulee olemaan mukana aloittamassa Metro-järjestön työtä eteläamerikkalaisessa suurkaupungissa. Espanjaa hän ei juuri puhu. Kun Mielikäisen innostunutta puhetta kuuntelee, tulee vahva tunne, että tuskinpa tuo haittanee.

Kadulla lasten kieli on rakkaus.

Mirjam Mielikäisestä kertova Yön äänet -dokumentti on katsottavissa Youtubessa.


Anssi Tiittanen


Jaa
Yhteisöjen ymmärtäminen vaati vuoropuhelua
NiceDesign rakentaa naisten välistä yhteyttä
Parikymppinen kestohitti soi yhä
Ida Elina puhuu koululaisille rohkeudesta
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!