Torstai 23. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Akseli
Julkaistu 15.2.2016 00:00

Suomessa kastettu satoja ex-muslimeja

Turun helluntaiseurakunnassa kastettiin viime viikolla 16 iranilaista ja neljä suomalaista. Kuva: Kristiina RaassinaTurussa yli sata, Tampereella yli 30, Lahdessa noin 20, Helsingissä eri seurakunnissa ja kirkoissa vähintään noin 150. Ainakin tämän verran on muutamassa suuressa kaupungissa kastettu muslimimaista tulleita maahanmuuttajia viiden-kuuden viime vuoden aikana.

Koko Suomen mittakaavassa voi puhua siis jo useista sadoista uskoon tulleista ja kastetuista ex-muslimeista. Määrä on selvästi suurempi kuin julkisuudessa olleet luterilaisen kirkon edustajien esittämät arviot ”muutamista kääntyneistä”.

Helsingin Saalem-seurakunnassa kastettiin muutama viikko sitten 20 maahanmuuttajaa, iranilaisia ja afgaaneja, ja viime vuonna puolestaan yhteensä parikymmentä Lähi-idästä tullutta maahanmuuttajaa. Saalem-seurakunnan johtaja Mika Yrjölä kertoo, että Suomeen muslimimaista tulleiden kiinnostus kristinuskoon on alkanut jo kauan ennen viime syksyä.

– Erityisesti iranilaisten keskuudessa. Vuonna 2013 oli ensimmäinen iso kastekokous heille.

Iranilaisten hengellinen kiinnostus Suomessa heijastelee laajempaa kansainvälistä ja eurooppalaista ilmiötä.

– Afgaanit ovat puolestaan esimerkiksi kieliyhteyksien ansiosta samassa vaikutuspiirissä iranilaisten kanssa.

Pääkaupunkiseudulla kasteita on viime vuosina toimitettu Saalemin lisäksi muun muassa Kansainvälisessä seurakunnassa IEC:ssä.

Turussa nähty yhteisön voima

Seurakuntien johtajien ja maahanmuuttajatyötä tekevien mukaan myös syksyn turvapaikanhakijatilanne on näkynyt seurakunnissa.

– Pari viikkoa sitten meillä kastettiin neljä henkilöä. Halukkaita kasteelle on enemmänkin, ja he saavat nyt opetusta. Nykyisessä tilanteessa, jossa kaksi kolmasosaa turvapaikanhakijoista saa kielteisen päätöksen, tämä voi olla ainoa tilaisuus kastaa heidät, kansainvälisen työn  koordinaattori Timo Kekolahti Lahden helluntaiseurakunnasta kertoo.

Toisaalta Kekolahti painottaa turvapaikanhakijoille, että seurakuntaan liittyminen ei auta turvapaikan saamisessa.

Kaupunkiseurakunnista Turku näyttää tällä hetkellä olevan Suomen houkuttelevimpia maahanmuuttajille. Sinne on keskittynyt erityisesti kristinuskoon kääntyneitä iranilaisia.

– Kuuden vuoden kuluessa seurakunnassamme on kastettu noin 100 iranilaista, Turun helluntaiseurakunnan johtaja Pekka Havupalo vahvistaa.

Iranista tulleet pitävät kokouksia omalla kielellään mutta osallistuvat myös esimerkiksi seurakunnan ehtoollisjumalanpalvelukseen. Yhteisöstä näyttää tulleen magneetti, joka vetää erityisesti iranilaisia uskovia muualta Suomesta Turkuun.

– Ryhmän vetäjä tavoittaa maanmiehiään myös Skypen välityksellä, Pekka Havupalo mainitsee.

– Vaikuttaa siltä, että iso avain maahanmuuttajien tavoittamiseen on hengellinen yhteisö, joka käyttää tulijan äidinkieltä.

Uskoontulo yleensä pitkä prosessi

Tampereen helluntaiseurakunnassa on kastettu viime vuosien aikana yli 30 ex-muslimia esimerkiksi Afganistanista, Iranista ja Irakista. Helluntaiseurakunta onkin ollut Tampereella pioneeri maahanmuuttajatyössä: vasta viime aikoina myös muihin kaupungin seurakuntiin on alkanut tulla maahanmuuttajia.

– Olemme aloittaneet arabiankielisen raamattupiirin jo vuosia toimineen farsinkielisen rinnalle. Syksyllä tuli uskoon kymmenkunta ex-muslimia, muun muassa neljä iranilaista. Uskoon tulleet saavat nyt kasteopetusta, Tampereen helluntaiseurakunnassa muslimityötä tekevä pastori Martti Ahvenainen kertoo. Hän kuvailee ex-muslimien teitä seurakuntaan hyvin vaihteleviksi.

– Kristinuskon omaksuminen on yleensä pitkä prosessi, johon liittyy sekä sosiaalista auttamista että raamatunopetusta. Opetus on välttämätöntä: ilman sitä ihmisten on melkein mahdotonta ymmärtää kristinuskon totuuksia.


Anna Lehtinen

Jaa
Yhteisöjen ymmärtäminen vaati vuoropuhelua
NiceDesign rakentaa naisten välistä yhteyttä
Parikymppinen kestohitti soi yhä
Ida Elina puhuu koululaisille rohkeudesta
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!