Sunnuntai 25. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Uuno, Uno
Julkaistu 7.2.2017 15:37

Suomen Royal Rangers jo 20 vuotta

Kuva: Joona KiviojaEkaluokkalaisena minulta ei kysytty oikeastaan koskaan, haluanko rangereihin, Royal Rangers Finlandin johtaja Milka Myllynen sanoi hymyillen.

– Tässä sitä nyt ollaan 20 vuoden jälkeenkin. Kyllä äiti tiesi!

Toissa lauantaina lähes 200 rangeria ympäri Suomen kokoontui Tampereen helluntaiseurakuntaan muistelemaan ja juhlistamaan Rangereiden 20-vuotista taivalta.

Rangerimaiseen tapaan ohjelmassa oli naurua, puhetta, muistoja, ruokaa ja äksöniä. Jokaisella oli jotakin muisteltavaa: kenellä lautaselle metsäreissulla jäätynyt soppa, kenellä kielimuurin ansiosta leivosten sijaan vahingossa tilatut 120 patonkia. Sisua ja huumoria on tarvittu lukuisilla retkillä niin ulkomailla kuin Suomessakin.

Uusi sukupolvi

Juhlapuheissa tuli esille, kuinka tärkeää työtä kaikki vapaaehtoiset ovat vuosien saatossa tehneet.

– Aloittaa on yksi asia, mutta jatkaa vuosi vuodelta on toinen juttu, kannusti Royal Rangers Europen johtaja Angelika Dengler.

Useat juhlijoista ovat olleet mukana työmuodossa jo aivan alkutaipaleella. Nyt viikoittaisissa kerhoilloissa käy uusi sukupolvi, jota ohjaamaan on kasvanut innokas vapaaehtoisten joukko.


Leea Miettinen

Jaa
”Tervettäkin karismaattisuutta on paljon”
Toisen tarina voi muuttaa omankin elämän
Keskiössä keskeneräisyys
Etsijöitä etsimässä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!