Sunnuntai 25. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Uuno, Uno
Julkaistu 9.2.2017 00:00

Sudanissa vainoja kuvanneelle avustustyöntekijälle kova tuomio

Sudan on tuominnut tsekkiläisen avustustyöntekijän ja toimittajan Petr Jasekin vankeuteen 20 vuodeksi. The Christian Postin mukaan tuomio johtuu siitä, että Jasek videoi tilannetta, jossa hallituksen virkamiehet vainosivat kristittyjä. Virallisesti miestä syytetään vakoilusta ja sotimisesta Sudanin valtiota vastaan.

Jasekin tuomiota kovensivat myös muun muassa laiton maahantulo ja virheellisten valtiota aliarvioivien huhujen levittäminen. Vankeuden lisäksi hän sai 16 000 dollarin sakot työskenneltyään luvatta järjestössä, joka ei toimi valtion alaisuudessa.

Tsekin ulkoministeriö sanoi uutistoimisto AP:lle Jasekin tuomion olevan vailla pohjaa. Se aikoo lähettää virkamiehiä Sudaniin neuvottelemaan hänen vapauttamisestaan. Tsekin viranomaisten mukaan Jasek oli Sudanissa auttamassa paikallisia kristittyjä, kun hänet pidätettiin joulukuussa 2015.

Myös kaksi sudanilaista kristittyä, pastori Hassan Abduraheem Kodi Taour ja ylioppilas  Abdulmonem Abdumawla, saivat molemmat kymmenen vuotta vankeutta Jasekin auttamisesta.

Jaa
”Tervettäkin karismaattisuutta on paljon”
Toisen tarina voi muuttaa omankin elämän
Keskiössä keskeneräisyys
Etsijöitä etsimässä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!