Lauantai 25. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Katri, Kaisa, Kaija, Katja, Kaarina, Katariina, Katriina, Kati, Kaisu, Riina, Katarina, Karin, Kajsa, Katja
Julkaistu 9.6.2016 00:00

Siirtolaispastorin resepti terveeseen seurakuntaelämään: Joustavuus ja Jumalan sana

Mauno Järvinen on asunut lähes puolet elämästään Ruotsissa. Takaisin Suomeen tie johdattui Anneli-vaimon myötä. - Auttelemme kotiseurakunnassamme Hakunilan Kotikirkossa siellä, missä tarvitaan. Anneli pitää huolta musiikkipuolesta, ja minä saarnaan silloin tällöin, eläkkeellä oleva pastori kertoo.Lähes 80 000 suomalaislasta sai talvi- ja jatkosodan aikana nimilapun kaulaansa ja siirron turvallisempiin oloihin muihin Pohjoismaihin. Maailmanhistorian suurimman lastensiirto-operaation seurauksena myös kuusivuotias Mauno Järvinen jätti lapsuudenkotinsa pari vuotta vanhemman veljensä Matin kanssa.

– Viisilapsisella perheellämme oli Akaan pitäjässä pikkuinen mökki. Kun talvisota syttyi, elinolot kävivät todella ankeiksi. Kevättalvella 1944 Suomen perääntymisvaihe aiheutti jälleen suuren siirtoaallon. Meille tuli lähtö Ruotsiin.

Sijaisperhe oli lottovoitto

Veljekset sijoitettiin sellaisen maanviljelijäpariskunnan hoiviin, jonka omat lapset olivat jo muuttaneet pois kotoa.

– Me saimme lottovoiton, kun pääsimme samaan kotiin ja tosi ihanien ihmisten tykö. He hoitivat meitä kuin omia lapsiaan, Mauno Järvinen muistelee.

Mies huomauttaa, että usein julkisuudessa kuullaan vain surullisia sotalasten tarinoita, mutta hänellä tuosta kahden ja puolen vuoden ajanjaksosta on hyvin onnelliset muistot.

– Kun lapsi huomaa, että häntä hoidetaan hyvin, surkeat asiat unohtuvat nopeasti. Ruotsin kielen taitokin tuli niin sujuvaksi, että kun palasin Suomeen, en enää osannut sanaakaan suomea.

Kotiinpaluu tuntuikin lähtöä vaikeammalta: kieli- ja kulttuurishokin lisäksi tuskaa aiheutti irrottautuminen sijaisvanhemmista. Lisäksi lapsuudenkodissa asiat olivat menneet huonompaan suuntaan.

– Isä oli ollut vuosia sotarintamalla, ja sen seurauksena hän alkoi juoda. Onneksi meillä oli hyvä uskovainen äiti, joka myös rukoili lapsilauman puolesta.

Merkittäviä käänteitä

Äidin rukoukset kuultiin: loppukesällä 1957 parikymppinen Mauno tuli herätykseen.

– Helmikuun toinen päivä vuonna 1958 elämässäni tapahtui täyskäännös, kun annoin elämäni Jeesukselle. Siitä viikon päästä menin kasteelle ja tästä viikon päästä aseettomana sotaväkeen.

– Armeija-aikana tapasin ensimmäisen vaimoni Leenan, jonka kanssa menimme avioon vuonna 1959.

Mauno Järviselle on kerrottu, että hän oli jo neljävuotiaana sanonut eräälle kodissaan vierailleelle uskovalle, että hänestä tulee isona ”Jeesuksen pappi”. Kymmenisen vuotta uskoontulosta ovet kutsumuksen toteuttamiseen alkoivat avautua yllättävän johdatuksen kautta – sotalapsivuosina tutuksi tulleesta maasta.

– Yksi kotiseurakuntamme sisar oli käynyt Ruotsissa ja vieraillut Eskilstunan helluntaiseurakunnan ryhmän mukana Köpingissä. Siellä kokouksessa istuessaan hän oli kokenut Jumalan Hengen sanovan, että ”täällä olisi Järvisen Maunon ja Leenan paikka”.

Alkuun pariskunta ei ottanut profetiaa vakavasti.

– Meitä vähän nauratti ja ajattelimme, että se oli vilkkaan sisaren päähänpisto.

Mutta kun keväällä 1969 Järviset istuivat itse hengellisessä kokouksessa Köpingin pienellä paikkakunnalla, he huomasivat ajatustensa muuttuneen.

– Kumma kyllä meistä molemmista rupesi tuntumaan, että siellä suomalaiset tarvitsisivat evankeliumia.

”Jeesuksen papiksi”

Kolme viikkoa Ruotsin-vierailun jälkeen Mauno ja Leena Järvinen sekä heidän kolme lastaan istuivat muuttoautossa. Länsinaapurista tuli perheen pysyvä koti ja Mauno Järvisen palvelupaikka yli 30 vuoden ajaksi.

Ensimmäiset seitsemän vuotta Järvinen palveli seurakuntatyössä automaattisorvaajan työnsä ohella: ensin Köpingissä, sitten Katrineholmissa.

– Siinä vaiheessa paine irrottautua kokoaikaiseen evankeliumin työhön alkoi kasvaa. Siihen olivat rohkaisseet myös useat veljet, kuten Tukholman suomalaisen helluntaiseurakunnan pastori Kaarlo Toivio.

Vuoden 1976 veljespäivillä Mauno Järvinen ilmoitti, että olisi käytettävissä, jos Jumala avaisi oven seurakuntatyöhön.

– Jälkeenpäin kuulin, että Eino Välipakka Göteborgin suomalaisesta helluntaiseurakunnasta oli sanonut jo paluumatkalla, että haluaa napata minut toiseksi työntekijäkseen.

Omaishoitajuus työuran päätepisteenä

Göteborgin pestiä seurasivat johtavan pastorin tehtävät Trollhättanissa, Boråsissa ja Eskilstunassa. Jokaisesta työjaksosta Mauno Järvisellä on hyvin rakkaat muistot. Yhtenä uran kohokohtana mieleen on jäänyt Trollhättanin seurakunta, jota hän luotsasi kuuden ja puolen vuoden ajan.

Seurakunta oli nuori niin iältään kuin ikärakenteeltaan: sen jäsenten keski-ikä oli 34 vuotta. Seurakunnan jäsenmäärä oli kolminkertaistunut kahden vuoden aikana, kun alueen 2 000 suomalaiseen talouteen oli tilattu ilmaiseksi Hyvä Sanoma -lehteä.

– Kolmenkymmenen jäsenen seurakunta oli laittanut Jumalalle merkin: jos puolet tarvittavasta summasta tulee ensimmäisessä kolehdissa, he toteuttavat kampanjan. Rahaa oli tullut enemmän kuin tilauskuluihin tarvittiin, Järvinen kertoo.

Boråsin ja Eskilstunan ajoilta mieleen tulee myös synkkiä vaiheita. Leena-vaimo sairastui syöpään, joka uusi myöhemmin – ja johti kuolemaan vuonna 2002. Viimeinen Mauno Järvisen toimi ennen eläköitymistä olikin omaishoitajan tehtävä.

– Pyysin ylilääkäriltä, että saisin jäädä Leenan omaishoitajaksi. Sanoin, että olen 43 vuotta sitten luvannut seistä vaimoni rinnalla myötä- ja vastoinkäymisissä ja haluan toteuttaa lupaukseni.

– Lääkäri alkoi itkeä ja sanoi, ettei ole koskaan kuullut vastaavaa.

Suomalaisilla olisi opittavaa

Eläkkeelle jäämisestä on nyt yli kolmetoista vuotta, mutta edelleen Järvinen muistelee mielellään rikkaita seurakuntatyön vuosia. Myös ruotsalaisuus on osa häntä, vaikka viime vuodet hän onkin asunut Suomessa uuden vaimonsa, laululinnuksi kutsumansa Anneli Viljanen-Järvisen kanssa.

Erityisesti Ruotsin suomenkielisen helluntailiikkeen ilmapiiriä ja työyhteyttä siirtolaispastori ajattelee lämmöllä.

– Kun suomalainen lähtee ulkomaille, hän löytää toisen suomalaisen hiukan eri tavalla kuin täällä Suomessa. Jotkut saattavat tuntea orpoutta, ja siinä tilanteessa suomalaisuus yhdistää. Sen näki myös seurakuntaelämässä.

Pastori kokee, että ruotsinsuomalaiset ovat omaksuneet paikallisilta hyviä ominaisuuksia, joista on hyötyä erityisesti ihmissuhteissa.

– Ruotsalaiset osaavat neuvotella ja joustaa. Erään kerran Matti Villikka oli käymässä Hemvikissä, naisten hoitokodissa, Erik Evaldsin pitämän koulutusviikon aikana. Hän ihmetteli, kuinka me pastorit pystyimme keskustelemaan vaikeistakin asioista ja katsomaan niitä eri kanteilta. ”Ootte te aika ukkoja. Suomessa me ollaan nyrkit pystyssä”, hän sanoi.

Mauno Järvisen mielestä tämä on piirre, josta suomalaisissakin seurakunnissa voitaisiin ottaa oppia. Lisäksi hän kaipaisi Suomen hengelliseen kenttään enemmän ”ruisleipää” eli vakaampaa Jumalan sanan julistusta.

– Hyvästä ei saisi tulla parhaan vihollinen. Ehkä painopiste jumalanpalveluksissa on mennyt liian paljon musiikin puolelle. Jumalan sana on kuitenkin kaikkein tärkein elementti, joka ruokkii, vahvistaa ja vie eteenpäin jokaista uskovaa.


Elina Rautio





Kuka

Mauno Järvinen

» työskennellyt Ruotsin suomenkielisen helluntailiikkeen työyhteydessä siirtolaispastorina vuosina 1969–2002
» ollut toimittamassa Ruotsin siirtolaistyöstä kertovaa teosta Ruotsin suomenkielisen helluntaiherätyksen historiaa (Päivä 1996)
» viettää eläkepäiviään Helsingissä ja toimii aktiivisesti Helsingin Saalem-seurakunnan aluetyössä Hakunilassa
» vaimo Anneli, neljä aikuista lasta ja 10 lastenlasta

Jaa
Satavuotiaan muistoja
Ulkopuolisen äänenä
Seurakunnan kadonnut ydin voidaan löytää rukouksessa
Olemisen taito
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!