Perjantai 20. lokakuuta.
Nimipäivää viettää Kauno, Kaspperi, Kasper, Jesper
Julkaistu 25.8.2017 13:41

Seurakunnilla yhteinen missio Vaasassa

- Pastoreina meillä on erittäin hyvä keskinäinen yhteys. Myös tapahtuman järjestämisessä voimme toimia yhdessä tehokkaammin ja taloudellisemmin, Tero Koivisto (vas.) ja Stefan Sigfrids iloitsevat.

Vaasan suomen- ja ruotsinkielisten helluntaiseurakuntien pastorit Tero Koivisto ja Stefan Sigfrids ovat innoissaan tulevasta kaupunkimissiosta.

 

Seurakuntien yhdessä valmistelema Parasta Vaasalle -evankelioimistapahtuma järjestetään paikallisen aikuiskoulutuskeskuksen Vamian tiloissa 8.–10. syyskuuta. Se suuntaa seurakuntien voimavarat kaupunkilaisten tavoittamiseen ja on osa Parasta Suomelle -kampanjaa.

 

– Seurakuntia on jo kuukausien ajan valmennettu kampanjaan, pastorit kertovat.

 

– Haluamme yhdessä vahvistaa ulospäin suuntautuvaa työtä ja toimia oman kotikaupunkimme parhaaksi.

 

Vaasassa jaetaan 24 000 Hyvä Sanoma -lehteä suomenkielisiin talouksiin. Tapahtuman markkinoinnissa hyödynnetään myös alueen lehtiä, paikallisradiota, Radio Deitä ja sosiaalista mediaa.

 

– Lisäksi rohkaisemme seurakuntalaisia kutsumaan ystäviään mukaan tilaisuuksiin, Tero Koivisto toteaa.

 

Parasta Vaasalle -tapahtumassa Sanaa julistavat pastorit Mika Yrjölä ja Martti Kallionpää. Musiikkivastuussa ovat Petri ja Caroline Kosonen sekä Ichtys-gospelkuoro.

 

Lauantaina järjestetään Jippiikuoron Ristin maa -perhekonsertti, jolla juhlistetaan Suomen satavuotista itsenäisyyttä.

 

 

Leevi Launonen

 



Jaa
Eutanasia keskustelussa maailmankuvat törmäävät
Lähetysrakkauden lähettiläät
Perheinstituution puolustaja
Vapaakristillisiä seurakuntia mukaan sairaala- ja surutyöhön
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!