Keskiviikko 28. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Leo, Leo, Leopold
Julkaistu 20.7.2015 17:43

Seinäjoella juhlittiin Jeesusta ja 80-vuotiasta seurakuntaa

Kesätapahtumalla oli poikkeuksellisen vahva medianäkyvyys. Etelä-Pohjanmaan maakuntalehti Ilkka noteerasi muun muassa väkivaltaisesti kuolleiden nuorten muistoksi järjestetyn kynttiläkulkueen. Kuva: Janne Lahti Seinäjoen helluntaiseurakunnan vuosittain järjestämää Keskellä elämää -evankeliointitapahtumaa vietettiin jälleen 15.–19. heinäkuuta. Nimekäs esiintyjä- ja puhujakaarti kokosi viiden päivän aikana kaikkiaan noin 20 000 kuulijaa Seinäjoki Areenalle.

 

Musiikkitarjonnasta vastasivat muun muassa Emma-palkittu laulaja Jippu, paluun tehnyt gospelyhtye Heureka, rapartisti Mikaveli ja ylistyksenjohtaja, pastori Petri Kosonen. Pääpuhujiksi oli kutsuttu Hyvä sanoma ry:n evankelista ja lähetyspastori Marko Selkomaa, Helsingin Saalem-seurakunnan johtava pastori Mika Yrjölä ja nigerialaisen Dunamis International Gospel Centren johtava pastori Paul Enenche.

– Suhteesi laatu Jumalan kanssa määrää sekä ikuisuutesi että elämäsi laadun täällä ajassa. Hän on luonut meidät kuvakseen, joten mitä enemmän tunnemme Jumalaa, sitä enemmän tunnemme myös itseämme. Vain yhteydessä Jumalaan ihmisen koko potentiaali voi tulla esiin, Enenche julisti.

 

Kesätapahtuma oli samanaikaisesti 80-vuotista historiaansa juhlivan helluntaiseurakunnan juhlaviikko – tai johtavan pastorin Markku Tuppuraisen sanoin keskiviikosta sunnuntaihin kestävä ”maailman pisin juhlapuhe”.

 

Jokaisella päivällä oli oma teemansa. Perjantaina keskityttiin kotimaantyöhön, erityisesti lapsiin ja nuoriin. Tuppuraisen organisoima kynttiläkulkue haastoi rukoilemaan nuorten puolesta. Värikkään nuoruuden elänyt pastori tuntee itse 200 nuorta, jotka ovat kuolleet väkivaltaisesti joko oman tai toisten käden kautta. Näiden henkilöiden nimiä oli kirjoitettu kynttiläkulkueessa kannettuihin risteihin.

– Haluaisimme, että jokainen nuori kuulisi sanoman Jeesuksesta ja ettei kukaan heistä menettäisi unelmiaan, Markku Tuppurainen avasi nuorten parissa tehtävän työn tarkoitusta.

 

Elina Rautio


Lue tapahtumasta lisää viikolla 31 ilmestyvästä Ristin Voitosta.



Jaa
”Tervettäkin karismaattisuutta on paljon”
Toisen tarina voi muuttaa omankin elämän
Keskiössä keskeneräisyys
Etsijöitä etsimässä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!