Torstai 23. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Akseli
Julkaistu 16.6.2016 00:00

Ruotsalaista laatugospelia ja iloa yhteisestä uskosta

Samuel Ljungblahd pitää evankeliumia esillä musiikin laadusta tinkimättä Ruotsin kuninkaallisista häistä helluntailaisten kesäjuhlille.Juhannusta juhlitaan Isossa Kirjassa myös hyvää musiikkia kuunnellen ja laulaen. Perjantai-iltana juhlateltan artisti on ruotsalainen Samuel Ljungblahd, joka on Skandinavian merkittävimpiä gospelmuusikoita.

Pelastusarmeijataustainen Ljungblahd julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 2005. Vuonna 2009 Ljungblahd kutsuttiin esiintymään Ruotsissa vierailleen esikuvansa Kirk Franklinin kanssa, ja seuraavana vuonna Ljungblahd esiintyi Maailman Helluntaikonferenssissa Tukholmassa.

Seinäjokelainen Mertsi Kantonen on ollut ruotsalaislaulajan kanssa samalla lavalla ja kuvailee tämän esiintymistyyliä ainutlaatuiseksi.

– Se on spontaania mutta hallittua. Tuntee olevansa keskellä mustan gospelin juuria. Tulisipa paikalle paljon nuoria, jotka saisivat kuulla tällaista monipuolista ja syvällistä gospelia.

Rautaisen muusikkouden lisäksi Kantonen arvostaa Ljungblahdissa nöyryyttä ja rakkautta yleisöä kohtaan sekä sitä, että mies tekee musiikkia evankeliumi edellä.

– Hän haluaa tulla lähelle ihmisiä ja vetää yleisön mukaan gospelin virtaan. Samuel ei ole yhtään diiva, vaan hän antaa arvoa kaikkien tekemiselle.

”Voi vain kuunnellakin”

Juhannuspäivänä konferenssiohjelmassa on jälleen pienen tauon jälkeen Kaikki saa Herralle laulaa -yhteislaulutilaisuus juhlateltassa. Esilaulajiksi on tulossa joukko hengellisen musiikin esittäjiä, ja laulamaan innostaa myös tasokas bändi sekä kuoro, joka on koottu eri seurakunnista.

Kuoron riveissä nähdään myös Mika Laitinen. Hän kuvailee Kaikki saa Herralle laulaa -tilaisuutta sanoilla ”kaikille tilaisuus yhtyä mukaan laulamaan”.

– Kuka tahansa saa laulaa, riippumatta iästä, lauluäänestä, musikaalisuudesta, genrestä…

– On mahtavaa, kun teltta täyttyy laulusta niin, ettei meinaa kuulla omaa ääntään. Kaikki saa Herralle laulaa kuvastaa hyvin konferenssia: tulemme kaikki yhteen ja laulamme samalle Jumalalle. Sitä riemua ja pyhyyttä ei voi sanoin kuvailla.

Yhdessä laulamisen ilo on koskettanut myös laulaja Jaana Pöllästä.

– Laulujen kautta voi ymmärtää Jumalan armoa ja rakkautta syvemmin. Jos ei tykkää laulaa, voi vain laittaa silmät kiinni ja kuulostella, mitä Jumala haluaa puhua.

Pöllänen tulee nyt ensimmäistä kertaa elämässään ”legendaariseen Juhannuskonferenssiin”. Hän odottaa sen olevan sellaista, mitä on jo aiemmin saanut yhteislaulutilaisuuksissa maistaa.

– Siellä missä Jumalan lapset kokoontuvat, on yhteyttä, iloisia katseita, rakkautta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, laulaja tiivistää.


Anna Lehtinen


Liput Samuel Ljungblahdin konserttiin 15 e (ennakkoon verkkokaupasta 10 e), alle 10-vuotiaat ilmaiseksi.

Jaa
Yhteisöjen ymmärtäminen vaati vuoropuhelua
NiceDesign rakentaa naisten välistä yhteyttä
Parikymppinen kestohitti soi yhä
Ida Elina puhuu koululaisille rohkeudesta
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!