Tiistai 27. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Elviira, Elvi, Elvira, Elvi
Julkaistu 19.5.2016 00:00

Rick Warren: Pysy avioliitossasi edes lasten tähden

Kalifornialaisen Saddleback-megaseurakunnan johtaja Rick Warren suree avioparien aiempaa heikompaa sitoutumista liittoonsa. Blogisivullaan Rickwarren.org hän haastaa vanhempia pysymään avioliitossa – jos ei muuten niin lasten vuoksi.

– Useiden sukupolvien ajan sitä, että ihmiset ”pysyivät yhdessä lasten tähden”, pidettiin kunnioitettavana asiana. Tällaisia ihmisiä pidettiin epäitsekkäinä ja kypsinä, Warren kirjoittaa.

– Nykyään ihmiset nauravat tälle ajatukselle –– [ja sanovat:] ”Ihmisen täytyy tehdä se, mikä on parasta hänelle itselleen.” Todellako? Täytyykö ihmisen aina tehdä se, mikä on hänelle itselleen parhaaksi? Sitä kutsutaan narsismiksi.

Warren perustelee avioliittoon sitoutumista paitsi Raamatulla, myös tieteellisillä tutkimuksilla, jotka osoittavat, että biologisten vanhempiensa kanssa kasvavat lapset ovat keskimäärin terveempiä ja menestyvät paremmin elämässään kuin yksinhuoltaja- tai avioeroperheessä kasvavat lapset.

– Jokainen lapsi tarvitsee turvallisen ympäristön, jossa hänen ei tarvitse huolehtia, aikooko isä tai äiti lähteä pois.

62-vuotiaalla Warrenilla ja hänen vaimollaan Kay Warrenilla on kolme lasta.

Jaa
”Tervettäkin karismaattisuutta on paljon”
Toisen tarina voi muuttaa omankin elämän
Keskiössä keskeneräisyys
Etsijöitä etsimässä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!